Py­hä­jo­en rau­ha­nyh­dis­tyk­sen sali on täyn­nä kai­ken ikäis­ten nais­ten so­ri­na­po­ri­naa. Olem­me tul­leet kuun­te­le­maan alus­tus­ta, jos­sa poh­di­taan tun­tei­ta ja toi­min­ta­mal­le­ja su­ku­pol­vien ket­jus­sa.

Pu­heen­vuo­ros­san alus­ta­ja Tit­ta Ka­ran­ta avaa meil­le il­lan ai­het­ta sy­dä­mel­li­sel­lä ot­teel­laan. Tii­vis­tän tä­hän hä­nen aja­tuk­si­aan.

Olem­me jo­kai­nen omas­sa su­vus­sam­me yk­si eri­tyi­nen hel­mi ja sa­mal­la ir­ti­ot­ta­ma­ton osa pit­kää ket­jua tai saat­toa, jos­sa jat­ku­va­na vir­ta­na taak­se jää­vät aal­lot sy­si­vät ja sol­ju­en tuup­pi­vat eteen­päin nuo­rem­pia.

Tit­ta ver­taa su­ku­pol­vi­jat­ku­moa puun kas­vuun. Men­neet su­ku­pol­vet ovat juu­ris­tos­sa. Syn­ty­män het­ki on maan pin­nas­sa, juur­ten ja run­gon yh­ty­mä­koh­das­sa. Sen jäl­keen tu­le­vat ih­mi­sek­si kas­va­mi­sen ja vart­tu­mi­sen her­kät ja mo­nil­le vaa­roil­le alt­tiit vuo­det var­hai­sai­kui­suu­teen saak­ka. Täl­löin omak­sum­me mat­ka­e­väik­sem­me sitä, mikä lä­him­mäs­sä kas­vu­ym­pä­ris­tös­säm­me ym­pä­röi mei­tä.

Mikä on riit­tä­vä tur­val­li­suu­den ko­ke­mus? On­ko elä­män al­ku­a­se­tel­mas­sa epä­var­muus­te­ki­jöi­tä, jois­ta jää sy­viä jäl­kiä tun­ne- ja ke­ho­muis­tiin?

Yli­su­ku­pol­vi­set toi­min­ta­mal­lit seu­raa­vat su­ku­pol­ves­ta toi­seen niin kau­an, kun­nes joku tun­nis­taa ja ym­mär­tää syyn nii­hin. Mis­tä joh­tuu esi­mer­kik­si ky­vyt­tö­myys pu­hua vai­keis­ta asi­ois­ta tai osoit­taa lä­him­mil­lään vä­lit­tä­mis­tä ja rak­kaut­ta?

Tie­dos­ta­mi­ses­ta ja it­sen­sä hy­väk­sy­mi­ses­tä voi al­kaa ti­lan­teen kor­jau­tu­mi­nen ja ehey­ty­mi­nen. Sa­mal­la on tär­ke­ää ar­mah­taa edel­li­siä su­ku­pol­via.

Meil­lä tä­män päi­vän suo­ma­lai­sil­la on tun­ne­ta­son taak­ka­na vie­lä­kin ras­kas so­ta­vuo­sien ajan­jak­so. Kuun­te­li­joi­den jou­kos­sa on hei­tä­kin, joi­den isät oli­vat so­ta­ken­til­lä. So­das­ta pa­lan­neet rik­ki­näi­set mie­het oli­vat myös uh­re­ja. Sota vai­kut­ti hei­dän puo­li­soi­hin­sa­kin.

Näi­den trau­ma­ti­soi­tu­nei­den pa­ris­kun­tien jäl­ke­läi­siä me suu­rin osa olem­me. Ai­ka­kau­teen syö­py­nyt pu­hu­mat­to­muus ja vai­to­nai­suus teip­pa­si seu­raa­vien­kin su­ku­pol­vien suut. Ir­to­lai­suu­den ja ko­dit­to­muu­den ko­ke­muk­set ovat tut­tu­ja mo­nel­le, eri­tyi­ses­ti heil­le, jot­ka me­net­ti­vät ko­ti­seu­tun­sa.

Ka­rut eli­no­lot syn­nyt­tä­vät hel­pos­ti tun­tei­den tur­tu­mis­ta. Jäl­leen­ra­ken­ta­mi­sen ai­ka oli kii­ret­tä ja köy­hyyt­tä. Lap­set jäi­vät jal­koi­hin. Nois­ta kan­sam­me vai­heis­ta kum­pu­aa pal­jon se­lit­tä­mä­tön­tä pa­haa oloa ja hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen ko­ke­muk­sia.

On tär­ke­ää koh­da­ta it­sen­sä, se, mi­ten voi hen­ki­ses­ti ja emo­ti­o­naa­li­ses­ti. Kan­nat­taa ky­syä it­sel­tä ja toi­sil­ta, et­tä mi­ten voit. Kan­nat­taa kuun­nel­la ja osoit­taa se toi­sel­le. Vau­vas­ta vaa­riin me tar­vit­sem­me hy­väk­sy­vää huo­mi­oin­tia. Huo­mat­kaam­me toi­nen toi­sem­me.

Kun toh­dim­me py­säh­tyä sa­no­maan sekä it­sel­le et­tä eri­tyi­ses­ti lap­sil­lem­me, et­tä sinä olet hyvä ja ra­kas sel­lai­se­na kuin olet, olem­me hy­väl­lä po­lul­la.

Lap­sel­la ei ole sa­no­ja kaik­keen. Hän pu­huu te­ko­jen avul­la. Se on saat­ta­nut jää­dä va­ki­o­kei­nok­si mo­nil­le ai­kui­sil­le­kin.

On suu­ri asia, et­tä Ju­ma­la on lah­joit­ta­nut evan­ke­liu­min par­haim­mak­si hoi­to­kei­nok­si ih­mis­suh­tei­siim­me. Sitä saam­me va­paas­ti käyt­tää.

Teks­ti: Lah­ja Kyl­lö­nen

Kuva: Sini Pi­si­lä