Ma­tol­la is­tuu äkäi­nen pie­ni poi­ka. ”Mik­si minä? En oo edes leik­ki­nyt näil­lä kai­kil­la.” Mum­mi­lan le­got odot­ta­vat ke­rää­jää. Pir­tin ma­ton is­tu­jal­la on sa­man­lai­nen kieh­ku­ra ot­sal­la ja sa­man­lai­nen ryp­py sil­mien vä­lis­sä kuin jos­kus ai­kai­sem­min sa­mal­la ma­tol­la is­tu­neel­la po­jal­la, sa­man ky­sy­myk­sen esit­tä­neel­lä, nyt jo käs­ki­jän roo­liin siir­ty­neel­lä isäl­lään.

Ai­ka ku­luu. Sama ky­sy­mys siir­tyy pol­vel­ta pol­vel­le. Sama tun­ne sii­tä, et­tei ole oma vuo­ro tart­tua toi­meen. Tun­ne sii­tä, et­tä si­sa­ruk­sen tai ka­ve­rin työ­pa­nos on ol­lut vä­häi­sem­pi ja hel­pom­pi. Et­tä nal­le­kar­kit ei­vät mene ai­na ta­san.

Mik­si minä?

Var­mas­ti jo­kai­nen olem­me jos­kus esit­tä­neet sa­man ky­sy­myk­sen. Se on ky­sy­mys, joka yl­tää ih­mi­se­lä­män jo­kai­seen kolk­kaan. Mik­si juu­ri mi­nun pi­täi­si ot­taa tämä teh­tä­vä, tämä vas­tuu tai jopa nämä vai­keu­det ja kuor­maut­ta­vat elä­män­vai­heet? Har­vem­min tuo ky­sy­mys esi­te­tään po­si­tii­vi­sis­ta asi­ois­ta. Esi­tän­pä täs­sä jou­kon mik­si-ky­sy­myk­siä, jois­ta mo­neen olem­me var­mas­ti jos­kus tör­män­neet.

Mik­si minä olen täl­lai­nen – en kau­nis, en suo­sit­tu, en eri­tyi­sen so­si­aa­li­nen­kaan? Omas­sa per­hees­sä­ni­kin olen vain täl­lai­nen… Jos ei mus­ta, niin ai­na­kin har­maa lam­mas.

Mik­si minä jou­dun pon­nis­te­le­maan enem­män, et­tä pär­jäi­sin kou­lus­sa, opis­ke­lus­sa, työs­sä? Huo­non it­se­tun­non­kin olen on­nis­tu­nut saa­maan, jo­ten epä­on­nis­tu­mi­nen on taat­tua työs­sä kuin työs­sä.

Mik­si mi­nul­la on näin pal­jon vas­tuu­ta kai­kes­ta: ko­dis­ta, per­hees­tä, työ­teh­tä­vis­tä? Mik­si mi­nus­ta yleen­sä­kään piti tul­la äi­ti tai isä, jos en pär­jää edes näi­den muk­su­jen kans­sa koh­tuul­li­ses­ti? Mik­si pomo lyk­kää ai­na juu­ri mi­nul­le han­ka­lim­mat ja juu­ri myö­häs­ty­mäs­sä ole­vat pro­jek­tit?

Mik­si mi­nul­la on niin vä­hän ra­haa, huo­nom­pi au­to, köy­hem­pi koti? Mik­si minä en voi mat­kus­tel­la, viet­tää mök­ki­lo­mia tai har­ras­taa jo­tain tren­di­käs­tä? (Niin kuin tuo naa­pu­ri, su­ku­lais­mies, kum­min kai­ma.)

Mik­si mi­nun elä­mä­ni ei voi­si ol­la vä­hän hel­pom­paa? Mik­si juu­ri mi­nun piti saa­da tämä sai­raus, tämä työt­tö­myys, nämä elä­män ko­et­te­le­muk­set? Ei­hän näin ka­peil­la har­ti­oil­la kan­ne­ta yh­tään enem­pää taak­kaa kuin mui­den­kaan.

Mik­si juu­ri mi­nun pi­täi­si ot­taa omat van­he­ne­vat van­hem­pa­ni vas­tuul­le­ni? Mik­si mi­nun pi­täi­si ilah­dut­taa naa­pu­rin lii­kun­ta­ra­joit­teis­ta van­hus­ta? Mik­si mi­nun pi­täi­si aut­taa uu­pu­vaa äi­tiä, syr­jit­tyä luok­ka­ka­ve­ria, on­gel­mis­sa ry­pe­vää pa­ri­suh­det­ta…?

Mik­si mi­nun pi­täi­si an­taa omas­ta­ni ko­ti­maas­taan pa­ke­ne­vil­le? Mik­si mi­nun pi­täi­si luo­pua etuuk­sis­ta­ni, et­tä oma maam­me pää­si­si ja­loil­leen? Mik­si mi­nun pi­täi­si huo­leh­tia ym­pä­ris­tös­tä, ku­lut­taa vä­hem­män ja vas­tuul­li­sem­min?

Pal­jon ky­sy­myk­siä ja vä­hem­män vas­tauk­sia. En­pä osaa al­kaa lu­en­noi­da vas­tuul­li­suu­des­ta, oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta tai epäit­sek­kyy­des­tä. En, kos­ka juu­ri nyt it­se­kin voi­sin is­tah­taa tuol­le ma­tol­le pie­nen ryp­py­ot­san vie­reen ja sa­noa pon­nek­kaas­ti: Mik­si juu­ri minä?

Is­tu­taan sii­hen kaik­ki ryp­py­ot­sat vie­rek­käin ja ol­laan ihan rau­has­sa ym­mär­tä­mät­tä. Ol­laan ihan pie­niä, sel­lai­sia, joil­le riit­tää lem­peä kat­se ja ke­vyt si­li­tys pää­la­el­le. Ar­mol­li­suus.