Ulla Österberg
Paperipussit rapisevat. Voimakas omenan tuoksu tuntuu nenässä. Yksi omena ja kaksi paperipäällystettyä karamellia sujahtavat pieneen pussiin. Pussinsuuhun ensin kulmien taitot, sitten yläosan kääntö päälle. Tämän oli isä tarkasti opastanut. Ja taas jatkuu rivistö isossa pärekorissa, joka saa joka jouluisen kunnian toimia lahjakoppana.
Istumme Inkerin kanssa koulun puolella kiiltävällä punaruskeaksi maalatulla lattialla. Vain yksi ovi erottaa koulun ja kotimme eteiset toisistaan. Joskus asia on harmittanut, mutta on siitä iloakin ollut. Isän luvalla olemme saaneet olla sokkosilla tai keilata pitkässä eteisessä. Ja kuusijuhlan aatto-iltana on oppilaiden joulupussien täyttö odotettu tehtävä. Omenat, karamellit ja pussit hupenevat. Laskemme ja saamme oikean lukumäärän. Pärekori nostetaan meidän puolelle.
Avaamme Inkerin kanssa isän luokan oven. Pönttöuunien lämpö huokuu vastaan. ”Keittäjän Tyyne” on aamuvarhain tuonut vesikelkalla puut ja lämmittänyt uunit, jotta juhla-iltana olisi sopivan lämmin. Pulpetit on päivällä kannettu alaluokkaan, kaikki tuolit ja penkit järjestetty riveiksi. Luokan etuosaan on pingotettu vaijeri ja siinä riippuu äidin ompelema jokamiehenlakanakankainen esirippu. Tämän joulun edistysaskel! Raotamme sitä.
Liitutaululla poronpulkassa istuva joulupukki viilettää lahjapaketteineen aattoillan hämärässä. Kuun valo heittää sinertävälle hangelle tummia valoraitoja. Kaukana pienen mökin ikkunasta häämöttää valontuike. Elän kuvassa kuin olisin siinä itse läsnä.
Miten taitava isä onkaan! Joka joulujuhlaan tämä kylän väelle yhteinen lahja! Käymme katsomassa kuvaa joululoman aikana vielä monesti. Vasta koulun taas jatkuessa sen on aika väistyä.
Onkohan Leuhun isäntä tänäkin vuonna tuonut kuusen? Koristeineen se on jo paikallaan puisessa ristikkojalassa. Vielä juhlavampi se on, kun siihen huomisiltana syttyvät elävät kynttilät. Tiedän, että sama kuusi siirretään myöhemmin oven toiselle puolelle keskikammariin. Etuosan katosta roikkuu oppilaiden tekemiä pumpulisia lumipalloja ja värillisistä, kiiltäväpintaisista papereista leikeltyjä ketjuja. Niitä kiertää kuusen oksillakin.
Sammutan katosta riippuvat pallovalaisimet. Inkeri sytyttää kotoamme tuodun paperitähden. Oranssia valoa leviää luokkaan. Olen kuin sadussa. Sitten Inkeri nostaa harmonin kannen, vetää muutaman puisen vetonappulan esiin, etsii Pesosen säestyskirjasta tutun joululaulun: ”Me käymme joulun viettohon.” Tuntuu kuin joulu todellakin olisi jo aivan ovella. Tunnen omenan ja kuusen tuoksun, lämmön, näen salaperäisen valohämyn, kuulen sävelet.
Vielä viimeisessä oman kouluni joulujuhlassa tunnistin samat elementit, jotka muodostivat lapsuuteni joulujuhlan.
Hämystä oksain nousevat
esille vuodet
jo menneet palaamattomiin
– –
Kumarru oksa nöyrä
iloa kannattain
(Aale Tynni)
Vuosikymmenten kellastaman esiripun raosta erotin hangella valojen ja varjojen leikin tummuvassa aattoillassa. Joulupukin pulkka kiitää.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys