Joulu - tulethan tänäkin vuonna meidän kotiin? Se on ollut viime viikot suurin toiveeni ja rukoukseni aihe. Saimme rakkaudella odotetun vauvan loppukesällä. Raskaus oli monin tavoin haastava. Vauvan synnyttyä koin lapsesta suurempaa kiitollisuutta kuin koskaan aikaisemmin elämässäni olen kokenut. Silti, viikkojen kuluessa mieli alkoi väsyä ja käsitellä aikaisempia tapahtumia, sillä niinhän mieli toimii. Kun kaikki on vihdoin hyvin, antaa mieli itselleen luvan väsyä.
En millään olisi jaksanut tuota väsymistä ottaa vastaan. Olisi ollut ihana vain nauttia elämästä ja ihastella pientä vastasyntynyttä. Väsyneellä mielellä kaikki on aika paljon raskaampaa: arki, kotityöt, velvollisuudet. Jopa rakkaat lapset tuntuvat taakalta. Puolisokin tuntuu jotenkin etäiseltä, kun häntä uupunein silmin katselee. Ahdistuneena olen kysellyt, että onko minut todella tarkoitettu näin ison perheen äidiksi, kun voimavarat eivät riitä.
Ja oma uskoni. Sitä olen pyöritellyt mielessäni sen sata kertaa, pelännyt hukanneeni sen, löytänyt ja taas pelännyt sen lipeävän. Henkinen paha olo tuntuu horjuttavan hengellistä hyvinvointia.
Olen syksyn kuluessa ajatellut monesti, että muistathan taivaan Isä minua ja meidän perhettämme. Huomaathan sen, että haluaisin jälleen kokea uskomisen iloa. Toivoin niin, että tuntisin jälleen suurta rakkautta ja lämpöä omia pieniäni kohtaan ja että jaksaisin heitä hoivata. Ja että löytäisin takaisin puolisoni lähelle.
Olen jouluihminen ja haluan valmistella joulua leipomalla ja kotia koristelemalla, sillä kaikenlainen puuhailu virittää hiljalleen mieleeni oikean joulun tunnun. Olen toivonut askareissani, että tulisipa se oikea joulu ja joulun rauha tänäkin vuonna tästä väsymisestä huolimatta.
Ja viimein. Hiljalleen on hiipinyt joulun lohdullinen valo minunkin harmaaseen mieleeni. Tuntuu, että tuo valo raottaa väsymyksen verhoa ja syrjäyttää vähitellen huolet ja murheet. Varsinkin rauhanyhdistyksen joulujuhlassa koin suurta kiitollisuutta kaikesta: lapsista, uskosta, puolisosta ja jopa tästä väsymisestä.
Niinhän sitä sanotaan, että elämässä tulee notkahduksia juuri siksi, että sen kaiken hyvän olemassaoloa ei pidä itsestäänselvänä. Että muistaa oman rajallisuutensa. Että aika ajoin saa muistutuksen siitä, että elämä vaiheineen ei ole omissa käsissä. Että ihminen yksin on kovin voimaton elämän myllerryksessä.
Taivaan isältä saa rukoilla luottamusta ja voimaa elämän harmaisiinkin hetkiin. On turvallista luottaa Jumalan huolenpitoon haastavassa elämäntilanteessa.
Tänä iltana olen onnellinen. Joulumusiikin rauhoittavien sävelten lämmössä on ihana istua vauvan kanssa keinutuolissa ja tuntea syvää kiitollisuutta siitä, miten paljon olen saanut. Puolison lempeä katse nostaa kyyneleet silmiin. Olemme hyvän Isän huomassa.
Nimimerkki Jouluiloa
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys