Anne Lindfors
Anne Lindfors
Yhtenä iltana tutkin lääkärien sanoja. Toisessa paperissa toistuivat kipu ja näköhäiriöt. Toisesta hapuilin sanoja vaikea, löydökset, lähete. Samalla mielessäni kulkivat viime päivien uutiset, riskiryhmät ja karanteenit. Mieli oli täynnä hiljaisia sanoja, tummuutta, joka painoi harteita. Sanoja, joita en jaksanut ajatella.
Silloin alkoi olohuoneesta kaikua laulu. Teini-ikäisten äänet yhtyivät, keinuivat keväisessä illassa valoksi ja kiitokseksi. Nojauduin pöytään, kämmenet lepäsivät pöydän kovalla pinnalla. Annoin huolien valua alas, kuuntelin. ”Vaan silloin kuuluu ääni paimenen, hän kutsuu meitä rakkaudessaan”, nuoret lauloivat. Tunsin, miten valo alkoi lainehtia sisimpään. Kiitollisuuden kyyneleet hiipivät silmäkulmiin.
Monissa kodeissa koetaan nyt huolta koronaviruksen vuoksi. Osan on ollut vaikea järjestää lapsille hoitoa ja etäopetusta, lomautukset ovat kiristäneet mieltä. Elämä on äkkiä tuntunut pysähtyvän. Tulevaisuus on alkanut pelottaa.
Meidän perheessämmekin on ollut viime viikkoina huolia. On ollut vaikeita asioita, jotka ovat pysäyttäneet ja hiljentäneet. Samalla olemme saaneet kuitenkin huomata, että Taivaan Isä puhuu juuri nyt. Eikä tuo puhe ole kiivasta tai ahdistavaa, vaan täynnä lempeää rakkautta.
Kun olen huolien painaessa miettinyt miksi-kysymyksiä, on Taivaan Isä vastannut omalla tavallaan. Pienin lapsistamme, melkein kaksivuotias, on alkanut kirkkaalla äänellään laulaa laulua turvallisesta saattajasta, Isän kädestä ja rakkauden tiestä. Lapsen uskollaan hän on näyttänyt, että ei tarvitse pelätä. Kaikki murheet saa jättää Taivaan Isälle.
Viime päivinä olemme tutkineet paljon luontoa ja kuunnelleet metsän levollista rauhaa. Olemme ihmetelleet, miten kaunis on Jumalan luoma maa. Huolien keskellekin hän antaa aurinkonsa paistaa. Tien reunoilla nousevat leskenlehtien luottavaiset kukinnot. Ne kääntyvät kohti valoa ja näyttävät meille suuntaa.
Iltaisin olen lasten pyynnöstä lukenut ääneen uutta kertomuskirjaa Sydän valoa vasten. Nuo hetket ovat entisestään lähentäneet meitä. Aivan kuin ympärillämme olisi suojaava käsivarsi, joka pitää meitä yhdessä. Joka pitää meistä huolta.
Olemme myös kokoontuneet yhdessä kuuntelemaan nettiseuroja, raamattuluokkia ja pyhäkouluja. Istuessani olohuoneen sohvalla olen katsellut ympärilläni olevia rakkaita, tätä perhettä, joka minulle on lahjaksi annettu. Olen ajatellut, että meitä ihan erityisellä tavalla rakastetaan ja hoidetaan, juuri nyt.
Kaiken vaikean keskellä saa luottavaisena katsoa sinne, mistä apu tulee. Ei meitä jätetä milloinkaan yksin.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys