Monissa suomalaiskodeissa 20. päivä elokuuta on odotettu ja jännitetty päivä. Näin myös meillä. Odotustunnelmat nousevat pikkuhiljaa. Sorsanmetsästyksen aloituspäivää edeltävänä yönä jahtiveri kuohuu niin, etteivät innokkaimmat malta nukkua laisinkaan.
Aikainen herätys ei tunnu yhtä vaikealta kuin työ- tai kouluaamuna. Aamupalapöydässä odotustunnelmat ovat korkeammalla kuin sorsat iltalennon aikaan. Kerrataan vielä, onko kaikki repussa: vesi, kahvi, maitopullo, pussikeitto, leivät ja makkarat? Suklaata hätävaraksi, jos energia meinaa alkaa loppumaan.
Metsästyskamppeista pelmahtaa tuttu hajujen sekamelska: hien, aseen, koiran ja metsän haju. Koirille kamppeet ovat selvä merkki: nyt mennään! Noutajakoiran elämässä ei varmasti ole mitään auvoisempaa kuin jysäyksen jälkeen kuultu isännän jännittynyt käsky: ”Nouda!” Tai no, on ehkä sittenkin: ruoka.
Olen ollut pari kertaa mukana metsällä, kanalintujahdissa. Homma on sekä tylsää passissaoloa että hirvittävän jännittäviä, nopeita tilanteita. Parasta koko touhussa on ympärillä oleva luonto, kohmeinen suo ja aamu-usva. Ja mikseivät ne kahvi ja suklaakin.
Tulimme suolle aikaisin, ennen auringonnousua. Teerenkuvat aseteltiin houkuttelevasti maahan ja suolla kasvaviin näreisiin. Sitten etsimme sopivan, hieman suojaisen paikan suon reunalta ja jäimme siihen passiin.
Passin aikana, suon reunalla istuessamme nauroimme hiljaa koiralle, joka värähteli pienin väliajoin kuin sairauskohtauksen kourissa. Koiran hermot olivat äärimmilleen pingottuneet; rontti jännitti varmasti enemmän kuin mieheni ja minä.
Tunnustan, että ehdin ottaa passin aikana unet. Ne karisivat siiveniskua nopeammin, kun mies kuiskasi vierestä: ”Nyt se tulee!” Ehdin nähdä teeren profiilin taivaalla ennen kuin laukaus lähti. Koira sai saman tien luvan noutaa, eikä mennyt kauaa, kun se tuli pyristelevän linnun kanssa takaisin. Mies lopetti linnun tuskat ja suolisti sen.
Poikamme ovat osoittaneet suurta, jopa rasittavan suurta kiinnostusta metsästystä kohtaan. Mieheni ei tarvitse koskaan lähteä yksin jahtiin, ellei hän kaipaa hiljaista, yksinäistä reissua. Tuskin hän pääsee töistä kotiin, kun tulee jo kysymystä metsälle lähdöstä.
Tuntuu hyvältä, että lapset lähtevät mielellään metsään. Sekin on mielestäni hienoa, että he oppivat hankkimaan ruokaa Suomen suhteellisen puhtaasta luonnosta. Isälle ja pojille metsästysreissut ovat harvinaista miestenkeskeistä aikaa. Vaikka saalista ei aina tulekaan, reissusta voi jäädä monta unohtumatonta ja hauskaakin muistoa.
Lasten kanssa on tullut puhetta myös metsästykseen liittyvistä nurjista puolista ja lieveilmiöistä. Erityisen ikävää on sellainen metsästys, jossa ei kunnioiteta luontoa eikä saalista. Liian vaatimattomalta tuntuva saalis nakataan metsään mädäntymään, samalla kun luontoon heitetään muutakin roskaa.
Nurjien juttujen sarjaan kuuluu piittaamattomuus lakia kohtaan. Metsästäjällä voi olla suuri kiusaus ampua alas rauhoitettu haukka, joka iskee omien kyyhkynkuvien kimppuun. Kurjalta tuntuu myös ahneus; turha tulitus tilanteessa, jossa saalis on melko varmasti liian kaukana. Vastuullinen metsästäjä pyrkii varmistamaan, ettei haavakoita jää metsään.
Erityisesti nuorilla metsästäjillä jahtipolte on koulu- ja työviikon päättyessä niin kova, että pelkkä lauantaipäivä ei tunnu jahtiin riittävän. Opastamme omia lapsia kuitenkin siihen, että käytämme pyhäpäivän mieluummin rauhoittumiseen, seuroihin ja kyläilyyn kuin metsästykseen.
Lutherin mukaan pyhäpäivänä on syytä tehdä vain ne työt, jotka ”kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaativat”. Voiko tätä ohjetta soveltaa metsästykseen? Jahdissa ei toki ole enää nykyisin kysymys työnteosta vaan harrastuksesta. Pyhänä lenkkeillään ja uidaan – mikä ne erottaa metsästyksestä? Ehkä metsästys on tässä mielessä rinnastettavissa esimerkiksi marjastukseen?
Tänä vuonna sorsajahdin aloituspäivä osuu sunnuntaille. Aiheesta keskustellaan varmaan monessa perheessä. Nuoren ja innokkaan metsästäjän kanssa on hyvä olla maltillinen ja antaa hänen kertoa oma tuntemuksensa metsälle menosta. Hyvin luultavaa on, että enin jahti-into tasaantuu vuosien mittaan. Samalla karttuu ymmärrystä siitä, mikä on elämässä tärkeää, ja mikä on rentouttavan ja rauhallisen pyhäpäivän merkitys.
Katri Isopahkala
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys