Meil­lä ih­mi­sil­lä on ta­pa­na ta­voi­tel­la ja suun­ni­tel­la asi­oi­ta. Niis­sä on­kin pal­jon hy­vää. Ne par­haim­mil­laan mo­ti­voi­vat ja aut­ta­vat jak­sa­maan. Jos­kus huo­leh­dim­me lii­kaa tai tur­haan.

Erää­nä il­ta­na kun olin käy­mäs­sä nuk­ku­maan, mie­li oli mur­heel­li­nen ja ras­kas. Mie­tin elä­mää­ni. Tun­tui, et­tä olin use­am­man vuo­den pyö­ri­nyt ai­van kuin pai­kal­laan. Tun­tui, et­tä kaik­ki muut ikäi­se­ni oli­vat pääs­seet elä­mäs­sään eteen­päin saa­den kou­lu­pai­kan, työ­tä tai per­heen, mut­ta minä olin pit­kään ar­po­nut min­ne suun­taan läh­ti­sin.

Olin huo­maa­mat­ta­ni al­ka­nut epäil­lä, et­tä on­ko­han Ju­ma­lal­la mi­nun va­ral­le­ni mi­tään suun­ni­tel­mia. Taak­ka­ni tun­tui ras­kaal­ta.

Pää­tin kuun­nel­la il­ta­lau­luik­si muu­ta­mia vir­siä ja sii­o­nin­lau­lu­ja. Eri­tyi­ses­ti vir­ren 370 sa­nat pu­hut­te­li­vat voi­mak­kaas­ti.

"Ah, tie­si us­ko hal­tuun Her­ran

ja tur­vaa Isään rak­kaa­seen.

Hän aut­taa nyt ja kruu­naa ker­ran

myös si­nut tai­vaan au­tuu­teen.

Ken tien­sä us­koo Her­ral­le,

ei ra­ken­na se hie­kal­le.

Hän ai­na meil­le loh­du­tuk­sen

tuo oi­ke­al­la het­kel­lä.

Hän kuu­lee har­taan kai­pauk­sen

ja py­syy mei­tä lä­hel­lä.

Hän eh­tii kyl­lä aut­ta­maan,

yl­lät­tää mei­dät ar­mol­laan." (VK 370: 1, 4.)

Lau­lu ha­vah­dut­ti ajat­te­le­maan, et­tä ei tar­vit­se mu­reh­tia. Koko mi­nun elä­mä­ni ja sen ta­pah­tu­mat­han oli jo suun­ni­tel­tu en­nen kuin olin päi­vää­kään elä­nyt. Niin­hän psal­mis­sa­kin sa­no­taan:

"Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni,

si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu.

En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään,

oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut" (Ps. 139: 16).

Tun­tui tur­val­li­sel­ta ym­mär­tää, et­tä elä­mä­ni ja kaik­ki sen vai­heet on suun­ni­tel­tu juu­ri mi­nun par­haak­se­ni. Eh­kä ym­mär­rän vii­me vuo­sien mer­ki­tyk­sen vas­ta pal­jon myö­hem­min.

Us­kon, et­tä joku päi­vä, kun niin on hyvä, Ju­ma­la kyl­lä näyt­tää mi­nun­kin paik­ka­ni. Sii­hen minä saan luot­taa.

"Kuin­ka yli­ver­tai­sia ovat­kaan si­nun suun­ni­tel­ma­si, Ju­ma­la,

kuin­ka val­ta­va on­kaan nii­den mää­rä!

Jos yri­tän nii­tä las­kea,

nii­tä on enem­män kuin on hie­kan­jy­viä.

Minä lo­pe­tan,

mut­ta tie­dän: sinä olet kans­sa­ni." (Ps. 139: 17.)

Ni­mi­merk­ki Aja­tuk­sia luot­ta­muk­ses­ta