Elämme aikaa, jossa moni kokee turvattomuutta. Maailmanlaajuisten uhkien lisäksi ihminen voi kokea uhkaa aivan omassa lähipiirissään. Työssäni luokanopettajana tapaan traumatisoituneita lapsia, jotka skannaavat kaiken aikaa ympäristössään olevia mahdollisia uhkia. He etsivät turvaa.
Kirjan Minne Taivaan Isä meni? pieni poika, Alvar, etsii myös turvaa. Hänellä on kyllä hyvä koti, jossa äiti ja isä huolehtivat hänestä, mutta jotain häneltä puuttuu. Mummun kuoltua kukaan ei puhu enää hyvästä Jumalasta. Jumalasta, johon pieni poikakin voi turvautua.
äidin puheet epämääräisestä Kohtalosta alkavat pelottaa Alvaria. Pelko kasvaa päivien kuluessa ja koulumatkalla hänestä tuntuu, että Kohtalo on piilossa jokaisen tumman puun takana. Kohtalo vei rakkaan mummun, se voi viedä isän ja äidinkin. Pelkäävän Alvarin rinnalla koulussa on kuitenkin Eevi, jonka silmissä on sama ilo kuin mummunkin silmissä oli. Eevin koti vetää Alvaria puoleensa. Siellä on jotain, jota häneltä puuttuu.
Hanna Aho on tarttunut vaativaan aiheeseen. Alvarin kaltaisia lapsia, joiden kodissa kaikki uskontoon ja hengellisyyteen liittyvä on tuomittu saduksi, on yhä enemmän. Moni uskovaisessa kodissa kasvanutkin on ratkaissut suhteensa iankaikkisuuteen täällä tavoin. Tiedän isovanhempia, jotka kipuilevat siinä, miten voisivat välittää lapsenlapselleen taivastoivoa, mutta samalla kunnioittaa tällaisen vanhemman kasvatusnäkemystä. Tämä kirja rohkaisee ja lohduttaa myös isovanhempia. Jumala näkee jokaisen lapsen sydämeen ja antaa lohdutuksen.
Kirjassa on käsitelty vaikeaa aihetta hienovaraisesti, mutta rehellisesti. Kirjan aikuiset ovat moniulotteisia. Vaikka äidin käyttäytyminen on särmikästä ja ehdotonta uskomisen asioihin liittyen, hänestä löytyy myös pehmeämpi puoli. Kirja kuvaa uskottavasti sitä ristiriitaa, jota erilaiset uskonnäkemykset tuovat kotiin. Tässä äidin ja lapsen välille. Isä antaa kirjassa lapselleen ajallista lämpöä ja turvaa, vaikka elämän leipää hänellä ei ole tarjota.
Yksi kirjan vaikuttavammista kohdista on enkelin ilmestyminen Alvarille. Vaikka kuvaus on arkinen, vaikuttavaksi sen tekee kontrasti kodin järkeä korostavalle ilmapiirille, jossa ei näkymättömään uskota. Alvarin lapsenuskoa kuitenkin vahvistetaan: ei Taivaan Isä eivätkä enkelit ole menneet minnekään. Alvar kokee olevansa turvassa. Raamattu on täynnä tällaisia kokemuksia. Miksi niitä ei voisi olla myös meidän aikanamme?
Kirjan Minne Taivaan Isä meni? lapsikuvaus on vähäeleistä, mutta lapsen sisäisen maailman ytimeen osuvaa. Tällaista teuvopakkalamaista, taitavaa lapsikuvausta, on erityisesti kohdassa, jossa lapset hautaavat lintua. Mustavalkoinen kuvitus korostaa tätä vaikutelmaa. Silja-Maria Wihersaaren taitavassa kuvituksessa mustavalkoisten ja värikuvien vuorottelu rytmittää tarinaa. Lapsen on helppo seurata juonta kuvien avulla. Kun kysyin Alvarin ikäisen poikani mielipidettä kirjasta, hän muodosti sormillaan täydellisen merkin. Esikoululaiseni luki kirjan kahteen kirjaan. Tämä kirja herättää ajatuksia niin lapsessa kuin aikuisessakin.
Emme vielä tiedä, minne tämän kirjan matka johtaa, mutta uskon, että sillä on edessään vielä monenlaisia polkuja, Taivaan Isän johtamia. Kirja voi olla jollekin lapselle se tuore öljypuun oksa, jonka kyyhky toi Nooan arkkiin.
Tiina-Liisa Lohi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys