Pau­li Määt­tä

Kol­mi­vuo­ti­nen blo­gis­tin ura­ni on nyt päät­ty­mäs­sä. Kol­me vuot­ta elä­mäs­sä on ly­hyt ai­ka, mut­ta kyl­lä si­nä­kin ai­ka­na eh­tii pal­jon ta­pah­tua. On saa­tu ihas­tel­la uu­den elä­män al­kua, kun on syn­ty­nyt las­ten­lap­sia. On vie­tet­ty kas­te­juh­lia, rip­pi­juh­lia, kih­la­jai­sia, hää­juh­lia. On ol­lut val­mis­tu­jai­sia, ja hau­ta­jai­si­a­kin on sat­tu­nut use­am­mat. On ol­lut iloa ter­vey­des­tä ja ter­veys­huo­lia. Eli elä­män koko kir­jo on ol­lut läs­nä.

Ym­pä­ril­lä on kuo­hu­nut. Ura al­koi kes­kel­lä sy­vin­tä ko­ro­na­e­pi­de­mi­aa. Tun­tui, et­tä kaik­ki py­säh­tyy. Koko ajan ko­ro­na on väi­jy­nyt taus­tal­la, ei­kä se ole vie­lä­kään pois­tu­nut. So­dan syt­ty­mi­nen lä­hel­lä ai­heut­ti ah­dis­tus­ta it­sel­le ja mo­nel­le muul­le. Eh­kä olim­me jo vä­hi­tel­len al­ka­neet tur­tua so­tau­u­ti­siin, kun uu­si sota Is­ra­e­lis­sa toi so­tau­u­ti­set taas pin­nal­le. Var­sin­kin, kun ta­pah­tu­ma­pai­kat ovat jo Raa­ma­tus­ta tut­tu­ja ja mo­net ovat pääs­seet siel­lä vie­rai­le­maan­kin.

Ko­ro­na py­säyt­ti tur­val­li­sen elä­män­ryt­min mo­nel­la ta­voin. Työ­pai­koil­la siir­ryt­tiin, jos mah­dol­lis­ta, etä­töi­hin. Suu­ret seu­rat jäi­vät pa­ri­na ke­sä­nä vä­liin. Ko­ti­sii­o­nin seu­roi­hin­kin saat­toi vä­lil­lä osal­lis­tua vain di­gi­taa­li­ses­ti. Vä­hi­tel­len on pääs­ty pa­laa­maan ta­kai­sin. Toi­vot­ta­vas­ti py­rim­me taas pai­kan pääl­le, kun se on mah­dol­lis­ta. Työ­e­lä­mäs­tä­kin kuu­luu uu­ti­sia, et­tä työn­te­ki­jät ha­lu­taan ta­kai­sin kont­to­ril­le. Mo­net hy­vät ide­at jää­vät to­teu­tu­mat­ta, kun so­si­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen on vä­häis­tä.

Kol­men vuo­den kir­joi­tus­ru­pe­a­man jäl­keen tun­tuu, et­tä it­ses­tään ja aja­tuk­sis­taan on ker­to­nut mel­kein kai­ken. Pa­lau­tet­ta on jon­kin ver­ran tul­lut. Kii­tos sii­tä. Yleen­sä jo­kin koh­ta kir­joi­tuk­ses­ta on ilah­dut­ta­nut. Haus­ka on ol­lut huo­ma­ta, et­tä lä­hes jo­kai­nen pa­lau­te on tul­lut eri asi­as­ta. Pa­lau­tet­ta on tul­lut mil­loin säh­kö­pos­til­la, mil­loin kau­pas­sa hyl­ly­jen vä­lis­sä tai seu­ro­jen ruo­ka­jo­nos­sa.

Blo­gis­tin kuu­kau­si on ly­hyt. Kun on saa­nut kir­joi­tuk­sen jul­kais­tua, on het­ken en­sim­mäi­se­nä paa­lu­pai­kal­la. Pa­rin päi­vän pääs­tä al­kaa tip­pu­mi­nen, ja koh­ta huo­maa ole­van­sa yh­te­nä mui­den jou­kos­sa. Pa­rin vii­kon pääs­tä al­kaa pyö­riä aja­tus uu­des­ta teks­tis­tä. Ai­he löy­tyy jos­kus hel­pos­ti, jos­kus työ­lääs­ti. Muu­ta­mia vink­ke­jä­kin olen saa­nut. Useim­mat olen niis­tä to­teut­ta­nut. Jos­kus on täy­ty­nyt pe­reh­tyä läh­de­kir­jal­li­suu­teen­kin, jot­ta fak­tat oli­si­vat suun­nil­leen oi­kein.

Kun de­ad­li­ne lä­hes­tyy, olen he­rän­nyt pa­ri­na yö­nä mie­les­sä­ni kir­joit­ta­maan teks­tiä. On­nek­si it­se teks­tin tuot­ta­mi­nen on yleen­sä ta­pah­tu­nut no­pe­as­ti.

Toi­vo­tan kai­kil­le lu­ki­joil­le hy­vää Va­pah­ta­jan syn­ty­mä­juh­laa ja ku­ten Jou­ni Le­so­nen päät­ti blo­gis­tin uran­sa: Hy­vää ko­ti­mat­kaa si­nul­le, pe­ril­le saak­ka.

Tero Kar­ja­lai­sen kir­jas­sa Kuu­sa­mon le­gen­dat ku­va­taan, kuin­ka kuu­sa­mo­lai­nen kom­men­toi mitä ta­han­sa asi­aa sa­no­mal­la: "Ei kait sii­nä." Olen ol­lut pois­sa Kuu­sa­mos­ta koh­ta puo­li vuo­si­sa­taa, mut­ta juu­ret lie­ne­vät sen ver­ran vah­vat, et­tä voin päät­tää tä­män teh­tä­vä­ni tuo­hon kom­ment­tiin: Ei kait sii­nä.