Mo­net suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin ja suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan maa­il­mal­la­kin ar­vos­tus­ta ja kii­tos­ta saa­neet piir­teet ovat kuin suo­raan lu­te­ri­lai­ses­ta etii­kas­ta ja yh­teis­kun­nal­li­ses­ta ajat­te­lus­ta. Eh­kä em­me osaa ar­vi­oi­da­kaan, mi­ten pit­käl­le jo poh­jois­mai­nen yh­teis­kun­ta­rau­ha on lu­te­ri­lais­ta yh­teis­kun­ta-ajat­te­lua.

Us­kon­puh­dis­tuk­ses­sa oli kes­keis­tä us­kon­van­hurs­kaus eli sen ym­mär­tä­mi­nen, et­tei Ju­ma­la vaa­di vaan lah­joit­taa. Ju­ma­la ei vaa­di ih­mi­sel­tä van­hurs­kaut­ta vaan an­taa hä­nel­le oman van­hurs­kau­ten­sa. Ju­ma­la on lah­joit­ta­va Ju­ma­la. Tämä oli Mart­ti Lut­he­ril­le (1483 – 1546) us­kon­lah­ja ar­mos­ta Kris­tuk­sen täh­den.

Us­kon­puh­dis­tus vai­kut­ti myös so­si­aa­li­sen, yh­teis­kun­nal­li­sen ja ylei­sen kult­tuu­ri­sen re­for­maa­ti­on.

Lu­te­ri­lai­suus si­säl­tää myös jät­ti­pa­ke­tin eet­tis­tä pää­o­maa. Sen avaa­mi­sen voi aloit­taa vaik­ka sii­tä, mi­hin tur­va­pai­kan­ha­ki­jat Suo­mes­sa ovat koh­ta saa­vut­tu­aan kiin­nit­tä­neet huo­mi­on­sa. Heil­le on ol­lut uut­ta po­lii­sien ys­tä­väl­li­syys. Po­lii­sit ei­vät ole ol­leet vä­ki­val­tai­sia ei­vät­kä ole ol­leet pam­put­ta­jia, mut­ta teh­tä­vän­sä jär­jes­tyk­sen yl­lä­pi­tä­mi­sek­si he ovat hoi­ta­neet. Maa­han­muut­ta­jat ovat koh­dan­neet Suo­men pe­rus­tus­lail­li­sen pe­ri­aat­teen, jon­ka mu­kaan ke­tään ei saa koh­del­la ih­mi­sar­voa louk­kaa­vas­ti. Suo­men pe­rus­tus­la­kiin on si­sään­kir­joi­tet­tu­na lu­te­ri­lai­nen kä­si­tys esi­val­las­ta pal­ve­li­ja­na, ei her­ra­na ei­kä Ju­ma­la­na. Jo­kai­sen esi­val­lan on toi­mit­ta­va hei­kon ja ar­vok­kaan suo­je­le­mi­sek­si.

Toi­nen asia, jo­hon maa­han­muut­ta­jat ai­na­kin vä­hi­tel­len kiin­nit­tä­vät huo­mi­on­sa on se, et­tei us­ko­nop­pi­neil­la ole Suo­mes­sa sitä val­taa, mikä heil­lä on mus­li­mi­mais­sa. Se­li­tys on sii­nä, et­tä is­la­mi­lai­set val­ti­ot ovat ju­mal­val­ti­oi­ta eli te­ok­ra­ti­oi­ta. Näin ei ole Suo­mes­sa, jos­sa val­tio on us­kon­nol­li­ses­ti neut­raa­li. Val­tio ja kirk­ko toi­mi­vat eril­lään, to­sin ne te­ke­vät mo­nen­lais­ta yh­teis­työ­tä.

Olen pi­tä­nyt ar­vok­kaa­na, et­tei vuo­sit­tain tois­tu­vak­si ta­pah­tu­mak­si muo­dos­tu­nut­ta Ah­ti­saa­ri-päi­vää ole jär­jes­tet­ty Mar­tin päi­vä­nä eli us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­he­rin syn­ty­mä­päi­vä­nä. Tänä vuon­na näin kui­ten­kin ta­pah­tui. Ah­ti­saa­ri-päi­vän ta­pah­tu­mat jär­jes­tet­tiin juu­ri Lut­he­rin syn­ty­mä­päi­vä­nä tors­tai­na 10. mar­ras­kuu­ta. Pää­ta­pah­tu­ma­paik­ka oli Tam­pe­re.

Suo­men kaik­kiin kou­lui­hin ulot­tu­va Ah­ti­saa­ri-päi­vä on saa­nut al­kun­sa syk­syl­lä 2010 val­mis­tu­nees­ta Suo­men maab­rän­di­val­tuus­kun­nan lop­pu­ra­por­tis­ta ”Teh­tä­vä Suo­mel­le”. Yk­si maab­rän­di­ra­por­tin esit­tä­mis­tä teh­tä­vis­tä oli Ah­ti­saa­ri-päi­vä, jota sit­ten pre­si­dent­ti Ah­ti­saa­ren pe­rus­ta­ma Cri­sis Ma­na­ge­ment Ini­ti­a­ti­ve (CMI) läh­ti to­teut­ta­maan.

Ah­ti­saa­ri-päi­vän eh­do­tuk­ses­sa voi näh­dä Mart­ti Lut­he­rin pe­ri­aat­teen yh­teis­kun­nal­li­sis­ta muu­tok­sis­ta. Ne on ai­na teh­tä­vä pu­hu­mal­la, kes­kus­tel­len, neu­vo­tel­len, il­man vä­ki­val­taa. Rau­han­no­be­lis­ti, pre­si­dent­ti Ah­ti­saa­ri on näin toi­mi­nut vai­keis­sa­kin kan­sain­vä­li­sis­sä teh­tä­vis­sä ja pyr­kii Ah­ti­saa­ri-päi­vän ta­pah­tu­mil­la oh­jaa­maan kou­lu­lai­sia ja opis­ke­li­joi­ta sa­maan. Rii­dois­ta ja eri­mie­li­syyk­sis­tä­hän on poh­jim­mil­taan kyse niin kou­lun pi­han kär­hä­mis­sä kuin kan­sain­vä­li­sis­sä konf­lik­teis­sa­kin, to­de­taan Ah­ti­saa­ri-päi­vän ko­ti­si­vul­la.

Lu­te­ri­lai­suus lä­päi­see suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin mo­nin ta­voin. Ai­ka­naan kun olin lu­ke­nut maab­rän­di­ra­port­tia vä­hän mat­kaa, muis­tan iloi­sen yl­lä­tyk­sen teks­tin al­ka­es­sa tun­tua tu­tul­ta. Tä­mä­hän on ai­toa lu­te­ri­lai­sen ee­tok­sen lä­päi­se­mää suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria, sitä mitä Suo­mi oli sil­lä het­kel­lä. Tuo ak­tii­vi­suus, tuo toi­me­li­ai­suus, kär­si­väl­li­syys, va­loi­suus, ar­mol­li­suus ja ilo. Ra­por­tin esit­te­le­mä brän­di oli ra­ken­tu­nut myön­tei­sel­le maa­il­man­ku­val­le ja va­loi­sil­le aja­tuk­sil­le. ”Teh­tä­vä Suo­mel­le” oli ja on avoin, va­loi­sa, myön­tei­nen ja iloi­nen.

Lu­te­ri­lai­suu­des­ta, sen va­loi­suu­des­ta ja ilos­ta, saa hy­vän kä­si­tyk­sen myös tu­tus­tu­mal­la us­kon­puh­dis­ta­jan per­heen elä­mään. Lut­he­rin ja hä­nen vai­mon­sa Ka­ta­rii­nan vä­li­nen kir­jeen­vaih­to oli ra­kas­ta ja her­sy­vää. Kir­je ko­tiin Ka­ta­rii­nal­le saat­toi al­kaa ”Oma hel­läs­ti ra­kas­tet­tu Kät­he­ni” tai ”Mi­nun la­ki­ni ja mi­nun Moo­sek­se­ni”. SRK:n jul­kai­se­mas­sa kir­jas­sa ”äi­ti” Pirk­ko Tala on ker­to­nut enem­män nois­ta kir­jeis­tä ja nii­den kir­joit­ta­jis­ta Ka­ta­rii­na ja Mart­ti Lut­he­ris­ta sekä hei­dän lap­sis­taan.

Ka­ta­rii­na ja Mart­ti Lut­he­rin koti Sak­san Wit­ten­ber­gis­sä on avoin­na mat­kai­li­joil­le. Omal­la mat­kal­la­ni olim­me tu­tus­tu­neet ko­din paik­koi­hin, mut­ta pois­tu­es­sam­me tu­vas­ta tai olo­huo­nees­ta jäin seu­ru­een vii­mei­sek­si. Kun näin, et­tei ku­kaan huo­maa, pai­noin huu­le­ni ko­din ovi­pie­leen. Näin en ole teh­nyt muis­sa muis­to­pai­kois­sa. Voi­ma­kas tun­ne tuon ko­din elä­män­työ­tä koh­taan sen teet­ti.

Val­ma Kuk­ko