Pau­li Määt­tä

Vuo­sia sit­ten pää­tet­tiin läh­teä poi­kien kans­sa kar­hu­met­säl­le. Otet­tiin telt­ta mu­kaan. Asei­na oli­vat puu­pys­syt. Kä­vel­tiin sen ver­ran lä­hi­met­sään, et­tä ko­ti­ta­loa ei enää nä­ky­nyt. Telt­ta pys­tyyn ja telt­taan odot­ta­maan, mil­loin kar­hu il­mes­tyi­si. Vä­lil­lä syö­tiin eväi­tä: kaa­ka­o­ta ja voi­lei­piä. En enää muis­ta, kuin­ka kau­an odot­te­lim­me kar­hua. Jän­ni­tys oli hui­pus­saan. Oli syn­ty­nyt elä­mys, jota vie­lä­kin toi­si­naan muis­tel­laan nyt jo per­heel­lis­ten poi­kien kans­sa. Oli syn­ty­nyt elä­mys, ei­kä mak­sa­nut mi­tään.

Toi­nen elä­mys tu­lee mie­leen Hos­sas­ta. Ol­tiin viet­tä­mäs­sä siel­lä tal­vi­lo­maa. Lap­set ha­lu­si­vat men­nä laa­vul­le yök­si. Se­hän piti to­teut­taa. Kä­vin eh­kä aut­ta­mas­sa tu­len sy­tyt­tä­mi­ses­sä. Il­lal­la huo­mat­tiin, et­tä lap­sil­le täy­tyy vie­dä li­sä­va­rus­tei­ta. Otin ta­va­rat mu­kaan ja pu­keu­duin met­sän­pei­kok­si. Laa­vul­ta kuu­lui iloi­nen po­ri­na, kun lä­hes­tyin sitä hiih­tä­en hil­jaa jär­ven­jää­tä pit­kin. Kun lap­set huo­ma­si­vat jääl­tä lä­hes­ty­vän hah­mon, lan­ke­si syvä hil­jai­suus. Tai­si­vat sy­dän pamp­pail­len odot­taa mitä tu­le­man pi­tää. Kun as­tui nuo­ti­on va­lon pii­riin, kuu­lui joka puo­lel­ta hel­pot­tu­nut huu­dah­dus. Se on ISÄ. Oli syn­ty­nyt elä­mys.

Kol­mas ta­ri­na las­ten kans­sa. Olin suun­ni­tel­lut Syöt­teen erä­maa­han Pär­jän­jo­en taak­se au­ti­o­tu­paa, joka myö­hem­min ni­met­tiin Ah­ma­tu­vak­si. Vesa R ja kump­pa­nit oli­vat sitä pys­tyt­tä­neet. Pää­tin näyt­tää lap­sil­le uut­ta tu­paa. Läh­det­tiin lop­pi­ais­ret­kel­le. Huo­mat­tiin, et­tä tu­val­le me­ne­vä reit­ti oli vie­lä kes­ke­ne­räi­nen. Moot­to­ri­kel­kan jäl­kiä kui­ten­kin löy­tyi. Hel­pos­ti pääs­tiin Pär­jän­jo­el­le. Sen jäl­keen al­koi pik­ku­hil­jaa tul­la on­gel­mia. Eväs­mai­to jää­tyi re­pus­sa. Hiih­tä­jät­kin al­koi­vat vä­syä ylä­mä­en jat­ku­es­sa ja jat­ku­es­sa. Ke­ven­sin tun­nel­maa ker­to­mal­la, et­tä täs­sä koh­taa kar­hu puri eräs­tä hen­ki­löä ja­las­ta ja pa­rin ki­lo­met­rin pääs­sä on To­ras­lam­men kämp­pä. Siel­lä kum­mit­te­lee.

Lo­pul­ta huo­ma­sim­me eh­kä ole­vam­me ek­syk­sis­sä. Sil­loin ta­ju­sin, et­tä täy­tyy pa­la­ta ta­kai­sin tä­män hiih­tä­jä­jou­kon kans­sa, jos­sa osa oli al­le kou­lui­käi­siä. Jo­el­le pääs­tiin myö­tä­mä­es­sä koh­tuul­li­ses­ti, mut­ta vii­mei­nen, puo­len­tois­ta ki­lo­met­rin mit­tai­nen ylä­mä­ki au­tol­le tuot­ti tus­kaa. Kun lo­pul­ta pääs­tiin au­tol­le, siel­tä löy­tyi läm­min­tä juo­ta­vaa. Kun saim­me eväät syö­tyä, käyn­nis­tin au­ton. Ky­syin lap­sil­ta jo­tain. Ku­kaan ei vas­tan­nut. Kat­soin ym­pä­ril­le­ni ja huo­ma­sin, et­tä koko sak­ki oli nu­kah­ta­nut. Voi sa­noa, et­tä elä­mys oli syn­ty­nyt.

Toi­sen­lai­nen elä­mys syn­tyi, kun pää­sin käy­mään kan­sal­lis­puis­to­kier­rok­sel­la Yh­dys­val­lois­sa. Mai­se­mat oli­vat hui­ke­at. Men­tiin sit­ten Dis­ney­lan­diin. Sin­ne oli pys­ty­tet­ty kau­pun­ki dol­la­rei­ta sääs­tä­mät­tä. Elä­mys­kau­pun­gis­sa pää­see ta­paa­maan Aku Ank­kaa ja Roo­pea ihan elä­vi­nä. Ei­pä ih­me, et­tä ti­la­sin Aku Ank­kaa vuo­si­kau­sia. Eläk­keel­le pääs­ty­ä­ni sain kuul­la, et­tä nyt ti­laus on lo­pe­tet­ta­va. "Saat tyy­tyä van­hoi­hin nu­me­roi­hin."

Elä­myk­siä on mo­nen­lai­sia. Osa syn­tyy va­hin­gos­sa. Asi­at ei­vät me­ne­kään niin kuin on suun­ni­tel­tu. Elä­myk­siä os­te­taan. Pu­hu­taan jopa elä­mys­te­ol­li­suu­des­ta. Iso jouk­ko ih­mi­siä saa elan­ton­sa viih­dyt­tä­mäl­lä toi­sia. Oma lu­kun­sa ovat ext­re­me-la­jit. Ote­taan it­ses­tä mit­taa jopa kuo­le­man vaa­raa uh­ma­ten. Ha­lu­taan ko­kea jä­ri­syt­tä­viä tun­tei­ta.

Elä­mä il­man elä­myk­siä oli­si tyl­sää. Elä­myk­siä kan­nat­taa hank­kia tai ne tu­le­vat vas­taan va­hin­gos­sa. Eh­kä­pä koh­tuus on valt­tia täs­sä­kin asi­as­sa.

Tätä kir­joi­tet­ta­es­sa odo­te­taan elä­mys­tä vail­la ver­taa. Su­vi­seu­ro­ja. Mo­nen vuo­den tau­on jäl­keen. Etu­kä­teen on mo­nia jän­ni­tyk­sen ai­hei­ta. Kes­tää­kö au­to? Toi­mii­ko vau­nu? On­ko seu­ra­pai­kal­la kuu­ma vai kyl­mä? Sa­taa­ko? Tuu­lee­ko? Ketä mah­dol­li­ses­ti ta­paa vuo­sien­kin jäl­keen? Mo­nen­lai­sia yl­lä­tyk­siä on vuo­sien ai­ka­na ta­pah­tu­nut. Ker­ran jou­duim­me läh­te­mään kes­ken pois, kun ma­ha­tau­ti is­ki. Mat­kal­la sai­ras­tuim­me kaik­ki, kus­ki mu­kaan lu­kien. Ei aut­ta­nut muu kuin lait­taa lau­ta­nen leu­an al­le ja ajel­la ko­tiin. Elä­mys se­kin.

Su­vi­seu­rois­sa on mo­nia ko­ho­koh­tia. Ava­jai­set ovat yk­si lii­kut­ta­va het­ki, var­sin­kin jos on ol­lut jol­lain ta­paa val­mis­te­le­mas­sa seu­ro­ja. Eh­tool­lis­jo­noa pa­rem­paa jo­noa ei ole­kaan. Seu­ra­tel­tas­sa rau­hal­li­sem­pi­kin mie­li her­kis­tyy. Su­vi­seu­rat tar­jo­a­vat pal­jon elä­myk­siä, joi­ta on mu­ka­va muis­tel­la pit­kin tal­vea. Tär­kein­tä on kui­ten­kin, et­tä va­ja­vai­si­na mat­ka­lai­si­na saam­me seu­rois­sa vas­taa­not­taa täy­del­li­sen evan­ke­liu­min.