Lontoon loistokkaan Radisson Blue -lentokenttähotellin houkuttelemina (lue: Lontoo-Chicago -lennon peruuntumisen vuoksi) ja Texasin Dallasissa piipahdettuamme saavuimme Monticellon suviseurapaikalle Minnesotaan vasta perjantaiaamuna 5.7., päivä aiottua myöhemmin. Tuttu suuri seurateltta näkyi matkan päähän, kotimaista lyhyempi lippurivistö ja kaunis juhlaporttikin olivat paikallaan!
Bussista päästyämme seuralaulut kaikuivat, ja juuri toukokuussa Pattijoella, Nylanderien kodissa seuroja pitänyt Koivukankaan George Mary-vaimoineen, Forstien pariskunta ja monet, monet muut toivottelivat hymysuin: ”God’s Peace, Welcome to Summer Services in America!” Suviseuratunnelma oli valmis: olimme tulleet kotiin, saman perheväen keskelle, jonka suojista olimme juuri Muhokselta lähteneet!
Neljänkymmenen nuoren kielileiriläisen ryhmästä jututin Sonja Petäistöä ja Katri Pirnestä: ”Ne amerikkalaiset ja kanadalaiset, joiden kanssa juttelimme, olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Tunnelma oli tuttu ja turvallinen, kuin opistoseuroissa Suomessa. Saarnat olivat aivan samanlaisia ja sanoma anteeksiantamuksesta ja uskovaisena elämisestä oli sama kuin Suomen seuroissa. Perjantain sade haittas vähän, mutta sitten oli loistosää.”
Kielileiriryhmän toisen vetäjän, perholaisen Pasi Kanniaisen mielestä suviseurat olivat erityisen myönteinen ja mieliinpainuva kokemus. Hänen ja Riikka-vaimonsa mielestä ihmiset tulivat jututtamaan hyvin helposti. Jonkun sikäläisen mielestä Perho on keskeinen paikka monen Amerikan uskovaisen sukujuurissa! Riikkakin nautti saarnojen yksinkertaisesta, tutusta ja armollisesta sanomasta.
Raija-vaimoni kanssa nautimme armollisen ja raittiin Sanan kuulemisen lisäksi kymmenien vuosien mittaan tutuksi tulleiden matkaystävien jututtamisesta. Oli suurenmoista tavata myös aiempien kielileirien osallistujia, isosia, opettajia ja isäntiä kuten Tammi Hendrickson, Mark Wuollet, Howard Parks, Hannu Janhunen ym. Gary ja Sarah Schwabilta erityisterveiset Pauli ja Anneli Alasaarelalle ja Siikajoen uskovaisille!
Pasin kanssa toimimme arkoina, kuitenkin turvallisella palvelumielellä myös puhujan tehtävässä ja ehtoollisen jaossa, uskonystäviä palvellen! Jumala siunasi nämä Amerikan ensimmäiset ’peltosuviseurat’ aivan ylenpalttisesti niin ulkoisesti kuin tärkeimmän asian, sanan julistuksen ja kuulemisen osalta. Kiitos, kun saimme olla mukana!
Vesa Tahkola
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys