Pau­li Määt­tä

Mei­tä on mo­nek­si. Ih­mi­siä on luo­ki­tel­tu ryh­miin jo an­tii­kin ajoil­ta läh­tien. Ei ole kah­ta sa­man­lais­ta. Jo ul­koi­sen ole­muk­sem­me pe­rus­teel­la voi­daan erot­taa eri­lai­sia ryh­miä. Sa­moin sen, mi­ten toi­mim­me ja ajat­te­lem­me. Toi­set ovat ulos­päin suun­tau­tu­nei­ta, toi­set viih­ty­vät enem­män it­sek­seen. Toi­set ovat var­mo­ja it­ses­tään, toi­set epäi­le­väm­piä. Jot­kut ovat no­pei­ta, toi­set hi­taam­pia. Jot­kut in­nos­tu­vat uu­sis­ta asi­ois­ta, toi­sil­le kaik­ki uu­si he­rät­tää epäi­lyk­siä. Toi­sil­ta on­nis­tuu kiel­ten opis­ke­lu, toi­sil­ta ma­te­ma­tiik­ka. Jot­kut ovat käy­tän­nön ih­mi­siä, toi­sia kieh­too te­o­ri­a­ky­sy­myk­set. Elä­mäm­me ai­ka­na eh­dim­me kuu­lua mo­nen­lai­siin ryh­miin.

On mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta, mi­ten eri­lai­set ih­mi­set käyt­täy­ty­vät ryh­mis­sä. Per­hees­sä isän ja äi­din roo­lit muo­tou­tu­vat vuo­sien ai­ka­na. Ne voi­vat ol­la hy­vin­kin eri­lai­sia. Opis­ke­lu­a­joil­ta muis­tan van­hem­man pa­ris­kun­nan, jos­sa mies oli kuin vii­li­pyt­ty ja vai­mo kuin tuli ja lei­maus. Tär­ke­ää on, et­tä puo­li­sot hy­väk­sy­vät roo­lin­sa ja ko­ke­vat lii­tos­sa rak­kaut­ta ja hy­väk­syn­tää. Las­ten ase­ma muut­tuu iän myö­tä. En­sin lap­si on täy­sin riip­pu­vai­nen van­hem­pien huo­len­pi­dos­ta. Vä­hi­tel­len oma roo­li kas­vaa, ja mur­ro­si­äs­sä lap­si yrit­tää teh­dä enem­män­kin pe­sä­e­roa. Toi­vot­ta­vas­ti yh­tey­det van­hem­piin ei­vät kui­ten­kaan kat­kea. Ai­kui­suu­den kyn­nyk­sel­lä lap­set ikään kuin pa­laa­vat, ja nyt on ky­sy­mys kah­den ai­kui­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Lap­set saat­ta­vat ol­la luon­teel­taan hy­vin­kin eri­lai­sia, vaik­ka koti ja läh­tö­koh­dat ovat sa­mat.

Olen viet­tä­nyt työ­pai­kal­la ison osan elä­mäs­tä­ni. Siel­lä on esi­mies-alais­suh­tei­ta ja työ­to­ve­rien vä­li­siä suh­tei­ta. Se, mi­ten yh­teis­työ toi­mii, riip­puu pit­käl­le sii­tä, kuin­ka hen­ki­löi­den omi­nai­suu­det synk­kaa­vat toi­siin­sa. Jos esi­mies on tark­ka ja täs­mäl­li­nen, voi it­sen­sä epä­var­mak­si ko­ke­va viih­tyä sii­nä ai­van hy­vin. Jos alai­nen ha­lu­aa va­paut­ta toi­mia, syn­tyy on­gel­mia, jos esi­mies ha­lu­aa oh­jeis­taa asi­at pil­kul­leen. Eri­lai­sia ver­si­oi­ta on pal­jon – on­nis­tu­nei­ta ja vä­hem­män on­nis­tu­nei­ta.

Työ­to­ve­rien kans­sa vuo­ro­vai­ku­tus on usein va­paa­muo­toi­sem­paa. Usein käy­dään läpi myös per­he- ja mui­ta asi­oi­ta. Jot­kut ovat avoi­mem­pia. Toi­set py­syt­te­le­vät etääm­pä­nä. Mie­len­kiin­tois­ta on, kuin­ka työ­u­ran lop­pu­es­sa hy­vin­kin tut­tu työ­yh­tei­sö jää, kun yh­tei­nen ni­mit­tä­jä eli työ jää pois. Kun jäin eläk­keel­le, use­am­pi hen­ki­lö sa­noi, et­tä tule sit­ten käy­mään. Sa­noin, et­tä tu­len heti, jos joku kut­suu. Yk­si kut­su on jo tul­lut: sain kut­sun työ­ka­ve­rin eläk­keel­le läh­tö- ti­lai­suu­teen. Nel­jä vuot­ta sitä kut­sua sai odot­taa. Ko­ro­na-ai­ka on muut­ta­nut työ­yh­tei­sö­jä. Töi­tä teh­dään pal­jon etä­nä. Ky­se­lin­kin työ­pai­kal­la käy­des­sä­ni, et­tä on­ko teil­lä enää työ­yh­tei­söä jäl­jel­lä. Sain ai­ka miet­te­li­äi­tä vas­tauk­sia.

Luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä ih­mis­ten eri­lai­set tai­pu­muk­set tu­le­vat hy­vin esil­le. Ko­kouk­siin osal­lis­tuu eri läh­tö­koh­dis­ta koos­tu­va jouk­ko noin ker­ran kuus­sa. Joi­den­kin kans­sa pää­see tu­tum­mak­si, mut­ta osaa jää kyl­lä vie­raak­si. Alus­sa saat­taa ol­la kova vään­tö sii­tä, kuka saa mer­kit­tä­vim­mät pai­kat. Kun pes­tit on ja­et­tu, ti­lan­ne ta­val­li­ses­ti rau­hoit­tuu. Joil­le­kin kyl­lä saat­taa jää­dä jo­tain ham­paan­ko­loon pit­käk­si­kin ai­kaa. Kun työ al­kaa, yk­si ryh­mä erot­tau­tuu: hen­ki­löt, jot­ka tie­tä­vät asi­at. Var­ma mie­li­pi­de löy­tyy, vaik­ka toi­set ovat vas­ta ky­se­ly­as­teel­la. Han­ka­lam­pi ver­sio on se, jos var­moi­hin mie­li­pi­tei­siin liit­tyy kai­ken ky­see­na­lais­ta­mi­nen. Se voi hal­vaan­nut­taa koko pää­tök­sen­te­on.

Eri­lai­set ta­vat toi­mia tu­le­vat tu­tuik­si eri­lai­sil­la ryh­mä­mat­koil­la. Työn ja am­ma­tin puo­les­ta olin mu­ka­na muu­ta­man päi­vän tu­tus­tu­mis­mat­koil­la. Jo etu­kä­teen saat­toi en­nus­taa, mi­ten hom­ma toi­mii. Mat­ka­to­ve­reis­ta pää­o­san kans­sa ei ole on­gel­mia. Men­nään, min­ne so­vi­taan, ja toi­mi­taan niin kuin so­vi­taan. Osa po­ru­kas­ta on ak­tii­vis­ta, osa kul­kee kil­tis­ti mu­ka­na. Usein löy­tyy joku haus­kuut­ta­ja, joka tar­vit­ta­es­sa kek­sii ta­po­ja ke­ven­tää il­ma­pii­riä. Mut­ta sit­ten, var­sin­kin vie­raas­sa maas­sa ja kult­tuu­ris­sa, jos ei osaa kiel­tä­kään, joil­le­kin tu­lee on­gel­mia. Näil­lä mat­koil­la on­gel­miin yleen­sä liit­tyi al­ko­ho­li. Ar­vos­te­lu­ky­ky her­paan­tui ja hen­ki­löt saat­toi­vat ajau­tua epä­mää­räi­siin po­ru­koi­hin. Hei­tä sit­ten kai­pail­tiin ja et­sit­tiin. Kaik­ki on­nek­si lo­pul­ta löy­tyi­vät, joil­la­kin eh­kä sil­mä mus­ta­na tai lom­pak­ko hu­kas­sa. Ken­gät­kin oli­vat saat­ta­neet jää­dä vie­raa­seen maa­han.

Us­ko­vais­ten reis­suil­la ei ole tar­vit­tu po­lii­sin apua. Mat­kan­joh­ta­ja­kin on pääs­syt hel­pom­mal­la. Niil­lä mat­koil­la yh­tei­nen ar­vo­poh­ja mää­rit­tää, min­ne men­nään ja mi­ten ol­laan. Eri­lai­sia tyyp­pe­jä löy­tyy sil­ti. On no­pei­ta ja vä­hem­män no­pei­ta. Ruo­ka­jo­nos­sa sa­mat hen­ki­löt ovat jo­non keu­lil­la ja sa­mat jo­non hän­nil­lä. On vilk­kaam­pia ja rau­hal­li­sem­pia. Olem­me muu­ta­man ker­ran pääs­seet va­jaan vii­kon mit­tai­sel­le rus­ka­ret­kel­le. Mui­ta rus­ka­ret­ke­läi­siä em­me juu­ri ta­paa vuo­den mit­taan, kos­ka he ovat eri paik­ka­kun­nil­ta. On mie­len­kiin­tois­ta, kuin­ka joi­den­kin kans­sa pää­see ret­ki­po­lul­la sy­väl­li­siin kes­kus­te­lui­hin, vaik­ka hen­ki­löä ja hä­nen taus­to­jaan ei juu­ri tun­ne­kaan. Il­ta­oh­jel­mas­sa tois­tuu usein sama ku­vio. Avi­o­pa­reis­ta mies on usein se, jol­la oli­si hy­viä jut­tu­ja ker­rot­ta­va­na koko po­ru­kal­le, mut­ta usein vai­mo top­puut­te­lee. "Tuo­han on kuul­tu jo sata ker­taa."

Sii­o­nin ta­los­te­lus­sa­kin eri­lai­set roo­lit tu­le­vat esiin. Seu­ra­kun­ta­päi­vil­lä roh­keim­mat käyt­tä­vät pu­heen­vuo­ro­ja. Kes­kus­te­lu­ja voi­daan jat­kaa vaik­ka­pa py­hä­kou­lu­pii­reis­sä, jol­loin kaik­ki pää­se­vät mu­kaan. Sii­o­nin työ­teh­tä­vis­sä oli­si hyvä, et­tä ku­kaan ei kuor­mit­tui­si lii­kaa. Se es­te­tään ja­ka­mal­la teh­tä­viä. Yh­teis­kun­nas­sa on val­lal­la aja­tus, et­tä jo­kai­nen on oman on­nen­sa sep­pä. Toi­vot­ta­vas­ti se ei hei­jas­tu sil­lä ta­voin, et­tem­me läh­de mu­kaan, kun mei­tä pyy­de­tään eri­lai­siin teh­tä­viin. Yh­tei­ses­sä työs­sä on siu­naus. Jo­kai­nen voi toi­mia omil­la lah­joil­laan yh­tei­sek­si hy­väk­si.