Työs­sä­ni au­tan lap­sia, jot­ka ovat tai­val­ta­neet pit­kän, vaa­ral­li­sen mat­kan jal­kai­sin toi­sel­ta puo­len maa­pal­loa. Las­ta, joka vain läh­ti kä­ve­le­mään ih­mis­ten mu­ka­na, pää­si sat­tu­mal­ta vaa­ral­li­sel­le me­ri­mat­kal­le ja ih­mis­mas­san mu­ka­na Suo­meen. Ja las­ta, joka kuu­li sat­tu­mal­ta mah­dol­li­suu­des­ta jät­tää vä­ki­val­tai­nen työ­nan­ta­ja ja pa­e­ta so­ta­ti­laa toi­seen maa­han. Kuun­te­len las­ta, jon­ka äi­ti­puo­li mak­soi ih­mis­sa­la­kul­jet­ta­jil­le lap­sen kul­jet­ta­mi­ses­ta Eu­roop­paan. Olen mo­nes­ti sa­na­ton näi­den ta­ri­noi­den edes­sä. Olen eh­kä hyvä kuun­te­li­ja, kos­ka hil­jaa ole­mi­nen on jär­kyt­ty­nee­nä help­poa, jak­san usein vain nyök­käil­lä.

Mitä ker­ron näil­le lap­sil­le, kun he tu­le­vat kou­lus­ta ja ky­sy­vät mik­si ai­kui­nen mies syl­käi­si hei­dän pääl­leen lin­ja-au­to­py­sä­kil­lä? Olen taas sa­na­ton. Tun­nen tuos­sa het­kes­sä pie­nen po­jan ah­dis­tuk­sen ja hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen tun­teen, eh­kä ar­vot­to­muut­ta­kin. Usein näis­sä ti­lan­teis­sa en it­se­kään tie­dä, mitä pi­täi­si sa­noa. Jos­tain kai­vau­tuu sa­nat suu­hu­ni: Olen pa­hoil­la­ni, eh­kä hän ei it­sek­kään ym­mär­rä te­ko­aan, eh­kä hä­nel­lä it­sel­lään on on­gel­ma. Hän teki vää­rin, mut­ta me ra­kas­tam­me si­nua. Ta­kin voi pes­tä, ja se eh­tii kui­vua huo­mi­sek­si.

Usein lap­set ky­sy­vät mi­nul­ta suo­ma­lai­suu­des­ta­ni. Olet­ko suo­ma­lai­nen? Vas­taan ai­na, et­tä olen suo­ma­lai­nen. Et ole, kos­ka olet eri­lai­nen, he sa­no­vat. Niin, kuu­len vas­taa­va­ni. Jään miet­ti­mään tätä. Eh­kä olen las­ten mie­les­tä eri­lai­nen us­ko­ni vuok­si? En voi pu­hua hei­dän kans­saan us­ko­na­si­ois­ta työ­pai­kal­la­ni. Voin vain ru­koil­la hei­dän puo­les­taan, vä­lit­tää heis­tä ja aut­taa hei­tä par­haa­ni mu­kaan. Eh­kä us­ko­ni nä­kyy sii­nä, et­tä en ha­lua kan­nat­taa en­nak­ko­luu­loi­sia asen­tei­ta en­kä osal­lis­tua par­jaa­viin kes­kus­te­lui­hin. Ha­lu­an oh­ja­ta näi­tä hy­vin hei­kos­sa ase­mas­sa ole­via lap­sia so­peu­tu­maan par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan jä­se­nik­si. En­nen kaik­kea ha­lu­an koh­da­ta jo­kai­sen lap­sen tai­vaan Isän luo­ma­na luo­mis­työn ih­mee­nä, ar­vok­kaa­na lä­him­mäi­se­nä.

On ol­lut mie­len­kiin­tois­ta näh­dä, mil­lä ta­voin toi­sel­ta puo­lel­ta maa­pal­loa tul­lut lap­si al­kaa tut­ki­maan ym­pä­ris­tö­ään, op­pi­maan uut­ta kiel­tä, ko­tiu­tu­maan, et­si­mään ys­tä­viä, ra­ken­ta­maan luot­ta­mus­ta pie­nen pie­nin as­ke­lin. Lap­set ovat ker­to­neet, et­tä he ha­lu­a­vat tu­le­vai­suu­des­sa käy­dä kou­lua ja saa­da am­ma­tin, et­tä voi­si­vat teh­dä työ­tä ja mak­saa yh­teis­kun­nal­le ta­kai­sin sitä, mitä ovat saa­neet. He ha­lu­a­vat teh­dä pyy­tee­tön­tä va­paa­eh­tois­työ­tä, pe­rus­taa per­heen ja ol­la on­nel­li­sia. He ha­lu­a­vat ol­la suo­ma­lai­sia.

Ajat­te­len, et­tä suo­ma­lai­suu­teen kuu­luu aja­tel­la asi­oi­ta pin­taa sy­vem­mäl­le, poh­tia omia ar­vo­va­lin­to­ja, oi­ke­an ja vää­rän ky­sy­myk­siä. Tär­ke­ä­nä pi­de­tään sitä, et­tä hy­väk­syy it­sen­sä ja toi­set oma­na it­se­nään. Mi­ten me suo­ma­lai­set voim­me aut­taa näi­tä lap­sia kas­va­maan ai­kui­sik­si, jot­ka voi­vat hy­vin ja ra­ken­ta­vat yh­teis­kun­taam­me? Us­kon, et­tä tä­hän me jo­kai­nen voim­me vai­kut­taa käyt­täy­ty­mi­sel­läm­me. Hal­vek­sin­ko hän­tä, joka näyt­tää jo­ten­kin eri­lai­sel­ta? Vai hy­myi­len­kö hä­nel­le ys­tä­väl­li­ses­ti? Voi­sin­ko jo­ten­kin konk­reet­ti­ses­ti aut­taa kau­kaa tul­lei­ta lap­sia – tai jo­ta­ku­ta muu­ta apua tar­vit­se­vaa? Tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­lap­set tar­vit­si­si­vat esi­mer­kik­si tuki- tai ys­tä­vä­per­hei­tä. Niis­tä on ko­vas­ti pu­laa, ja lap­set ha­lu­ai­si­vat tu­tus­tua per­hei­siin, jois­sa on sa­ma­ni­käi­siä lap­sia tai nuo­ria. Voi­si­ko tei­dän per­heen­ne al­kaa ys­tä­vä­per­heek­si?

Olen kii­tol­li­nen, et­tä saan ol­la mu­ka­na täs­sä työs­sä, tu­ke­mas­sa apua tar­vit­se­via lap­sia ja nuo­ria. Nämä lap­set ovat opet­ta­neet mi­nul­le pal­jon, olen saa­nut uu­den nä­kö­a­lan suo­ma­lai­suu­teen, ih­mi­syy­teen ja jo­kai­sen ih­mi­sen ih­mi­sar­von kun­ni­oit­ta­mi­seen. Ei ole mer­ki­tys­tä, kuka olet ja mis­tä tu­let. Lap­set ovat opet­ta­neet mi­nul­le, et­tä tär­kein­tä on suu­ri sy­dän ja ys­tä­väl­li­syys.

Ni­mi­merk­ki "Las­ten tu­ke­na"