Usein mietin, kuinka pieni lapsi osaa ja oivaltaa. Leikin keskeltä, sen suunnittelun ja summailun seasta, lapsi usein huomaa elämän kohokohtia. Lapsiin rakennettu taito saa usein pysähtymään. Juuri näin kävi iltaseuroista tullessa, kun pieni poika nukkumaan mennessään yhtäkkiä totesi:
– Oli ne hyvät seurat kun minäkin jäin uskomaan.
Niin, levollisin mielin saa aikuinenkin olla, ajattelin. Kaikessa hälinässä oli pojallakin jäänyt jotain mieleen seurapuheesta.
Syksyn pimeinä päivinä huomasin usein iltaisin odottavani jotain: joulua, talvea. Syysflunssan kourissakin yritin nauttia arjen hetkistä. En edelleenkään aivan joka hetki kykene siihen. Monesti huolehdin ja kasaan ajatuksia tulevan päivän varalle. Väliin pysäytän itseäni: Onko meille luvattu enempää kuin tämä päivä? Tyytyväisyys kun on lahja sekin.
Olen saanut olla aitiopaikalta seuraamassa. Monia retkiä ja reissuja on välillä jäänyt välistä perheen näkökulmasta toimien. Omat toiveet ja suunnitelmat kun eivät useinkaan toteudu niin kuin toivoisi. Silti huomaan usein, kuinka ihmeellisesti on siunattu. Terveys, suku, ystävät. Uskon lahja! Olen vapaa turhista peloista. Niin luonnollista ja vapauttavaa kuin se onkin, ei kaikesta tarvitse huolehtia.
Kaija Myllynen
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys