Ko­ro­na-ai­ka­na ke­sä­mök­kien ky­syn­tä on nous­sut huip­puun­sa. Yhä use­am­mat ha­lu­a­vat viet­tää lo­man­sa ja osan työ­a­jas­ta­kin luon­non hel­mas­sa. Mei­hin is­ki mök­ki­kuu­me rei­lu kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Sii­tä kuu­mees­ta, ku­ten au­to­kuu­mees­ta­kaan ei tai­da sel­vi­tä kuin yh­del­lä ta­val­la. Mök­ki pi­tää hank­kia.

Mum­mo­lat oli­vat pit­kään ke­sä­paik­ko­ja. Sin­ne oli help­po men­nä. Li­säk­si kä­vim­me au­tio- ja va­raus­tu­vil­la. Mut­ta kun mum­mo­loi­ta ei enää voi­nut käyt­tää, is­ki mök­ki­kuu­me. En­sin kat­se­lim­me mök­ke­jä 50 ki­lo­met­rin sä­teel­tä, Sit­ten sa­dan ki­lo­met­rin. Lo­pul­ta huo­ma­sim­me kiin­nos­ta­van pai­kan lä­hes 200 ki­lo­met­rin pääs­tä. Läh­dim­me oi­tis paik­kaa kat­so­maan. Me­no­mat­kal­la van­noim­me mo­neen ker­taan, et­tä näin kau­kaa mök­kiä ei han­ki­ta. Mut­ta pai­kan pääl­lä al­koi­kin tun­tua sil­tä, et­tä tääl­lä voi­si viih­tyä pi­tem­pään­kin. Is­tuim­me sit­ten ko­to­na tie­to­ko­neen ää­res­sä ja mo­neen ker­taa päh­käi­lim­me, et­tä lä­he­te­tään­kö säh­kö­pos­tia vä­lit­tä­jäl­le vai ei. Lo­pul­ta pää­tim­me: ei muu­ta kuin pai­ne­taan en­te­riä. Ja niin mök­ki oli mei­dän hal­lus­sam­me pa­rin kol­men vii­kon pääs­tä.

Meil­lä ei ol­lut oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta mök­kei­lys­tä. Pit­kään mie­tim­me, et­tä oli­ko hir­mu iso ra­hal­li­nen si­joi­tus hin­tan­sa väär­ti. Las­kim­me, et­tei koko Eu­roo­pas­ta löy­dy ho­tel­lia, jos­sa yö­py­mis­vuo­ro­kau­den hin­ta oli­si kor­ke­am­pi kuin mö­kil­läm­me. Mut­ta meis­tä tuli mök­kei­li­jöi­tä. Lä­hes ai­na kun oli mah­dol­lis­ta, suun­nis­tim­me sin­ne. Aluk­si nuo­rim­mat lap­set oli­vat mu­ka­na. Vä­hi­tel­len kä­vim­me etu­pääs­sä kah­des­taan. Kui­ten­kin lap­set per­hei­neen ja ka­ve­rei­neen ovat käyt­tä­neet mök­kiä ihan kii­tet­tä­väs­ti. Pik­ku­hil­jaa yö­py­mis­vuo­ro­kau­den hin­ta­kin pai­nui ihan sie­det­tä­väl­le ta­sol­le.

Mikä mök­kei­lys­sä on oleel­lis­ta? Vaik­ka siel­lä teh­dään sa­mo­ja jut­tu­ja kuin ko­to­na­kin, syö­dään, sii­vo­taan, nu­ku­taan, re­mon­toi­daan, hoi­de­taan kas­vi­maa­ta, lei­ka­taan ruo­hoa, on ky­sy­mys toi­ses­ta to­del­li­suu­des­ta. Ym­pä­ris­tö ja mai­se­ma on toi­sen­lai­set. Sa­mat­kin as­ka­reet teh­dään hie­man eri ta­val­la. Mök­ki on jär­ven ran­nal­la, mikä tuo ihan oman ulot­tu­vuu­ten­sa. Eri­tyi­ses­ti en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä is­tut­tiin il­tai­sin ihai­le­mas­sa au­rin­gon las­kua jär­ven taak­se. Ja jo mat­ka erot­taa ar­jen ja toi­sen to­del­li­suu­den.

Kun olim­me mö­kil­lä isol­la po­ru­kal­la en­sim­mäis­tä ker­taa, huo­ma­sim­me Päi­vä­mie­hes­tä, et­tä paik­ka­kun­nal­la on pi­ha­seu­rat. Sin­ne siis! Tai­si sii­nä pai­kal­li­sil­la men­nä suu au­ki, kun yh­täk­kiä pi­haan por­hal­si kak­si au­to­kun­taa up­po-ou­toa po­ruk­kaa. Olem­me sit­tem­min osal­lis­tu­neet seu­roi­hin ja muu­hun toi­min­taan, kun olem­me ol­leet pai­kal­la. Saim­me ikään kuin toi­sen ko­ti­sii­o­nin ja uu­sia ys­tä­viä ja saat­to­mie­hiä.

Mon­ta ker­taa olem­me pu­hu­neet, et­tä yh­teys pai­kal­li­seen sii­o­niin on kuin pis­te iin pääl­le. Il­man sitä ai­noa kon­tak­ti paik­ka­kun­ta­lai­siin voi­si ol­la kau­pan kas­sal­la. Päi­vää ja kii­tos. On­ko meis­tä sit­ten ol­lut mi­tään hyö­tyä paik­ka­kun­nan us­ko­vai­sil­le? Jos­kus olem­me au­tel­leet keit­ti­öl­lä. Su­vi­seu­ra­työ­vuo­ro­ja­kin oli lu­vat­tu teh­dä. On myös ol­lut pu­het­ta, et­tä pi­de­tään ke­sä­keit­ti­ös­säm­me pi­ha­seu­rat, kun keit­tiö val­mis­tuu. Vuot­ta ei ole so­vit­tu.

Yh­te­nä ke­sä­nä toi­mi­ta­lol­la oli re­mont­ti. Sain vi­hiä, et­tä nyt saa mö­kil­lä lö­höi­ly riit­tää ja on tul­ta­va tal­koi­siin. Yh­dis­tyk­sel­lä oli me­nos­sa sa­de­ve­si­vie­mä­röin­nin uu­si­mi­nen. Kos­te­as­sa sa­vi­maas­sa put­ket ja kai­vot pyr­ki­vät pon­nah­ta­maan ylös kai­van­nos­ta. Niin sain luot­ta­mus­teh­tä­vän is­tua pai­no­na kai­von pääl­lä, kun­nes put­ket oli pei­tet­ty ja kai­vo­kin al­koi py­syä pai­kal­laan.

Ko­ro­na-ai­ka­na yh­tey­det ko­ti­sii­o­niin ovat ol­leet vä­his­sä. Sama ti­lan­ne on ol­lut mök­ki­sii­o­nin­kin kans­sa. Ru­kous ja toi­vo­mus on, et­tä ko­ro­na vä­hi­tel­len pois­tuu ja pääs­tään taas ta­los­te­le­maan ta­val­li­seen ta­paan.