Tämä blogikirjoitus on syntymäpäivälahja vaimolleni Hennalle.
Kiitos matkasta, joka alkoi noin vuosi sitten. Silloin kirjoitit Päivämiehen blogiisi ensimmäisen kirjoituksesi Onnea syksyn lapsi. Siitä tekstistä alkoi matkamme, josta on vaikea kertoa. Koen, että olemme olleet tämän vuoden niin lähellä Jumalaa, turvassa, että oikeastaan sitä on sanoilla vaikea kuvata.
Tässä turvassa emme ole kuitenkaan olleet hiljaa. Koskaan emme ole keskustelleet näin paljon 20-vuotisen avioliittomme aikana. Olet rohkeasti ja avoimesti vuoden aikana avannut polkuamme myös blogitekstiesi kautta. Koen, että se on ollut lahjaa. Haluan kannustaa sinua yhä kirjoittamaan. Tunnen kiitollisuutta, siksi kirjoitan sinulle muutaman ajatuksen.
Rakkauden käsite on kuluvana vuonna avautunut häkellyttävällä tavalla. On ollut tarve pysähtyä. Olemme pysähtyneet arjessa, työssä, ajatuksissa, elämän ilossa ja surussa, uskossa, arvoissa, tunteissa ja tunteettomuudessa, niin monessa. Olemme yrittäneet rehellisesti ja armollisesti kohdata itsemme ja toisemme. Pysähtymisessä olemme kokeneet paljon erilaisia tunteita, joiden takaa on avautunut ennenkokematon rakkauden ja yhteyden tunne. Sitä onnea on vaikea kuvata. Toivoisin, että mahdollisimman moni saisi elämässään kokea sen.
Miten voisin kuvata kokemaani rakkautta?
Rakkautta on ollut kohdata tahto asiana, joka ei ole itsestäänselvyys.
Rakkautta on ollut kuunnella ääntä, jota korva ei ole kuullut.
Rakkautta on ollut ottaa vastaan sellaista, jota ei ole tiennyt olevan.
Rakkautta on ollut pysähtyä kohtaamaan itsensä ja rakkaansa; tunnistamaan ja kohtaamaan vahvuudet ja heikkoudet.
Rakkautta on ollut kyseenalaistaa totuttuja rutiineja.
Rakkautta on ollut esittää kysymyksiä ja etsiä niihin yhdessä vastauksia.
Rakkautta on ollut pysähtyä siihen, mistä on aina halunnut juosta ohi.
Rakkautta on ollut se, että on avannut sydämensä kuulemaan, puhumaan ja tutkimaan.
Rakkautta on ollut lohdutus, kantaminen, läsnäolo. Rakkautta on ollut olla luja, järkkymätön kuin kallio.
Rakkautta on ollut tahto puolustaa ja pitää huolta rakkaimmasta ja koko perheestä.
Rakkautta on ollut rohkeus sulkea pois elämästä asiat, jotka eivät ansaitse huomiota.
Rakkautta on ollut rauhan kaipuu.
Rakkautta on ollut tahto asettaa rajoja, turvaksi, suojaksi.
Rakkautta on ollut ilo armosta ja anteeksiantamuksesta.
Rakkautta ovat olleet saattomiehet, ystävät, jotka kuuntelevat, neuvovat oikeaan, muistavat rukouksin ja pyytävät turvaamaan Jumalan sanan neuvoihin.
Rakkautta on tuntea kaiken sen arvo, jota on ajatellut itsestäänselvyydeksi.
Rakkautta on ollut vihata syntiä. Rakkautta on ollut vahvistua uskossa.
Rakas Henna-vaimoni,
Kiitos, että olet auttanut minua pysähtymään paikkaan, jossa tunnen kipua. Kiitos, ettet ole antanut periksi rakkaudessasi. Olet aina tahtonut rakastaa minua totuudessa. Joskus olen tuntenut, ettei minun elämäni rattaisiin ole aina mahtunut sitä hyvää, jonka olisit sinne halunnut tallettaa voimaksi yhteiselle matkalle. Niiden rattaiden sisältöä olen joutunut ja saanut pysähtyä tutkimaan hyvässä turvassa. Olet ollut väsymätön uurastaja, oikea arjen sankari.
Kiitos, että olet ollut kärsivällinen hetkissä, joina olen olen tuntenut välinpitämättömyyttä. Olet kantanut minua tahtomattanikin. Olet luottanut Jumalan ja ihmisen lupauksiin.
Mennyt vuosi on ollut elämänmakuinen. Olemme juhlineet avioliittomme 20-vuotista taivalta unohtumattomalla tavalla. Yhdessä olemme iloinneet ja itkeneet. Jumala on puhutellut meitä luonnon ja elämänvaiheittemme kautta. Olemme opetelleet luopumaan ja ottamaan vastaan. Yhdessä olemme rakentaneet ja purkaneet. Hyvän Paimenen hoidossa olemme saaneet matkata, kaltaisinamme.
Jumalan siunaamaa syntymäpäivää sinulle. On ihmeellistä nähdä, mitä kaikkea minulle olet. Rakastan sinua, todella.
Rakas Taivaallinen Isä,
Kiitos rakkaasta puolisosta, lahjasta, matkakumppanista, turvasta ja tuesta. Siunaa hänen elämäänsä ja anna turvasi ja voimasi taivasmatkalle.
Kiitos evankeliumista, jonka turvassa saamme levätä. Kiitos, että sanasi kautta otat rakkaasti kiinni, pysäytät ja ruokit armolla ja totuudella. Anna voimaa nähdä hyvä ja tarpeellinen. Kiitos, että saamme uskoa vapaasti ja iloita uskosta. Hyvä Jumala, siunaa meitä ja perhettämme. Sinuun me turvaamme. Tapahtukoon kaikessa Sinun tahtosi. Amen.
Miika Kinnunen
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys