Pauli Määttä
Joululahjojen antaminen on ikiaikainen perinne. Jo ensimmäisenä jouluna itämaan tietäjät tulivat tervehtimään vastasyntynyttä arvokkaiden lahjojen kanssa. Wikipedian mukaan lahjojen antaminen yleistyi Suomessakin kaupungeissa 1700-luvun loppupuolella ja maaseudulla lähes sata vuotta myöhemmin. Alun perin lahjat olivat itsetehtyjä, mutta 1800-luvun lopulla lahjoja alkoi löytyä myös kaupoista.
Lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa. Aina ei ole mahdollista toteuttaa kaikkia haaveita. Taloudellinen tilanne voi olla esteenä. Lahjojen hankinta pyörittää talouselämän rattaita. Monen yrityksen vuositulosta iso osa voi syntyä joulun aikaan. Toisaalta lahjojen tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja. Tässäkin asiassa kannattaa ajatella kestävyyttä.
Joulun sanoma säilyy, mutta ulkoiset joulunviettotavat muuttuvat vuosien saatossa. Sotien jälkeen elämä oli nykymittapuun valossa hyvin köyhää, mutta usko tulevaisuuteen oli vahva. Veljeni on kertonut, kuinka eräänä jouluna ei ollut varaa juuri mihinkään ylimääräiseen. Vastoinkäymisiäkin oli ollut. Isä oli tyytynyt toteamaan: ruokaa on kuitenkin riittänyt.
Omassa muistissani on pari lahjaa. Ajat olivat silloin jo hieman paremmat. Sain lahjaksi hienon leikkiauton. Se liikkui ja äänteli, ja siinä oli valotkin. Parasta oli rekisterinumero. Makasin lattialla ja kääntelin autoa ylösalaisin. Rekisterinumero 1961 säilyi samana, vaikka auto oli väärinpäin. Mietin, että milloinkahan seuraava pikkupoika voi maata lattialla ja käännellä autoa samalla tavalla.
Toinen lahja oli pieni, punainen muovikuorinen taskulamppu. Jo aattoiltana lähdin kävelemään maantielle kirkkaan tähtitaivaan alle. Osoittelin tähtiä lampullani. Mielikuvituksen siivin taskulampun valokeila ylettyi aina maailmankaikkeuden rajalle asti.
Aineettomia lahjoja voi olla monenlaisia. Aina muistan – ja kotikyläni silloiset asukkaat muistavat – isäni joulupukkina kansakoulun joulujuhlassa usean vuosikymmenen ajan. Koko kylän väki osallistui juhlaan. Juhlassa joulun sanoma oli keskeisessä roolissa. Jännitystäkin oli, kun oma esiintymisvuoro koitti. Pienessä koulussa kaikki oppilaat pääsivät esiintymään.
Kun juhla lähestyi loppuaan, alkoi kuiskuttelu: milloinhan se pukki tulee ja mitä se nyt on keksinyt. Vihdoin pukki tuli ja toi joulukortit ja mahdolliset lahjat. Sitten alkoi pukin oma ohjelma. Ohjelmassa oli aina joku ajankohtainen aihe. Huikein esitys taisi olla, kun pukki otti yhteyttä avaruuteen kosmonautti Juri Gagariniin. Yhteyden ottamista varten olimme rakentaneet monta päivää hyvin teknisen ja monimutkaisen näköistä härveliä. Kyläläiset joutuivat arvuuttelemaan, mikä on totta ja mikä vain leikkiä. Mikä sai isän tekemään tällä tavalla? Ensin piti löytää aihe ja sitten keksiä, miten idea toteutetaan. Ehkä se oli huutolaispojan tarve olla joskus kylän keskipisteenä. Mutta varmaan tärkein motiivi oli antaa kyläläisille lahjaksi elämys.
Perheen eri elämänvaiheissa lahjojen määrä ja koko vaihtelee. Alussa hankitaan lahjoja puolisolle. Sitten monissa perheissä erilaiset lelut täyttävät lahjasäkin. Yhdessä vaiheessa lahjat eivät meillä mahtuneet yhteen eikä kahteenkaan säkkiin, kun pojat innostuivat värkkäämään puusta mitä erilaisimpia esineitä. Vähitellen lahjat muuttuvat tarve- ja koriste-esineiksi.
Omassa perheessämme olemme viime vuosina kokeilleet lupauslahjoja. Ensin arvotaan, kuka antaa lahjan kenelle. Sitten lahjan antaja keksii sopivan lahjan aiheen. Yleensä lupaus on ollut yhteisestä ajasta. Esimerkiksi vien sinut ongelle tai nuotiolle. Voidaan laittaa joku aikamääräkin. Tällainen lahja lämmittää mieltä monta kertaa. Ensin aiheen miettiminen, lahjan saaminen, toteutus ja muisteleminen. Useimmat näistä elämyksistä olisivat jääneet toteutumatta ilman lahjakorttia.
Lahjan ei tarvitse olla suuri. Joulukorttikin on jo pieni lahja. Se kertoo, että olen muistanut sinua. Voi olla, että muuten ei ole tullut yhteyttä pidettyäkään. Lahjan saaja voi olla myös tuntematon lähimmäinen lähellä ja kaukana. Tapoja lahjan antamiseen on monia, esimerkiksi oman seurakunnan, kirkon ulkomaanavun tai SRK:n humanitaarisen avun kautta. Kärsivä Ukrainan kansa tulee mieleen päivittäin.
Suurin joululahja on Joulun lapsi itse. Ensinnäkin joulun lapsi syntymällään, elämällään ja pääsiäisen sovitustyöllään lahjoitti meille tien iankaikkiseen elämään. Hänen syntymässään voi nähdä myös ajallisen näkökulman: kyllä olisi ankea ja pimeä alku- ja keskitalvi ilman joulua ja sen odotusta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys