Pau­li Määt­tä

Lap­set ky­syi­vät äi­dil­tä,

voi­ko mak­ka­ra­keit­to pa­laa poh­jaan.

Ei voi.

Isäl­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta.

(PM Tau­ko­paik­ka 2009, s. 55)

Näis­tä läh­tö­koh­dis­ta huo­li­mat­ta olen muu­ta­man ker­ran saa­nut kut­sun keit­ti­ö­hom­miin su­vi­seu­roi­hin. Ei­kä ku­kaan ole tiet­tä­väs­ti saa­nut ruo­ka­myr­ky­tys­tä tai vat­sa­vään­tei­tä. Olen ko­ke­nut, et­tä työ­vuo­rol­la ol­laan tur­val­li­sis­sa kä­sis­sä. Kun vuo­roon on il­moit­tau­dut­tu, en­sin on kat­sot­tu kä­sien­pe­su­vi­deo muu­ta­maan ker­taan läpi. Koh­ta kuu­luu kut­su it­se hom­miin. Oh­jeet ovat sel­ke­ät. En­sin kuu­men­ne­taan vet­tä. Sit­ten kaa­de­taan ruo­ka-an­nok­set pa­taan. Seu­ra­taan, kuin­ka kei­tos val­mis­tuu. Ruo­an kyp­sy­es­sä on so­pi­va ai­ka kuu­los­tel­la, ketä mui­ta on sat­tu­nut sa­maan työ­vuo­roon. Vas­tuu­hen­ki­löt käy­vät tut­ki­mas­sa mil­loin on val­mis­ta ja pääs­tään siir­tä­mään ruo­ka ja­ke­lu­as­ti­oi­hin. Sit­ten tu­lee eh­kä työ­läin vai­he, kun pa­dat pi­tää puh­dis­taa seu­raa­vaa kei­tos­ta var­ten. Ker­ran sat­tui pie­ni lip­sah­dus: pai­noin ha­naa vää­räl­lä het­kel­lä. Tu­le­vien seu­ro­jen pää­e­män­tä oli tul­lut tu­tus­tu­maan toi­min­taan. Hän jou­tui yl­lät­tä­en ve­si­suih­kuun.

Hol­lo­lan su­vi­seu­rois­sa olin lii­ken­ne­toi­mi­kun­nan sih­tee­ri­nä. Se oli iki­muis­toi­nen mat­ka. En­sin suun­ni­tel­tiin mi­ten ja mil­lä ai­ka­tau­lul­la alue täy­te­tään. Kart­to­jen teko oli sil­loin kä­si­työ­tä. Kart­toi­hin mer­kit­tiin täyt­tö­suun­nat ja pai­kat sekä oh­jaa­jien si­joit­tu­mi­nen lä­hes tun­ti tun­nil­ta. Il­to­ja ku­lui kart­to­ja piir­rel­les­sä las­ten pyö­ries­sä vä­lil­lä ja­lois­sa, vä­lil­lä keik­ku­es­sa ol­ka­päil­lä. Lä­hes kah­den vuo­den mat­kal­la toi­mi­kun­nas­ta ja vas­tuu­hen­ki­löis­tä ke­hit­tyi tii­vis yh­tei­sö. Kun lii­ken­tee­noh­jaa­jat il­mes­tyi­vät, oli mah­ta­vaa seu­ra­ta, kuin­ka am­mat­ti­tai­toi­ses­ti vas­tuu­hen­ki­löt ot­ti­vat hom­mat hal­tuun. Vä­hän har­mit­ti seu­ro­jen päät­ty­es­sä, kun yh­teen hit­sau­tu­nut or­ga­ni­saa­tio pur­kau­tui. Täl­lä­hän po­ru­kal­la voi­si teh­dä vaik­ka mitä. Kor­ja­ta vaik­ka Kii­nan muu­ria.

It­se seu­rat oli jän­nit­tä­vä ta­pah­tu­ma. Teh­ty­jä suun­ni­tel­mia py­rit­tiin seu­raa­maan, mut­ta yl­lä­tyk­si­ä­kin tuli. Sain ol­la ta­pah­tu­mien yti­mes­sä. Mie­leen jäi myös, kun olin joh­ta­mas­sa seu­ra­ken­tän pois­tu­mis­lii­ken­net­tä pää­tös­seu­ro­jen jäl­keen. Vies­tit kul­ki­vat ja pu­he­li­met soi­vat, kun­nes joku veti jos­tain säh­kö­piu­han ir­ti. Tuli täy­del­li­nen hil­jai­suus. Var­maan­kin kaik­ki ovat jo pa­lan­neet Hol­lo­lan su­vi­seu­rois­ta. En ol­lut juu­ri nuk­ku­nut koko seu­ro­jen ai­ka­na. Niin­pä kun pa­lat­tiin ko­tiin Hy­vin­kääl­le, nu­kah­din sa­man tien olo­huo­neen lat­ti­al­le.

Lu­mi­jo­en su­vi­seu­ro­ja sain seu­ra­ta 17 vuot­ta. Olin pai­kal­la, kun su­vi­seu­ro­jen syn­ty­sa­nat lau­sut­tiin Mur­ron rau­ha­nyh­dis­tyk­sen las­ten­hoi­to­huo­nees­sa, sil­loi­ses­sa sa­kas­tis­sa. Oma roo­li­ni tai­si ol­la suu­rim­mil­laan ai­van alus­sa, kun sain ol­la kan­nus­ta­mas­sa han­ket­ta eteen­päin. Oli­han mi­nul­la ko­ke­mus­ta seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­ses­tä. It­se seu­rois­sa olin jäl­leen lii­ken­ne­toi­mis­tos­sa. Nyt vas­tuu vain oli vä­hän pie­nem­pi. Huo­leh­din, et­tä kah­vi riit­tää ja työ­vuo­ron­sa teh­neet saa­vat ruo­ka­lip­pun­sa. Mut­ta sain kui­ten­kin ol­la mu­ka­na toi­mis­ton vä­lil­lä hek­ti­ses­sä tun­nel­mas­sa. Nuo­rem­mat su­ku­pol­vet oli­vat ot­ta­neet pää­vas­tuun.

Muu­ta­man ker­ran olen pääs­syt it­se hom­maan eli lii­ken­tee­noh­jauk­seen. Kuu­sa­mon su­vi­seu­rat oli­vat syn­nyin­seu­dul­la­ni heti Hol­lo­lan jäl­keen. Kuu­sa­mo­lai­set oli­vat sitä miel­tä, et­tä nyt saa­tiin to­del­la ko­ke­nut työn­te­ki­jä, jo­ten pan­naan hä­net pa­him­paan mah­dol­li­seen paik­kaan. Kyl­lä minä sit­ten juok­sin­kin ke­säy­ös­sä pit­kin Määt­tä­län­vaa­ran rin­tei­tä.

Val­ke­a­las­sa oli työ­vuo­ro per­jan­tai-il­ta­na aa­mu­yö­hön saak­ka. Yöl­lä al­koi sa­taa ja tuli mel­ko pi­me­ää. Tu­lo­vir­taa sel­vi­tel­les­sä kom­pas­tuin piik­ki­lan­kaan. Vä­lil­lä vaih­det­tiin paik­kaa mön­ki­jän pe­rä­kär­ryn kyy­dis­sä. Ren­kais­ta len­si ra­paa kär­rys­sä oli­joi­den pääl­le. Työ­vuo­ro lop­pui aa­mu­kol­mel­ta. Vai­mon kans­sa pää­tim­me läh­teä sa­man tien Hel­sin­kiin, kos­ka siel­lä oli tar­koi­tus osal­lis­tua väi­tös­ti­lai­suu­teen puo­lil­ta päi­vin. Mi­tään pe­su­paik­kaa ei yöl­lä löy­ty­nyt. Aa­mu­var­hai­sel­la Hel­sin­gis­sä et­sis­ke­lim­me tyt­tä­rem­me asun­toa. Il­mei­ses­ti ajo­ta­pa näyt­ti sen ver­ran ha­pa­roi­val­ta, et­tä po­lii­si py­säyt­ti mei­dät. Po­lii­si tar­kas­te­li het­ken ry­vet­ty­neen nä­köis­tä kul­jet­ta­jaa. ”Mis­tä sitä ol­laan tu­los­sa ja min­ne me­nos­sa? On­ko tul­lut nu­kut­tua vii­me yö­nä?” ”Ol­laan tu­los­sa su­vi­seu­rois­ta ja me­nos­sa väi­tös­ti­lai­suu­teen.” Hy­vin piti pok­ka po­lii­sil­la. Il­mei­ses­ti jos­kus oli kuul­tu kum­mal­li­sem­pi­a­kin se­li­tyk­siä. Hän käs­ki täs­tä läh­tien eh­dot­to­mas­ti nuk­kua yöt su­vi­seu­rois­sa. Sitä mää­räys­tä olen sen jäl­keen yrit­tä­nyt nou­dat­taa.

Uu­si ulot­tu­vuus syn­tyi, kun työ­teh­tä­vien in­noit­ta­ma­na yri­tin opis­kel­la ve­nä­jän kiel­tä. Ei muu­ta kuin töi­hin ul­ko­maa­lais­toi­mis­toon. Tä­män uran hui­pen­nus tai­si ol­la, kun ke­rä­sin su­vi­seu­roi­hin tul­leet ve­nä­läis­lap­set Volk­ka­ri­bus­siin ja läh­det­tiin tu­tus­tu­maan Pu­das­jär­ven kau­pun­gin kes­kus­taan. Au­tos­sa oli eh­kä lie­väs­ti yli­las­tia.

Kei­nu­tuo­lis­sa is­tu­en on mu­ka­va muis­tel­la näi­tä ja mui­ta ta­pah­tu­mia lap­sil­le, las­ten­lap­sil­le, mi­ni­öil­le ja vä­vyil­le – niin kau­an kuin he jak­sa­vat ja viit­si­vät kuun­nel­la. Työ­vuo­rot kes­tä­vät het­ken, mut­ta toi­mi­kun­tien jä­sen­ten ja vas­tuu­hen­ki­löi­den mat­ka kes­tää pari vuot­ta. Se voi vaa­tia myös koko per­heel­tä pal­jon. Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä tä­hän­kin asi­aan on pa­neu­dut­tu. Sii­tä olen ol­lut iloi­nen, et­tä lap­set ei­vät il­mei­ses­ti ole saa­neet trau­mo­ja näis­tä hom­mis­ta. He­kin ovat pääs­seet mo­nin ta­voin osal­lis­tu­maan seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­seen.

Tu­le­va­na ke­sä­nä jos Ju­ma­la suo pää­sem­me taas Su­vi­seu­roi­hin, opis­to­seu­roi­hin ja ke­sä­seu­roi­hin. Vas­tuu­teh­tä­vät on jo var­maan ja­et­tu, mut­ta seu­ro­jen val­mis­te­luun ja työ­vuo­roi­hin on vie­lä mah­dol­li­suus pääs­tä. Uu­det elä­myk­set ovat jo mei­tä odot­ta­mas­sa.