Ul­la Ös­ter­berg

Pa­pe­ri­pus­sit ra­pi­se­vat. Voi­ma­kas ome­nan tuok­su tun­tuu ne­näs­sä. Yk­si ome­na ja kak­si pa­pe­ri­pääl­lys­tet­tyä ka­ra­mel­lia su­jah­ta­vat pie­neen pus­siin. Pus­sin­suu­hun en­sin kul­mien tai­tot, sit­ten ylä­o­san kään­tö pääl­le. Tä­män oli isä tar­kas­ti opas­ta­nut. Ja taas jat­kuu ri­vis­tö isos­sa pä­re­ko­ris­sa, joka saa joka jou­lui­sen kun­ni­an toi­mia lah­ja­kop­pa­na.

Is­tum­me In­ke­rin kans­sa kou­lun puo­lel­la kiil­tä­väl­lä pu­na­rus­ke­ak­si maa­la­tul­la lat­ti­al­la. Vain yk­si ovi erot­taa kou­lun ja ko­tim­me etei­set toi­sis­taan. Jos­kus asia on har­mit­ta­nut, mut­ta on sii­tä ilo­a­kin ol­lut. Isän lu­val­la olem­me saa­neet ol­la sok­ko­sil­la tai kei­la­ta pit­käs­sä etei­ses­sä. Ja kuu­si­juh­lan aat­to-il­ta­na on op­pi­lai­den jou­lu­pus­sien täyt­tö odo­tet­tu teh­tä­vä. Ome­nat, ka­ra­mel­lit ja pus­sit hu­pe­ne­vat. Las­kem­me ja saam­me oi­ke­an lu­ku­mää­rän. Pä­re­ko­ri nos­te­taan mei­dän puo­lel­le.

Avaam­me In­ke­rin kans­sa isän luo­kan oven. Pönt­tö­uu­nien läm­pö huo­kuu vas­taan. ”Keit­tä­jän Tyy­ne” on aa­mu­var­hain tuo­nut ve­si­kel­kal­la puut ja läm­mit­tä­nyt uu­nit, jot­ta juh­la-il­ta­na oli­si so­pi­van läm­min. Pul­pe­tit on päi­väl­lä kan­net­tu ala­luok­kaan, kaik­ki tuo­lit ja pen­kit jär­jes­tet­ty ri­veik­si. Luo­kan etuo­saan on pin­go­tet­tu vai­je­ri ja sii­nä riip­puu äi­din om­pe­le­ma jo­ka­mie­hen­la­ka­na­kan­kai­nen esi­rip­pu. Tä­män jou­lun edis­ty­sas­kel! Ra­o­tam­me sitä.

Lii­tu­tau­lul­la po­ron­pul­kas­sa is­tu­va jou­lu­puk­ki vii­let­tää lah­ja­pa­ket­tei­neen aat­toil­lan hä­mä­räs­sä. Kuun valo heit­tää si­ner­tä­väl­le han­gel­le tum­mia va­lo­rai­to­ja. Kau­ka­na pie­nen mö­kin ik­ku­nas­ta hää­möt­tää va­lon­tui­ke. Elän ku­vas­sa kuin oli­sin sii­nä it­se läs­nä.

Mi­ten tai­ta­va isä on­kaan! Joka jou­lu­juh­laan tämä ky­län vä­el­le yh­tei­nen lah­ja! Käym­me kat­so­mas­sa ku­vaa jou­lu­lo­man ai­ka­na vie­lä mo­nes­ti. Vas­ta kou­lun taas jat­ku­es­sa sen on ai­ka väis­tyä.

On­ko­han Leu­hun isän­tä tä­nä­kin vuon­na tuo­nut kuu­sen? Ko­ris­tei­neen se on jo pai­kal­laan pui­ses­sa ris­tik­ko­ja­las­sa. Vie­lä juh­la­vam­pi se on, kun sii­hen huo­mi­sil­ta­na syt­ty­vät elä­vät kynt­ti­lät. Tie­dän, et­tä sama kuu­si siir­re­tään myö­hem­min oven toi­sel­le puo­lel­le kes­ki­kam­ma­riin. Etuo­san ka­tos­ta roik­kuu op­pi­lai­den te­ke­miä pum­pu­li­sia lu­mi­pal­lo­ja ja vä­ril­li­sis­tä, kiil­tä­vä­pin­tai­sis­ta pa­pe­reis­ta lei­kel­ty­jä ket­ju­ja. Nii­tä kier­tää kuu­sen ok­sil­la­kin.

Sam­mu­tan ka­tos­ta riip­pu­vat pal­lo­va­lai­si­met. In­ke­ri sy­tyt­tää ko­to­am­me tuo­dun pa­pe­ri­täh­den. Orans­sia va­loa le­vi­ää luok­kaan. Olen kuin sa­dus­sa. Sit­ten In­ke­ri nos­taa har­mo­nin kan­nen, ve­tää muu­ta­man pui­sen ve­to­nap­pu­lan esiin, et­sii Pe­so­sen sä­es­tys­kir­jas­ta tu­tun jou­lu­lau­lun: ”Me käym­me jou­lun viet­to­hon.” Tun­tuu kuin jou­lu to­del­la­kin oli­si jo ai­van ovel­la. Tun­nen ome­nan ja kuu­sen tuok­sun, läm­mön, näen sa­la­pe­räi­sen va­lo­hä­myn, kuu­len sä­ve­let.

Vie­lä vii­mei­ses­sä oman kou­lu­ni jou­lu­juh­las­sa tun­nis­tin sa­mat ele­men­tit, jot­ka muo­dos­ti­vat lap­suu­te­ni jou­lu­juh­lan.

Hä­mys­tä ok­sain nou­se­vat

esil­le vuo­det

jo men­neet pa­laa­mat­to­miin

– –

Ku­mar­ru ok­sa nöy­rä

iloa kan­nat­tain

(Aa­le Tyn­ni)

Vuo­si­kym­men­ten kel­las­ta­man esi­ri­pun ra­os­ta ero­tin han­gel­la va­lo­jen ja var­jo­jen lei­kin tum­mu­vas­sa aat­toil­las­sa. Jou­lu­pu­kin pulk­ka kii­tää.