Iloitaan hetkistä. Ollaan vaan. Kahvitellaan ja seurataan ikkunasta näkyvää kaupunkilaiselämää.
Tuntuu, että kaikki on hyvin juuri tässä hetkessä. Aurinko paistaa ja kesäseuraradio lämmittää mieltä.
Katson rinnalla kulkevaa ystävää. Hän näyttää iloiselta, ja hymy tarttuu myös minuun. Päätän kuitenkin kysyä, miten hänellä menee. Ystävän tuntien saan odottamani vastauksen: "Ihan hyvin".
Itsekin olen tottunut tuota ilmaisua käyttämään, sillä en ole koskaan ollut kovinkaan hyvä puhumaan asioistani, ja kysymys on helppo tuolla tavoin sivuuttaa. Olen joskus miettinyt, että osaako kukaan edes kyseenalaistaa vastaustani, jos kaikki näyttää ulkoisesti hyvältä.
Tiedän, ettei kaikki voi vaan aina olla ihan hyvin. Uskallan väittää, että meillä jokaisella on varmasti elämässä niitä kipeitä hetkiä, jolloin tuntuu, että elämä on kaikkea muuta kun ihan hyvää.
Tällä kertaa olen päättänyt etten tyydy ystäväni vastaukseen. Tällä kertaa päätän kysyä häneltä lisää, vaikka olisi ehkä sekä minun että ystäväni kannalta helpompaa, jos jättäisin asian siihen.
En anna periksi, ja huomaan pikku hiljaa pääseväni ystäväni hymyn taakse. Sieltä alkaa nousta melko kipeitäkin asioita. Haluan kuulla ne kätketyt ajatukset ja olla hänen rinnallaan. Katson toista, hänen valloittava hymynsä alkaa musertua, kun viestin hänelle: "Vaikka avaat sydämesi, pysyn tässä vierelläsi."
Syntyy hyvä keskustelu. Saamme vielä lopuksi siunata toisiamme evankeliumilla, ja hymy nousee taas meidän molempien kasvoille, mutta tällä kertaa entistä kirkkaampana.
Haluaisin sanoa: kohdataan toisemme kokonaisena. Pysähdytään todellisten kuulumisten äärelle ja pysytään rinnalla niin iloisina kuin vaikeinakin hetkinä.
Nimimerkki Kohdataan kokonaisina
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys