Anne Lindfors
Anne Lindfors
Sain mieheltäni kirjan, josta olin haaveillut. Tuo kirja on SRK:n julkaisema Takaisin Isän kotiin. Ahmin sanoja pitkälle yöhön. Luin ihmeellisiä kokemuksia siitä, miten Jumala on pysäyttänyt ihmisen ja kutsunut lapsekseen. Mietin sitä, miten suuri ja kantava on Taivaan Isän rakkaus.
Kirjaa lukiessa heräsi mieleeni isäni ja äitini vuosikymmenten takainen kohtaaminen. Jumalan suunnitelma oli siinäkin vahvasti mukana.
Äitini oli nuorena aikuisena ollut keittäjänä pienellä kyläkoululla. Kun koulu lakkautettiin, hän laittoi työnhakuilmoituksen Päivämies-lehteen. Erilaisia työtarjouksia tuli useita, mutta viimeisenä kirje, joka sulki muut vaihtoehdot pois. Hänelle oli tullut vahva tunne, että oli mentävä hoitamaan tuota apua tarvitsevaa polioinvalidia.
Kun hänelle sitten oli selvinnyt, että tuo kirjeen kirjoittanut mies ei ollutkaan uskovainen, hän oli empinyt. Vieraalle seudulle muuttaminen oli pelottanut. Hän oli miettinyt, löytyisikö uskovaisia ystäviä, jotka tukisivat. Tuo pyörätuolipotilas oli kuitenkin taivutellut hänet töihin lupaamalla, että hänelle järjestyisi mahdollisuus päästä suviseuroihin.
Uskon, että Jumala johdatti nämä kaksi ihmistä, isäni ja äitini, toistensa luokse. Yhdessä he tutkivat Raamattua ja keskustelivat elämän tärkeimmistä asioista. Jo parin viikon kuluttua Jumalan valtakunta sai uuden asukkaan.
Ihmeellisesti tuli todeksi uskovaisen lehtiasiamiehen sanat. Hän oli kehottanut aikanaan isääni tilaamaan Päivämies-lehden ja sanonut, että se toisi mukanaan siunauksen. Jos Päivämiestä ei olisi isälleni tuohon aikaan tullut, ei hän olisi nähnyt tuota työnhakuilmoitusta.
Jumalan johdattamana hän sai itselleen henkilökohtaisen avustajan, jolla oli elämän arvokkain lahja. Isäni sai avustajansa siunaamana uskoa syntinsä anteeksi ja aikanaan sai hänestä uskovaisen aviopuolison. Olen monesti ajatellut, että vaikeasta sairaudestaan huolimatta isäni oli onnellinen. Häneltä otettiin jo nuorena terveys pois, mutta hän sai tilalle sen, mitä eniten tarvitsi.
Kun luin tuota uutta kirjaa, ajattelin, että yhä enemmän kannattaisi jakaa tällaisia kokemuksia. Muistoja siitä, miten Jumala on rakastanut ja auttanut. Tulisi lohduttaa ja rohkaista toisiamme. Usein vaikeat elämäntilanteet ovat Jumalan puhuttelua ja siunausta. Niin oli myös isäni kohdalla.
Korona-aikanakin on turvallista ajatella, että jokainen asia on Jumalan tiedossa. Hän kantaa elämän eri vaiheissa ja antaa siunauksensa kaikkiin päiviin.
Kun sinä katselet omaa elämääsi taaksepäin, tuntuuko sinusta, että olet kulkenut sattuman varassa? Vai uskotko, että Jumala on halunnut viitoittaa myös sinun polkuasi?
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys