Nimimerkki Vanhemmuutta oppimassa
Äiti pitelee sylissään pientä vauvaa hyssytellen ja yrittäen löytää sopivaa asentoa, jotta tällä olisi helpompi olla. Ajatus havahtuu: paljonkohan kello mahtanee olla? Väsynyt katse etsii kelloa. Jo yli puolenyön, toteaa äiti epätoivoisesti. Isällä olisi aamulla aikainen herätys töihin – kuinkahan hän jaksaa töissä? Vierestä kuuluu turhautunutta mutinaa, josta tietää isän olevan samoissa mietteissä.
Lämpöiset mutta huolestuneet silmät katsovat sylissä itkevää vauvaa, jonka mahakipu ei tahdo rauhoittua. Niin avuton olo: miten auttaa pientä? Samalla, kun huoli isän yöunista painaa mieltä, myös äidin oma väsymys tahtoo hyökätä päälle. Tuleeko joka yö olemaan tällaista? Kuinka tätä jaksaa?
Vihdoin kahdelta yöllä vauvan mahakipu helpottaa, ja hänet saa laskea nukkumaan omaan sänkyyn. Ajatuksia hiipii mieleen. Kuinka olisi voinut olla helppoa, jos olisimme vielä olleet kahden? Miksi juuri meille tuli herkkävatsainen, itkuinen vauva? Miksi muilla kuulostaa olevan tyytyväisiä ja helppohoitoisia vauvoja? Olenko itse huono vanhempi? Ajatukset säikäyttävät aivan. Mitä ihmettä minä oikein mietin? Selvästi sielunvihollinen yrittää nyt katkeruutta ja vääryyttä istuttaa ajatuksiin.
Kyynelten tullessa poskille äiti painautuu miehensä kainaloon. "Saanko uskoa syntini anteeksi?" Mies halaa vaimoaan ja saarnaa synnit anteeksi kysyen samalla myös itselleen evankeliumia.
Mies silittää vaimonsa tukkaa ja sanoo: "Kyllä me selviämme." Äidin mieli alkaa tyyntyä. Luottamus selviämiseen herää. Sielunvihollisen ääni katoaa. Äiti kiittää Jumalaa suuresta pienestä ihmeestä; kuinka juuri he saavat olla tämän pienen ihmistaimen vanhempia!
Ei äiti ajatellut vanhemmuuden olevan aina helppoa. Eikä sitä, että kukaan olisi heti valmis vanhemmaksi. Siihen saa kasvaa yhdessä, toinen toistaan tukien. Myös evankeliumin tuomalla voimalla on suuri merkitys, se auttaa muistamaan, että Jumala pitää lapsistaan huolen. Hän ei hylkää silloinkaan, kun matka väsyttää.
Pientä tuhisijaa vielä kurkatessa hymy äidin hiipii kasvoille. Heidän tyttönsä! Tämä pieni saa kasvaa rakkauden ja anteeksiantamuksen evankeliumin keskellä. Hän opettaa heitä vanhemmiksi, he saavat tältä pieneltä vielä paljon oppia. Tutut Siionin laulun sanat soivat mielessä: "Soit, Herra, lapsen meidän perheeseemme, hiljensit syntymällään askeleemme. On pieni lapsi aina ihme suuri, hänessä, Herra, läsnä olet juuri..." (SL 149:1.)
Uni alkaa viedä voiton. Viimeinen ajatus ennen unta on se, että kuinka voikaan olla näin onnellinen olo.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys