Kuva: SRK:n kuva-arkisto
Kuva: SRK:n kuva-arkisto
Anni Palokangas
Taannoisessa Päivämiehen haastattelussa (nro 30) muistiaiheisiin perehtynyt tutkija ja yrittäjä Ulla Halonen rohkaisi myös uskovaisia hakeutumaan yhteiskunnan tarjoaman avun piiriin. Tuohon apuun turvautumista ei tarvitse arkailla tai tarpeettomasti viivyttää, sillä huolenpidon vastuun jakaminen lisää elämänlaatua niin hoidettavalle kuin hoitavalle läheisellekin.
Muistisairauksien ohella on lukuisia muita toimintakyvyn rajoittumisen ja hoivan tarpeen syitä. Omaishoitaja-statuksen tai samassa taloudessa asuvan auttajan puuttuminen ei ole este tarvittavan tuen ja avun saamiselle. Jokaisella on lupa pitää kiinni lain suomasta oikeudesta asianmukaisiin palveluihin.
Huolenpitoa tarvitsevan läheisen tukena elettäessä on toisinaan vaikea tunnistaa hetkeä, jolloin avun mahdollisuuksiin olisi viimeistään tartuttava. Hoitosuhteita ja avun vastaanottamisen kanavia olisikin hyvä luoda jo silloin, kun kaikki on vielä kohtuullisen hyvin. Tilanteen heikentyessä on tuolloin helpompaa ja luontevampaa siirtää huolenpidon vastuuta tarvittaville tahoille. Näin voidaan välttyä ajautumasta uupumukseen tai tilanteisiin, jotka vaativat ulkopuolista puuttumista tai pidempiaikaista toipumista. Avun tarve voi tulla myös äkillisesti ja yllättäen, jolloin voidaan joutua luomaan avunsaannin kanavia valmistautumatta.
Avun vastaanottamisen kynnys hioutuu matalammaksi viimeistään silloin, kun muut vaihtoehdot vaikuttavat riittämättömiltä tai liian vaativilta. Raskaissa tai vaativissa hoivatilanteissa on luontevaa turvautua ammattilaisten apuun. Myös kevyiden, sitovuudessaan kuormittavien toimien hoitamiseen on tärkeää saada apua ja tukea. Tarvittavan avun pyytäminen ja siihen suostuminen on välttämätöntä vastuullisuutta ja mitä lempeintä rakkautta lähimmäistä kohtaan.
Omassa perheessäni yhteiskunnan avun piiriin hakeutuminen konkretisoitui vuosia sitten, kun itse jouduin toisen ihmisen avun varaan. Kykenemättömänä hoitamaan vaatimattomiakaan arkiaskareita oli mietittävä, miten elämämme järjestyy.
Tuolloin pohdin sitä, olenko oikeutettu yhteiskunnan apuun, kun minulla on perhe tukenani. Laskeskelin, saisinko riittävästi apua perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä. Minulle kuitenkin tähdennettiin, että yhteiskunnan avun hakemisen oikeutusta ei tarvitse epäillä. Oli helpottavaa ymmärtää, että perhesiteistä huolimatta läheisillä ei ole velvoitetta kantaa yksin vastuuta perheenjäsenestään. Oli tärkeää oivaltaa, että myös läheisilläni on oikeus lepoon, omiin valintoihin ja arkielämän sujumiseen. Elinikäiseen aviosuhteeseen sitoutuminenkaan ei missään tapauksessa sulje pois yhteiskunnan apuun turvautumista.
Perheen ja oman elämän avaaminen vieraille ihmisille ei taida koskaan olla helppoa. Ymmärsin kuitenkin pian, että parasta, mitä voin selviytymisemme eteen tehdä, on se, että otan riittävästi vastaan yhteiskunnan tarjoamaa apua. Monet neuvottelut palveluista vastaavien tahojen kanssa toivat lopulta ratkaisun, joka mahdollisti kotona asumisen jatkumisen ja toivottuihin kuntoutustoimiin ryhtymisen.
Henkilökohtaisen avustajan osallistuminen on ollut välttämättömyys ja ilo. Se on mahdollistanut omien valintojeni toteuttamisen ja muun perheen päivittäisen huolenpidon vastuun kohtuullistumisen. Arki on saatu sujumaan, ja levon ja osallistumisen tasapainon etsiminen on tullut tuloksellisemmaksi.
Erittäin merkittäväksi palvelujen osaksi muodostui perhehoito. Onnekseni vastuulliset tahot näkivät sen mahdollisuudet vanhuspalveluja laajempina, sillä työikäisenä en vielä kuulu vanhuspalvelujen piiriin.
Joustava perhehoito on tarjonnut mahdollisuuden jakaa hoitovastuuta ja suonut kotiväelle välttämätöntä lepoa huolenpidon kuormasta. Kun olen ollut yhtäjaksoisesti useamman vuorokauden muiden hoivissa, muu perhe on voinut elää normaaliarkea ilman avustajan läsnäolon huomioimista tai ympärivuorokautisen huolenpidon vastuuta minusta.
Perhehoitajien kodissa olen voinut hengähtää omasta kotiarjestani, asettua kotiroolieni ulkopuolelle ja löytää uusia kuntoutumisen elementtejä. Kotoisa, hengellisiltä arvoiltaan tuttu ja turvallinen perhehoito on ollut suuri Taivaan Isän lahja. Avuntarpeen ja palveluverkon muutoksissa pitkäaikainen perhehoitosuhde on lisännyt turvallisuutta ja versonut lämmintä välittämistä voimavaraksi tiellä kohti parempaa.
Yhteiskunnan palvelujen järjestyminen on vaatinut melkoisesti omaa aktiivisuutta. Olisikin toivottavaa, että yhteydenottoja ja olemassa olevien vaihtoehtojen äärelle ohjausta tulisi myös viranhaltijoiden ja asiantuntijoiden toimesta. On lopulta ollut vapauttavaa, kun on rohkaistunut kertomaan avuntarpeestaan ja ylittänyt palvelun vastaanottamisen kynnyksen. Onkin niin, että vain haettua palvelua voi saada ja vain vastaanotettu palvelu auttaa!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys