Ni­mi­merk­ki 16-vuo­ti­as nuo­ri, joka kat­soo va­loi­sas­ti tu­le­vai­suu­teen

Tääl­lä suu­ren maa­il­man kes­kel­lä, eri­lais­ten myrs­ky­tuul­ten pau­ha­tes­sa, me ih­mi­set ko­em­me vä­lil­lä myös ne­ga­tii­vi­sia tun­tei­ta. Jos­kus on niin pil­vi­siä päi­viä ja het­kiä, et­tä tun­tuu, et­tei va­loa näy mis­sään.

Jos­kus voi käy­dä niin­kin, et­tä väis­tyy valo pi­dem­mäk­si ai­kaa ja mie­li­kin tum­me­nee. Mie­len sai­rauk­sia ja ajal­lis­ta ah­dis­tus­ta ei pidä se­koit­taa us­ko­mi­sen asi­oi­den kans­sa. Ne ovat kak­si eri asi­aa. Niin­kin voi hel­pos­ti käy­dä, mut­ta evan­ke­liu­mi ei pois­ta kaik­kea ah­dis­tus­ta, vaik­ka se val­ta­van suu­ri jär­jel­le kä­sit­tä­mä­tön lah­ja on­kin ja te­kee­kin mat­kas­ta kap­pa­leen mat­kaa hel­pom­man tai­val­taa.

Ai­koi­na, jol­loin ah­dis­tus on suur­ta, saa­te­taan tar­vi­ta myös am­mat­ti­lais­ten apua. Me suo­ma­lai­set eläm­me hy­vin­voin­ti­val­ti­os­sa, jos­sa apua ja laa­du­kas­ta hoi­toa on läh­tö­koh­tai­ses­ti saa­ta­vil­la ihan kai­kil­le, elä­män­ti­lan­tees­ta ja ta­lou­del­li­ses­ta ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta. Suo­men maa­ta on siu­nat­tu rau­hal­la ja mo­nil­la muil­la lah­joil­la. Myös am­mat­ti­aut­ta­jat ovat suu­ri Tai­vaan Isän lah­ja.

Vai­keuk­sien ja ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä voi ol­la vai­kea tun­tea us­ko­mi­sen iloa, mut­ta nii­den al­la ja jäl­keen us­ko voi tun­tua en­tis­tä tär­ke­äm­mäl­tä. Eh­kä saa ko­kea, et­tä it­seä vah­vem­mat kä­det ovat kan­ta­neet läpi vai­kei­den ai­ko­jen, läpi kai­ken su­run ja mus­tan.

Kris­tus on kuol­lut puo­les­tam­me Gol­ga­tal­la ja kär­si­nyt kaik­kein suu­rim­man ah­dis­tuk­sen. Sen muis­ta­mi­nen saat­taa ke­ven­tää omaa kuor­maa, vaik­kei pois­ta­kaan ajal­li­siin asi­oi­hin liit­ty­vää pa­haa oloa.

Jos si­nua ah­dis­taa, muis­tat­han myös sil­loin vir­ret ja Sii­o­nin lau­lut. Nii­den sa­no­ja on kir­joi­tet­tu mo­nen­lai­sis­sa tun­te­muk­sis­sa, mut­ta nii­den tär­kein sa­no­ma on sama: kal­tai­se­naan saa us­koa syn­nit an­teek­si ja ai­na on toi­voa pa­rem­mas­ta. Tai­vas­toi­vo ei kos­kaan ka­toa, vaik­ka sitä ei ai­na tun­ne ajal­lis­ten asi­oi­den kuor­mit­ta­es­sa miel­tä.

"Kun ah­dis­tus on polt­ta­vin ja uu­vun kuor­man al­la, suo, Jee­sus, et­tä muis­tai­sin vai­va­si Gol­ga­tal­la. Suo voi­mak­se­ni sa­na­si, tee heik­ko us­ko vah­vak­si ja toi­vo elä­väk­si." (VK 363:3.)

Ha­lu­an myös muis­tut­taa ru­koi­le­mi­sen tär­key­des­tä ja loh­dut­taa sil­lä, et­tä Tai­vaan Isäl­lä on va­raa siu­na­ta lap­si­aan ja an­taa myös le­vol­lis­ta oloa ja pa­rem­pia ai­ko­ja. Siu­na­ta niin pal­jon, et­tä lä­pi­käy­dyt vai­keu­det ja ko­et­te­le­muk­set voi­vat myö­hem­min tun­tua jopa siu­nauk­sel­ta ja us­kos­ta tu­lee en­tis­tä kal­liim­pi – kuin kul­ta­kim­pa­le, jos­ta ei ha­lua luo­pua.

Saam­me ru­koil­la it­sem­me ja tois­tem­me puo­les­ta loh­tua ja apua eri­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa. Myös kii­tol­li­suu­teen on syy­tä: Tai­vaan Isä on ar­mos­saan suo­nut meil­le ih­mi­sil­le pal­jon hy­vää. Kat­so­taan pie­niä lap­sia ja tai­vaan lin­tu­ja ja opi­taan heis­tä, sil­lä heis­sä on jo­tain sa­maa: ter­vet­tä huo­let­to­muut­ta. Tai­vaan Isä tie­tää hei­dän­kin asi­an­sa.

"Jos huo­mi­nen päi­vä­kin huo­len­sa tuo, niin mik­si nyt kan­tai­sin nii­tä! Kun Her­ra­ni myös avun sil­loin­kin suo, saan mur­heet­ta Luo­jaa­ni kiit­tää. Ei lap­se­naan tar­vit­se sur­ra." (SL 297:6.)