Suviseurojen kuvapalvelu
Suviseurojen kuvapalvelu
Opiskelijanuori
Selailen netistä artikkeleita Suviseuroihin liittyen. Klikkaan auki Iltalehden artikkelin ”Suviseurojen soppatarjontaan kiteytyy liikkeen maailmankuva” (3.7.2023). Teksti käy läpi Suviseuroja melko kriittiseen sävyyn.
Jutun alkupuolella kirjoittaja esittelee Suviseurojen tämän vuoden uudistuksia: ”Seuroissa onkin tänä vuonna kaksi uudistusta viime vuoteen verrattuna: paikalta löytyy käteisautomaatti, ja ruokaravintolan listaan lisättiin uusi annos, kasvissosekeitto. Toisen niistä olisi voinut jättää tekemättä, hekotti eräs toimikunnan jäsen. Lienee selvää, kumpi olisi ollut turha.” Keskeytän lukemiseni.
Olen itse ollut vegeruokavaliolla yli neljän vuoden ajan. Suviseuroissa söin kuitenkin lihaa enemmän kuin viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä. Lounaalla jonotimme ystäväporukalla litramyyntiin, jossa kuulimme, että kasvissosekeittoa on tarjolla ainoastaan kenttäravintolassa. Illalla jonotimme panineja vain kuullaksemme, että mozzarellapaninit olivat loppuneet jo alkuillasta.
Ensimmäisen päivän söimme riisipuuroa, mutta illalla nälkä hiipi, ja omista arvoista ja periaatteista oli joustettava. Päädyin muiden juhlavieraiden tavoin syömään kinkkupizzaa ja kanapaninia.
Pärjään kyllä, vaikka söisinkin sianlihaa tai norjanlohta yhden viikonlopun ajan. Minulle kyse on kuitenkin paljon suuremmasta asiasta kuin omista ruokatottumuksistani tai arvovalinnoistani.
Suviseuroissa käy vuosittain noin 70 000 – 80 000 ihmistä, jotka pääasiassa syövät sitä, mitä seura-alueella on tarjolla. Tänä vuonna kasvissyöjät oli huomioitu aiempaa monipuolisemmin: kasvissosekeiton ja mozzarellapaninin lisäksi tarjolla oli paitsi vanhaa tuttua kreikkalaista salaattia, myös kasvispyörykkäsalaattia. Ehkä niitä syövien seuravieraiden määrä oli kuitenkin arvioitu alakanttiin.
Huomaan miettiväni, olisikohan suviseuraspagetin naudanliha mahdollista korvata soijarouheella, joka on paitsi edullista, myös hyvin proteiinipitoista ravintoa? Pitäisivätköhän ihmiset siitä? Voisikohan suviseuragrilliltä joskus tulevaisuudessa saada lihamakkaroiden rinnalla myös vegemakkaroita? Pitsakojussa voitaisiin ehkä tarjota kinkkupitsan lisäksi myös kasvispitsaa?
Luomiskertomuksessa Jumala antaa ihmiselle vastuun viljellä ja varjella luomakuntaa. Tähän kehotukseen sisältyy vastuu luonnon ja ympäristön suojelemisesta. Sitä vastuuta minäkin haluan omalta osaltani kantaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys