Aili Pasanen
… Sen jälkeen olen kirjoittanut muutamia hakupapereita. Liian harvoin nykyisin kirjoitan ja saan kirjeitä. Moni ilahtuisi, kun oikea kirje tupsahtaisi postilaatikkoon. Nopeaahan se on, tämä nykyinen viestien lähettäminen, mutta aivan erilainen ilo on saada kirje paperisena, ilman tekniikkaa. Lukea se moneen kertaan, varsinkin käsinkirjoitettuna.
Tällaista julkista kirjettä en ollut koskaan kirjoittanut, kun aloitin tämän tehtävän, kylläkin monia ilolla lukenut. Olin ihaillut niissä kerrottuja monenlaisia kokemuksia ja kielen rikkautta.
Kun sinulle aloin kirjoittaa, en oikein tiennyt, miten kirjoitan, kenelle kirjoitan, mitä kirjoitan. Aiheita minulla kyllä oli aivan tulvimalla. Mietin, kuka sinä olet: oletko nuori, elämänpolkuasi etsivä, oletko arjessa uupunut ja perheestäsi iloitseva vai oletko yksin elävä, vaihtelua ja läheisyyttä kaipaava?
En ajatellut kirjoittaessani saavani vastausta kirjeisiini, ”tykkäyksien ja peukutuksien maailma” oli minulle vieras. Tänä aikana olen siihenkin tutustunut. Olen tuntenut, että olet lukenut kirjeitäni. Joku on niin kertonut. Ne palautteet ovat minua todella ilahduttaneet. Kiitos.
Nyt tänään voin kertoa, että elämäni on yhtä ”tylsää” kuin ensimmäisessä kirjeessäni kerroin, mutta tylsyydessään hyvin rikasta ja vivahteikasta. Näihin kolmeen nopeasti kiitäneeseen vuoteen mahtuu paljon ennalta arvaamatonta omassa, läheisteni ja kaikkien ihmisten elämässä.
Juuri nyt tunnen voimakkaana joulun läheisyyden ja itsenäisyyspäivän syvän juhlallisuuden ja kiitollisuuden. Huomaan, etten ole joulumuistoistakaan näihin kirjeisiini kirjoitellut, vaikka joulu on minulle todella rakas juhla. Se koostuu lukemattomista muistojen sirpaleista lapsuudesta asti, kun pienessä kodissamme oli oikea joulukuusi ja siinä oikeat kynttilät. Vanupallot heilahtelivat hiljalleen ikkunoissa.
Muutamina jouluina meillä oli vieraana rakas iäkäs aviopari, Sairasen täti ja setä. Kerran sain tädiltä joululahjaksi vaaleansinisen silkkisen nenäliinan, jossa oli pieniä kukkia kulmassa. Se oli tuotu Amerikasta, siksiköhän se oli niin hyväilevän pehmeä. Monesti olen ihmetellyt, miten tila riitti siihen, että pyörimme kuusen ympärillä tädin ja sedän kanssa. He kuuluivat lapsuuteni rakkaisiin ystäviin. Jouluaamun jumalanpalvelus radiosta vie vieläkin minut kodin jouluun. Kynttilät oli aina sytytetty ennen sitä, kahvin tuoksu oli erityisen herkullinen.
Mielessäni on äidin viimeinen itsenäisyyspäivä, jona hän ei enää lähtenyt hautausmaalle sytyttämään kynttilää. Isä oli muutamaa kuukautta aikaisemmin haudattu. Äitikin sanoi sinne kohta pääsevänsä. Hiljainen joulun odotus, joka oli enemmänkin äidin lähdön odotusta, on muistoissa, taustalla lempeä jouluinen musiikki ja kynttilöiden hämy. Sitten aatonaattoillan myöhäinen hetki, kun saatoimme äidin arkun kappeliin odottamaan siunausta. Lauloimme äidin ympärillä Enkeli taivaan. Tunsimme voimakkaasti kiitoksen ”Nyt Jumalalle kunnia”.
Toivon, lukijani, sinulle ja perheellesi valoisia joulumuistoja elämäsi varrelle. En toivo yltäkylläisyyttä, vain riittävän toimeentulon. Enkä toivottele korkeita asemia, vaan tyytymistä omiin lahjoihin, sopua ja läheisten ymmärtämistä.
Mitä olen kirjeissäni halunnut sanoa? Olen halunnut kertoa elämästäni sopivan siivun, sen, mitä olen mielessäni tuntenut. Jospa olisin saanut ilmaistuksi sen, että tarvitsemme toisiamme ja arjestakin löytyy ilon lähteitä. Jospa kirjeissäni olisi ollut lohdun sana sitä kaipaavalle, uuden päivän toivoa ahdistukseen. Omasta kokemuksestani tiedän, miten vaikeaa on joskus luottaa Jumalan johdatukseen. Se tuo silti turvallisen olon ja siunauksen elämään. Sydämen usko kantaa ja vie taivaan kotiin asti.
Tämä on viimeinen kirjeeni sinulle. Toiset saavat jatkaa, minä jatkan kirjeiden lukijana. Toivotan kotiisi joulun riemua, sydämen hiljaista iloa ja rauhaa.
”Jo, joulunrauha, saavu, jää, luo toivon lämmin sää” (VK 31:3).
Rakkain terveisin Aili Pasanen
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys