Nuori
Istun kahvilassa. On lauantai-ilta, kello on puoli seitsemän. Tein työpäivän kymmenestä kuuteen. Nyt istun tässä, sillä myöhästyin bussista. En muistanut, että se menee viikonloppuisin eri aikaan kuin arkipäivinä. Tämä kahvilahetki tekee hyvää. Pysähdyn hetkeksi miettimään asioita. Alakulo puskee taas päätään. Ahdistaa vähän, mutta ajattelen, että se menee kohta ohi.
Ihmisiä on paljon liikkeellä. He istuvat ravintoloissa ja kahviloissa ja kulkevat kadulla. Mietin sitä, ovatko nämä ihmiset onnellisia. Onko heillä turvaa elämässään? Näen vähäpukeisen naisen vähän matkan päässä, kynnet lakattuina violeteiksi. Onko hän onnellinen? Entä vanha pappa, joka kulkee ohitseni, jalkaa linkuttaen. Onko hän onnellinen? Mitä ylipäätään onnellisuus on?
Mielestäni onnellisuus on jotain syvempää kuin sitä, että elämässä menee hyvin. Onnellisuus on jotain, jonka tuntee sydämessään. Onnellisuus näkyy valona. Jumalan lapsilla on valo, sen näkee heidän katseestaan. Entä silloin, kun on väsynyt työviikosta ja pitkistä työpäivistä? Onko silloin onnellinen? Mielestäni onnellisuus on silti koko ajan taustalla. Se on Jumalan turva, johon voi nojata kaikissa elämän käänteissä, silloinkin, kun ei mene hyvin. Kun suunnitelmat eivät mene niin kuin itse tahtoisi ja elämä tuntuu olevan yhtä päivästä toiseen selviytymistä, silloinkin on lupa luottaa ja nojata Vapahtajaan.
Vapahtajamme kantaa, nostaa ja vahvistaa. Runossa todetaan kauniisti: ”silloin kun hiekalla näkyivät yhdet jalanjäljet, minä kannoin sinua” (M.F. Powers).
Siionin laulun sanoin: ”hellään helmaansa hän nostaa väsyneimmät karitsat” (SL 100:1). Aina ei tarvitse jaksaa. Silloin saa luottaa Jumalan hoivaan ja matkaystävien, toisten karitsoiden tukeen.
Muistelen lämmöllä vierailuani mummolassa tänä kesänä. Muistelen kiitosviestiä, jonka lähetin isovanhemmilleni sen jälkeen, ja rakkaan pappani, jo iäkkään vanhuksen vastauksen lopetusta: ”Kilvoitellaan rohkeasti ajallisissa ja iankaikkisissa asioissa. Jrt Pappa”. Näin saamme tehdä, Jumalan ja uskovaisten saattajien voimalla, kulkea kohti taivaan kirkkautta. On lohdullista, että saamme kulkea taivaspolkua.
"Käy Kristus meitä vastaan loistaen kirkkaana. Hän taivaan kunniassaan tervehtii valolla. Ja valoa myös loistaa saa uusi muotomme, kun lakkaamatta toistaa kiitosta kuoromme. Jumalan luona kaikuu vain äänet kiitoksen, on jäänyt kaikki kaipuu ja aika maallinen.” (SL 290:3.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys