Tuomas Hänninen
Olemme täydellisen erilaisia, eikä kyse ole vain ulkonäöstä.
Me eroamme toisistamme ajattelussa, arvoissa, mielipiteissä ja tavoissa elää. Siinä missä yksi säästää jokaisen sentin, toinen elää kuin huomista ei olisi. Kun joku vertailee, tutkii ja panostaa laatuun, toinen tilaa summamutikassa halvimman vaihtoehdon Kiinasta – ja on tyytyväinen.
Se, mikä minusta on kaunista ja arvokasta, voi toiselle olla ärsyttävää tai turhaa. Minimalismi, joka minulle merkitsee rauhaa ja selkeyttä, voi toiselle näyttäytyä kylmänä ja kolkkona. Toisen värikylläinen sisustus voi saada minut voimaan pahoin – ja silti se on hänelle koti, turvasatama. Kun minä haaveilen auringosta ja lämmöstä, joku toinen unelmoi Lapin hangista, pakkasesta ja moottorikelkan pärinästä.
Erilaisuus törmää usein todellisuuteen. Suvaitsevaisuus ja toistemme sieto eivät ole aina helppoja. Introvertti tarkkailija saattaa tuntea, että ekstrovertti pyyhkäisee huoneeseen kuin pyörremyrsky, imaisee kaiken hapen ja jättää hiljaisemmat varjoonsa. Kun suunvuoro jää toistuvasti saamatta, alkaa hiljainen vetäytyä – hakeutua niiden seuraan, joiden kanssa ei tarvitse kilpailla tilasta tai äänestä.
Tämä on todellisuutta. Meidät on luotu erilaisiksi – ja juuri niin sen kuuluu olla. Toista en voi muuttaa, mutta itseäni voin tarkkailla ja kehittää. Se vaatii itsetuntemusta ja halua nähdä toisen näkökulma. Ekstroverttinä voin opetella astumaan tilanteisiin tietoisemmin: katsomaan ympärilleni, huomaamaan hiljaiset, kysymään, rohkaisemaan. Ja hyväksymään senkin, että joskus joku haluaa vain olla – hiljaa ja läsnä.
On peiliin katsomisen paikka. Myönnän: olen usein se suulas, joka ei aina huomaa muita. Mutta joskus pysähdyn. Annan tilaa. Autan toisia tulemaan näkyviksi omalla tavallaan.
Minulle on sanottu, että jos saan toisen puhumaan itsestään minä-muodossa kymmenen minuutin sisällä, kohtaamiseni on onnistunut. Se on kaunis ajatus – ja samalla muistutus. On ollut hetkiä, jolloin huomaan, että olemme istuneet iltaa monta tuntia ja yksi meistä ei ole sanonut sanaakaan.
Kunnioitus ei ole samaa mieltä olemista. Kun kerron omista valinnoistani, harrastuksistani tai mielipiteistäni, haluan muistaa tämän: Kerron omastani, en paremmasta.
En halua, että toinen tuntee itsensä typeräksi tai vääränlaiseksi. Kunnioitus ei tarkoita myötäilyä, vaan sitä, että annan toisen näkemykselle painoarvon, vaikka se olisi täysin erilainen kuin omani.
Lopuksi totean itselleni: erilaisuus ei ole uhka – se on mahdollisuus. Mahdollisuus oppia, kasvaa ja kohdata. Jos vain pysähdymme kuuntelemaan – ja annamme toisillemme tilaa hengittää.
Annan uuden vuoden lahjan – hyväksyn kaikki juuri erilaisena!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.