Työni pitää sisällään paljon autolla ajamista. Kuuntelen siinä sompaillessa paljon radiota. Kuunnellessani olen tullut siihen tulokseen, että ihmismielessä on jotakin samaa kuin elintarvikkeita jalostavassa tehtaassa.
Tehdas ottaa vastaan alkutuotteita ja raaka-aineita. Siellä niitä yhdistellään, kypsytellään, käytetään, keitetään ja jäähdytellään. Maustetaan, maistellaan, haistellaan, pastöroidaan, homogenisoidaan, hapatetaan ja paljon muutakin. Jostakin viimeisestä tehtaan torvesta lopulta tupsahtaa valmis makkara, velliannos tai kasvispihvi. Valmiilta ruualta odotetaan paljon. Toivotaan, että se on maukasta syödä ja terveellistä.
Niin se toimii ihmismielikin, joka ottaa vastaan jatkuvasti viestejä silmin, korvin ja tuntemuksin. Lopputuotteena meiltä syntyy sanoja, kehon kieltä, erilaisia luomuksiamme ja koko olemuksemme. Mutta juuri näiden vastaanotettujen viestien ja tuottamiemme viestien välillä toimii omanlaisensa jalostustehdas. Pääkopassamme toimii monta eri valmistusvaihetta aivan kuin siellä elintarviketehtaassakin.
Jos tehtaassa ei olla tarkkoja laadukkaiden alkutuotteiden ja raaka-aineiden valinnassa, seuraukset voivat olla vakavat. Myrkyttävä bakteeri voi levitessään pysäyttää koko tehtaan. Sitä ennen bakteeri on voinut lopputuotteiden välityksellä sairastuttaa ison joukon ihmisiä. Hankittavien raaka-aineiden laadun lisäksi on ratkaisevaa huolehtia jatkuvasta ja valppaasta omavalvonnasta. Tuotantolinjojen ja sisäilman puhtaana pitäminen varmistaa hyvänmakuisen ja terveellisen lopputuloksen. Ja eivät tuotteet käy kaupaksi, jos niissä havaitaan jotakin muutakin, mikä ei miellytä.
Sitä se on meillä ihmisilläkin, kuten minulla työmatkalla autolla ajaessa ja radiota kuunnellessa. Viesteistä ja informaatiosta ei ole pulaa. Lähtökohtaisesti tiedon paljous on hyvä asia. Mutta onko meillä jatkuva ja valpas omavalvonta siihen, mitä vapaaehtoisesti luemme, kuuntelemme ja katselemme? Tässä tuskin kukaan kykenee kerskailemaan. Onneksi anteeksipyytämisellä ja -antamisella voimme korjata "pilaantuneita tai epäterveellisiä" sanomisiamme ja tekemisiämme.
Sekä ihmismielen että elintarviketehtaiden toimintaa värittävät aika-ajoin vallalla olevat trendit. On siinä elintarviketeollisuudella ollut perässä pysymistä milloin karppaamisen, rahkabuumin tai vaikkapa värimerellisen ruokavalion nimeen vannovien asiakkaiden kanssa.
Moni meistä on palannut yhä uudelleen terveelliseen ja yksinkertaiseen suomalaiseen ravintoympyrään ruokamaailman trendeistä. Moni on myös alkanut kaivata takaisin kristillisiin perusarvoihin erilaisten elämänkatsomusten sekamelskasta.
Jos makkaratehtaita on monenkirjava joukko, niin ihmismielten kirjavuus se vasta kirjava onkin! Osa tehtaista onnistuu myymään voitolla tuotteita, joita ei juuri jalosta, kunhan oman leimansa ehtii paketin kylkeen läpsäyttää. Myydessään kuitenkin antaa ymmärtää, että "meidän tuote". Kuulostaa tutulta ihmisten keskuudessakin.
Joku meistä sujuvasti toistaa omina ajatuksinaan toisten ajatusten tuotoksia. Toisaalta voi kysyä, että mikä julki tuotu oma ajatus voidaan kiistatta hyväksyä sanojansa luomaksi. Riittääkö sanajärjestyksen vaihtaminen tai vaikkapa kolmen toiselta saadun ajatuksen yhdistelmä? Ei varmaankaan riitä, mutta missä on se raja? Onko tämäkin blogikirjoitus pelkästään ryhmä toisilta lainattuja sanoja ja ajatuksia kirjattuna minun toimestani uuteen järjestykseen?
Kristityn ihmisen tiedonjanon tyydyttämisen järjestys on selkeä. Ensisijalla on Jumalan sanan tutkiminen ja kuuleminen. Eikä se niin monimutkaista ole. Se on hyvinkin arkisia valintoja: seuroihin ja jumalanpalveluksiin osallistumista, seurakuntayhteyden vaalimista, seurojen kuuntelemista, pyhäkouluissa ja raamattuluokassa käymistä, Raamatun ja kristillisyyden julkaisujen lukemista.
Ennen kirjoitettu Jumalan sana on ollut, on parhaillaan ja tulee ikuisesti olemaan muuttumaton. Siihen ei meidän tarvitse luoda mitään uutta. Se on loppuun saakka jalostettu.
Ja se lopullinen päämäärä – sielun autuus – ei ole meidän tekemistemme tai luomisemme varassa. Se toteutuu ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden”.
Ari Impiö
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys