Olen oppinut jotain elämästä, vaikka elämänkoulun oppilaana ei todistukseen ole kertynytkään kovin hyviä arvosanoja. Olen oppinut sen, että vaikeina hetkinä ihminen tarvitsee toista ihmistä.
Kohtaaminen – sellainen lämmin,
ja aikaa yhden rauhallisen katseen verran.
Sen edessä minä pysähdyn.
Minä olen tässä – ja nämä taakat.
Minä toivon, että sinulla ja minulla – meillä jokaisella, on ainakin yksi sellainen ihminen, jonka luokse hakeutua silloin, kun tarvitsee tukea.
Luottamus – sellainen, joka syntyy
kunnioituksesta, välittämisestä ja siitä,
että kohtaaja kertoo katseellaan:
sinä saat olla aivan sitä mitä olet.
Minä toivon, että sillä ihmisellä, jolle uskallat avautua, on aikaa kiireisen maailman keskellä. On aikaa sen verran, että ehtii pysähtyä. Ja sitten minä toivon, että sillä on kaksi korvaa, joilla se kuulee hyvin – tai huonosti. Mutta että se kuuntelee, kaikesta huolimatta – kiireestä ja niin monista läsnäoloa haittaavista asioista irti päästäen.
Tässä minä olen. Näen, että sinä tiedät
ilman, että tarvitsee puhua.
Sinä tiedät, että minulla on paljon ajatuksia sisällä.
Katse puhuu ne ihan hiljaa, ja kyyneleet.
Minä toivon, että silloin, kun sinulla on vaikeaa ja tarvitset lämpimän katseen – ehkä yhden halauksen ja evankeliumia – että silloin toinen ihminen on tässä hetkessä läsnä, unohtaa muun maailman ja rakastaa sinua pyyteettömästi.
Se koskettaa. Se, että minuun kohdistuu välittävä katse.
Sitä vastaan joskus kapinoin:
en minä ole sen arvoinen, sitä ansainnut.
Ja kuitenkin sinä olet läsnä, pyytämättä mitään.
Avoimuus vaatii uskallusta.
Ja kun avoimuuteen vastataan ystävyydellä,
nousee sydämestä kiitos,
ja osa kyyneleistä johtuu ilosta ja kiitollisuudesta.
Olen myös sen oppinut, että aina ei ole helppoa olla läsnä läheiselle, keskittyä hänen kokemukseensa, sulkea muuta maailmaa ulkopuolelle ja unohtaa hetkeksi omat asiansa. Toivon itselleni sellaista välittävää asennetta ja sydäntä, paljon kärsivällisyyttä ja kuuntelemisen taitoa.
Enhän minä osaa antaa samalla mitalla takaisin.
Joskus tuntuu, että sinä annat minulle kauhalla
ja minä vastaan lusikalla ojentaen.
Tämä maailma tarvitsisi paljon enemmän hellyyden sanoja. Aivan liian vähän muistetaan sanoa: sinä olet tärkeä – sinä olet rakas – juuri sellaisena kuin olet. Sitä pitäisi opetella, oppia yhdessä. Ehkä saataisiin elämänkoulussakin parempia arvosanoja. Hääpuheessa vastavihitylle parille annettiin ohje: ”Rakastakaa aina uudelleen ja uudelleen toisianne ehjiksi.” Minusta se oli hyvä ohje, ei ainoastaan avioparille vaan kaikille meille. Rakastakaa toisianne ehjiksi ystävyyssuhteissa, perhesuhteissa ja kaikissa niissä suhteissa, joissa tarvitaan rakkauden hoitavaa voimaa.
Minä luotan, että sinä et satuta,
vaikka avaan sydämen ja tunnot sinun edessäsi.
Minä luotan, että sinä et lähde –
et edes vaikealla hetkellä.
Sen minä haluan sinulle sanoa,
että sinä olet tärkeä.
Puhutut ja kirjoitetut sanat ovat usein vain sanoja.
Mutta kun sydän puhuu, ei se osaa valehdella.
Ja se lämpö, minkä koen – se on ystävyyden lämpöä.
Mariella Kreivi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys