Pau­li Määt­tä

Elä­määm­me liit­tyy mo­nen­lai­sia pe­rin­tei­tä ja tra­di­ti­oi­ta. Nii­den avul­la voim­me vä­lit­tää tie­toa meil­le ar­vok­kais­ta asi­ois­ta su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Nii­den avul­la voim­me juh­lis­taa ja osoit­taa ar­vos­tus­ta. Jot­kut pe­rin­teet ovat vain syn­ty­neet. Jou­lun ai­kaan liit­tyy eri­tyi­sen pal­jon pe­rin­tei­tä.

Ai­he tuli mie­lee­ni, kun muis­tin erään seu­ra­pu­heen. Sii­nä pu­hu­ja ku­va­si nuo­ren­pa­rin en­sim­mäis­tä yh­teis­tä jou­lua. Pal­jas­tui yl­lät­tä­vä on­gel­ma: Toi­sen per­hees­sä oli to­tut­tu pu­keu­tu­maan vii­mei­sen pääl­le juh­lan kun­ni­ak­si. Toi­ses­sa per­hees­sä taas oli to­tut­tu pu­keu­tu­maan mah­dol­li­sim­man ren­nos­ti. Pu­hu­ja ei ker­to­nut, oli­ko ta­paus hen­ki­lö­koh­tai­nen ei­kä si­tä­kään, mi­ten on­gel­ma saa­tiin hoi­det­tua.

Oma jou­lu­ni al­kaa ad­ven­tis­ta ja Hoo­si­an­na-hym­nis­tä. Vä­hi­tel­len mu­kaan tu­lee mui­ta ele­ment­te­jä. Yk­si vai­he on jou­lu­kort­tien lä­het­tä­mi­nen. Olen ol­lut hie­man su­rul­li­nen sii­tä, et­tä kort­tien lä­het­tä­mi­nen on ol­lut hii­pu­maan päin. Vie­lä on kui­ten­kin saa­tu yk­si kaa­pin ovi ko­ris­tel­tua tul­leil­la kor­teil­la. Lä­hes kaik­ki kor­tit ovat tal­lel­la. Nii­tä kun sor­mei­lee, eri­tyi­sen ar­vok­kail­ta tun­tu­vat kor­tit, joi­ta ovat lä­het­tä­neet jo edes­men­neet mat­ka­ys­tä­vät. Saa ikään kuin vies­tin ra­jan ta­kaa.

Jou­lu­ruo­kien val­mis­te­lus­sa mi­nul­la on ol­lut apu­mie­hen osa. Olen pääs­syt läm­mit­tä­mään uu­nia ja kuo­ri­maan pot­tu­ja ja pork­ka­noi­ta. Myös lah­ja­hom­mat olen saa­nut de­le­goi­tua. Puo­li­sol­le olen hank­ki­nut lah­jan. Tänä vuon­na se oli ns. eri­lai­nen lah­ja, eli vir­tu­aa­li­nen Kem­pe­leen van­han kir­kon kat­to­paa­nu. Se säi­ly­nee niin kau­an kuin kirk­ko on pys­tys­sä. Eh­kä sa­to­ja vuo­sia.

Lap­suus­ko­dis­sa­ni oli pe­rin­ne, et­tä koko per­he aset­tui ra­di­on vie­reen kuun­te­le­maan jou­lu­rau­han ju­lis­tus­ta. Tätä pe­rin­net­tä olen ha­lun­nut jat­kaa. Ha­lu­ai­sin, et­tä kaik­ki is­tui­si­vat pai­kal­leen ja seu­ra­si­vat ju­lis­tus­ta ja sitä seu­raa­vaa Kaik­ki kau­niit muis­tot -lau­lua hiis­ku­mat­ta, mel­kein hen­git­tä­mät­tä. Ai­na kaik­ki ei ole men­nyt suun­ni­tel­mien mu­kaan. On pi­tä­nyt esi­mer­kik­si läh­teä käyt­tä­mään las­ta kor­va­lää­kä­ril­lä.

Jou­lun ko­ho­koh­ta on, kun ko­koon­nu­taan jou­lu­a­te­ri­al­le. Ku­ten van­has­sa lau­lus­sa to­de­taan, “on äi­ti lait­ta­nut kys­tä kyl­lä”. Pi­tää lait­taa li­sä­pöy­tiä, et­tä kaik­ki her­kut ja iha­nuu­det mah­tu­vat tar­jol­le. En­nen ate­ri­aa on kova pon­nis­tus: jou­lu­vir­ren lau­la­mi­nen. Par­haim­mil­laan sitä on lau­let­tu erit­täin mo­ni­ää­ni­ses­ti. Su­vun laa­jen­tu­es­sa on huo­mat­tu, et­tä lau­lu al­kaa pik­ku­hil­jaa su­jua pa­rem­min. Ta­pa­na on ol­lut, et­tä se, joka on vii­mek­si op­pi­nut lu­ke­maan, lu­kee jou­lu­e­van­ke­liu­min.

Evan­ke­liu­min jäl­keen olen pi­tä­nyt pie­nen pu­heen. On jo unoh­tu­nut, mi­ten pe­rin­ne syn­tyi. Pu­heen aluk­si on ker­rat­tu jou­lu­e­van­ke­liu­min ta­pah­tu­mia ja sitä, kuin­ka pää­si­äi­sen lu­nas­tus­työn an­si­os­ta meil­lä on toi­vo ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. On saa­tu siu­na­ta toi­si­am­me evan­ke­liu­mil­la. Sen jäl­keen olen muis­tel­lut, mitä ku­lu­nee­na vuon­na on ta­pah­tu­nut koko per­heel­le ja it­se kul­le­kin. Ai­van voi kat­sees­ta näh­dä, kuin­ka jän­ni­tyk­sel­lä odo­te­taan, mitä mi­nus­ta sa­no­taan.

Jou­lu­päi­vi­nä on ol­lut vils­ket­tä, kun per­heel­li­set ovat tul­leet vie­rai­le­maan isom­mal­la tai pie­nem­mäl­lä po­ru­kal­la. Vä­li­päi­vik­si on­kin hyvä men­nä mö­kil­le le­päi­le­mään. Siel­lä al­kaa vä­hi­tel­len jän­ni­tys tii­vis­ty­mään: saa­daan­ko tänä vuon­na kut­su ys­tä­vä­per­hee­seen uu­den­vuo­den vas­taa­not­ta­jai­siin. Ja kut­su on tul­lut, koh­ta 30 ker­taa. Tuli nyt­kin.

Vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na vas­taa­no­ton luon­ne on hie­man muut­tu­nut. Alus­sa isos­sa roo­lis­sa oli­vat vaip­pa­pus­sit ja ruo­ka­pur­kit. Yh­des­sä vai­hees­sa ilo­tu­li­tus­ra­ke­tit oli­vat tär­kei­tä. Yh­täk­kiä lap­set ovat ka­don­neet. Työ­e­lä­mään tai pik­ku­lap­si­ar­keen liit­ty­vät pu­hee­nai­heet ovat hii­pu­neet. Ti­lal­le ovat tul­leet esi­mer­kik­si pe­rin­ne­ju­tut. Lau­ta­pe­le­jä­kin voi­daan pe­la­ta. Il­ta hui­pen­tuu Hy­myi­le­vään Apol­loon ja kir­kon­kel­lo­jen soit­toon vuo­den vaih­tu­es­sa.

Yk­si eh­do­ton pe­rin­ne on kuun­nel­la pre­si­den­tin uu­den­vuo­den­pu­he. Voi ihas­tel­la, kuin­ka hie­no esi­val­ta meil­le on an­net­tu. Jos puhe vie­lä päät­tyy Ju­ma­lan siu­nauk­sen toi­vo­tuk­siin, ei kyy­ne­lil­tä voi vält­tyä.