Ai­la Han­nu­la

– Äi­ti, mikä tääl­lä hai­see? kuu­lui kir­kas po­jan ää­ni mum­mo­lan tuu­li­kaa­pis­ta.

– Joka ta­los­sa on oma ha­jun­sa, kuu­lui ne­li­vuo­ti­aan Ra­min äi­ti vas­taa­van.

Rami oli pääs­syt pit­käs­tä ai­kaa käy­mään sa­to­jen ki­lo­met­rien pääs­sä ole­vas­sa mum­mo­las­sa.

Mis­tä haju muo­dos­tuu? Luin hil­jat­tain Ma­de­lei­ne Bren­tin kir­jan Elekt­ran ty­tär. Sii­nä ker­rot­tiin eng­lan­ti­lai­sen rik­kaan per­heen tyt­tä­res­tä, joka oli jou­tu­nut ryös­te­tyk­si Af­ga­nis­ta­nis­sa. Van­hem­mat oli ta­pet­tu, ja ty­tär oli kul­je­tet­tu pai­kal­li­seen syr­jäi­seen ky­lä­pa­ha­seen. Hän säi­lyt­ti siel­lä toi­veen­sa pääs­tä jos­kus Eng­lan­tiin. Siel­lä hän­tä odot­ti ylel­li­nen oma koti, jon­ka hän ai­no­a­na lap­se­na sai pe­rin­nök­si.

Ty­tön oli tyy­dyt­tä­vä asu­maan ky­lä­läis­ten kes­kuu­des­sa. Ky­län asuk­kais­sa oli omi­tui­nen haju. Hän huo­ma­si sen joh­tu­van sii­tä, et­tei­vät nämä kos­kaan pe­sey­ty­neet. Tyt­tö päät­ti säi­lyt­tää oman ihon­sa ha­jun. Hän pani il­lal­la huo­nees­sa lan­ta­kok­ka­reil­la läm­pi­ä­vän tu­len ylä­puo­lel­le as­ti­aan vet­tä – sii­tä hän sai aa­mul­la pe­su­ve­den. Ker­ran vii­kos­sa hän pesi it­sen­sä ko­ko­naan.

Tuli tuos­ta kir­jan ha­vain­nos­ta mie­lee­ni, et­tä elin­ta­vat vai­kut­ta­vat pal­jon myös­kin ha­jui­hin, niin ih­mis­ten kuin ko­tien. Näi­tä ha­ju­rik­kauk­sia oli var­mas­ti enem­män ny­kyis­ten mum­mu­jen ja pap­po­jen lap­suu­des­sa kuin tänä ai­ka­na, joh­tu­en muun mu­as­sa ta­lo­jen ny­ky­ai­kai­sis­ta il­mas­toin­ti­lait­teis­ta.

En­nen van­haan käy­tiin vain lau­an­tai­sin sau­nas­sa. Ke­säi­sin sau­naa läm­mi­tet­tiin var­sin­kin hei­nän­te­ko­ai­kaan myös vii­kol­la. Ny­kyi­sin suih­kut mah­dol­lis­ta­vat hel­pon päi­vit­täi­sen pe­sey­ty­mi­sen, ja ver­rat­ta­es­sa men­nei­siin ai­koi­hin ko­tien omi­nais­ha­jut ovat per­hei­den vä­lil­lä yh­te­näis­ty­neet.

Muis­tan lap­suu­des­ta­ni joi­den­kin kou­lu­ka­ve­rei­den ko­tien ha­ju­ja. Ne kuu­lui­vat nii­hin luon­nol­li­si­na piir­tei­nä, ei­vät mi­ten­kään "hyi­käil­tä­vi­nä". Ha­ju­jen ana­ly­soin­tia on vai­kea teh­dä näin jäl­ki­kä­teen. Ne muo­dos­tui­vat useis­ta eri asi­ois­ta riip­pu­en sii­tä, ol­tiin­ko te­ke­mi­sis­sä he­vos­ten, leh­mien, lam­pai­den, moot­to­ri­öl­jy­jen, pal­vauk­sen, ka­lo­jen tai vaik­ka­pa tu­pa­kan­pol­ton kans­sa.

Ker­ran kes­ki­kou­lus­sa ol­les­sa­ni äi­ti an­toi Sii­o­nin Jou­lu -leh­den ja pyy­si vie­mään sen kou­lu­mat­kal­la­ni ole­van ta­lon per­hee­näi­dil­le, joka oli us­ko­vai­nen, vas­ta pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut. Mar­ras­kui­se­na var­hai­saa­mu­na au­kai­sin hei­dän pirt­tin­sä oven. Siel­tä tuok­sah­ti läm­min, pis­tä­vän­ha­jui­nen il­ma. Äi­ti tuli na­ve­tas­ta tuo­ki­on ku­lut­tua ja ot­ti kii­tol­li­se­na vas­taan leh­den. Hä­nel­lä ole­tet­ta­vas­ti oli edes­sä las­ten kou­luun he­rät­te­lyä ja aa­mu­pis­so­jen kus­kaa­mis­ta ulos tun­ki­ol­l­le. Näin sii­hen ai­kaan elet­tiin lap­si­per­heis­sä tyy­ty­väi­si­nä jou­lu­na­lu­sai­ko­ja.

Vie­lä löy­tyy mum­mo­loi­ta – kyl­lä­kin vä­he­ne­väs­sä mää­rin – jois­sa on omi­nais­ha­jun­sa. Ta­lon asuk­kai­den juu­ret juon­ta­vat ai­kaan, jol­loin lau­an­tai­sau­nan jäl­keen to­del­la py­säh­dyt­tiin naut­ti­maan puh­tau­des­ta. Oli­han hi­ki­nen, ras­kas­kin työ­viik­ko ta­ka­na. Sii­nä ren­tou­tui niin sie­lu kuin ruu­mis­kin sau­na­kah­vien ää­res­sä. Löy­lyn nos­tat­ta­mat pu­ner­ruk­set pos­kil­laan lap­set hauk­ka­si­vat vas­ta­lei­vot­tua ni­su­pul­laa mus­ta­vii­ni­mar­ja­me­hun kans­sa lau­an­tai­sii­vouk­sen ko­ke­nees­sa pir­tis­sä.

En ha­lua mi­ten­kään nos­tal­gi­soi­da men­nei­tä ai­ko­ja. Olen mo­neen ker­taan lap­si­per­heen äi­ti­nä ol­les­sa­ni ko­ti­as­ka­reis­sa­ni saa­nut kii­tol­lis­ta miel­tä sii­tä, kun moni asia on toi­sin kuin omas­sa lap­suu­des­sa­ni. Me­nee ja tu­lee vesi, vie­lä läm­pi­mä­nä­kin. On säh­köt, sen tuo­ma­na lie­det, pe­su­ko­neet ja muut lait­teet. On jopa pu­he­lin tas­kus­sa.

Kui­ten­kin jo­tain py­sy­vää, muut­tu­ma­ton­ta täs­sä maa­il­mas­sa voi ais­tia lap­sis­ta. Lap­set ot­ta­vat mum­mo­laan tul­les­saan ti­lan­teen hal­tuun ai­na yh­tä in­nok­kai­na, tut­ki­mi­sen­ha­lui­si­na ja en­nak­ko­luu­lot­to­mi­na. Mum­mu­jen ja pap­po­jen kans­sa heil­lä synk­kaa ai­na hy­vin. Pääs­tään sa­mal­le aal­to­pi­tuu­del­le po­ri­nois­sa. Nyt mum­mu­na on mo­nes­ti saa­nut ko­kea sen, et­tä "sa­man­lai­nen ai­na on sy­dän lap­sien…"