Pert­ti Kuha, ST 6 / 2022 -rip­pi­lei­rin oh­jaa­ja

Vie­lä muu­ta­ma kym­me­nen ki­lo­met­riä lei­ri­kes­kuk­seen. Hen­ki­lö­kun­nan pa­la­ve­ri heti al­kuun. Sy­dän hie­man pamp­pai­lee, pää­o­sin pe­lok­kaa­na. Sa­na­ton huo­kaus läh­tee Tai­vaan Isän puo­leen. Huo­kauk­sen poh­jal­la on ru­kous: "Isä, au­ta. Siu­naa lei­ri niin, et­tä nuo­ret saa­vat vah­vis­tus­ta us­kol­leen ja heil­le tu­lee läm­min, juu­ri heil­le so­pi­va lei­ri. An­na vii­saut­ta ja voi­mia toi­mia oi­kein kai­kis­sa ti­lan­teis­sa." Mie­li rau­hoit­tuu.

"Ju­ma­lan ter­ve!" Reip­paat ja iloi­set ter­veh­dyk­set kai­ku­vat, kun hen­ki­lö­kun­ta saa­puu pai­kal­le. On iha­na näh­dä, kuin­ka isot vel­jet ja sis­kot ja muu hen­ki­lö­kun­ta ovat in­nol­la aloit­ta­mas­sa teh­tä­vään­sä – jos­kin ihan pien­tä jän­ni­tys­tä siel­lä­kin rin­ta­mal­la on ha­vait­ta­vis­sa. Oma­kin mie­li vah­vis­tuu; hyvä täs­tä tu­lee. Mu­ka­va po­ruk­ka!

"Ju­ma­lan ter­ve, ter­ve­tu­loa!" Hie­man jo jän­nit­ty­neem­piä, osin pe­lok­kai­ta­kin vas­ta­ter­veh­dyk­siä lei­ri­läi­sil­tä. Huol­ta­jia saat­ta­mas­sa huo­nei­siin. Va­ro­vais­ta su­pat­te­lua ja kat­se­kon­tak­te­ja toi­siin lei­ri­läi­siin. Jän­ni­tys­tä il­mas­sa. Yh­tei­nen ko­di­nil­ta ko­ko­aa lei­ri­läi­set en­sim­mäi­sen ker­ran sa­maan ti­laan. Nä­kee, et­tä joi­ta­kin en­nes­tään tut­tu­ja on, mut­ta on myös joi­tain vä­hän yk­si­näi­sem­män nä­köi­siä. Taas huo­kaus: "Ra­kas Ju­ma­la, an­na kai­kil­le ka­ve­rei­ta. Siu­naa hyvä yh­teis­hen­ki."

Iloi­nen pu­heen­so­ri­na val­taa luok­ka­ti­lan. On al­ka­mas­sa toi­sen ko­ko­nai­sen lei­ri­päi­vän il­ta­har­taus. Tuol­la muu­ta­ma tii­vis poi­ka­po­ruk­ka sää­tää vie­lä omia jut­tu­jaan. Ty­töt vaih­ta­vat aja­tuk­si­aan, iso­set sol­ju­vat luon­te­vas­ti lei­ri­läis­ten se­as­sa ja oh­jai­le­vat rau­hoit­tu­mis­ta il­ta­har­tau­teen. Mie­len val­taa kii­tol­li­suus. Tai­vaan Isä on to­del­la­kin vas­tan­nut huo­kauk­siin. Lei­ri on läh­te­nyt hy­vin liik­keel­le, ja nuo­ret ovat us­ko­mat­to­man no­pe­as­ti tu­tus­tu­neet toi­siin­sa. On hyvä yh­teis­hen­ki. Joi­ta­kin nuo­ril­le tyy­pil­li­siä yli­lyön­te­jä on ta­pah­tu­nut, mut­ta niis­tä on sel­vit­ty kes­kus­te­le­mal­la, ja evan­ke­liu­mia puo­lin ja toi­sin käyt­tä­mäl­lä ne on saa­tu lait­taa unoh­duk­siin. On hyvä ol­la.

Spike-peli pyö­rii pi­hal­la ke­säi­ses­sä au­rin­gon­pais­tees­sa. Kaik­ki ei­vät ole mu­ka­na, vaan osa pe­laa ran­ta­len­tis­tä ja jot­kut vain kat­se­le­vat. Lei­ri­läi­sil­lä näyt­tää ole­van ko­toi­sa olo. Ko­toi­sa olo pai­kas­sa, jos­sa on ol­tu vain muu­ta­mia päi­viä. Ko­toi­sa olo ryh­mäs­sä, joka on tun­net­tu vain muu­ta­mia päi­viä. On tämä ih­meel­lis­tä. Oma olo on häm­men­ty­neen on­nel­li­nen, kos­ka ta­ka­na on noin vii­den­kym­me­nen nuo­ren kans­sa käy­ty hen­ki­lö­koh­tai­nen kes­kus­te­lu lei­ris­tä, tun­nel­mas­ta ja hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta us­ko­mi­ses­ta. Iha­nia nuo­ria! Kaik­ki kes­kus­te­lut sai­vat päät­tyä evan­ke­liu­min siu­nauk­seen. Siu­nat­tu lei­ri. Siu­nat­tu nuo­ri kan­sa.

Viik­ko lo­puil­laan. Rau­hoit­tu­mi­nen yk­sin omien aja­tus­ten kans­sa il­ta­toi­mien jäl­keen. Lei­ri­kes­kuk­ses­sa val­lit­see hil­jai­suus. Jois­ta­kin huo­neis­ta kuu­luu vai­me­aa pu­heen­so­ri­naa. Ul­ko­na yö­lin­nut aloit­ta­vat va­ro­vai­ses­ti omaa kon­sert­ti­aan. Toi­ses­ta ma­joi­tus­sii­ves­tä kuu­luu isos­ten lau­la­ma il­ta­lau­lu lei­ri­läi­sil­le. Iha­na ää­ni. Kyy­nel työn­tyy esiin sil­mä­kul­mas­ta. Se on ilon ja kii­tol­li­suu­den kyy­nel. Pei­laan omaa toi­min­taa­ni oh­jaa­ja­na men­nei­nä päi­vi­nä. En ole ol­lut täy­del­li­nen, ei sitä toki ole vaa­dit­tu­kaan. Mo­nia koh­taa­mi­sia oli­sin voi­nut hoi­taa toi­sin, mut­ta lei­rin yk­si iha­nuus on ol­lut­kin sii­nä, et­tä aa­mus­ta il­taan saak­ka olem­me saa­neet ol­la Ju­ma­lan sa­nan ruo­kit­ta­va­na ja evan­ke­liu­min puh­dis­tet­ta­va­na. Niin lei­ri­läi­set kuin hen­ki­lö­kun­ta­kin, kaik­ki yh­des­sä ja erik­seen. Olen saa­nut täs­sä teh­tä­väs­sä ol­la Tai­vaan Isän hoi­det­ta­va­na. On ol­lut help­po us­koa. Vie­lä yk­si huo­kaus: "Ra­kas Tai­vaan Isä, var­je­le mei­dät kaik­ki us­ko­mas­sa. Siu­naa eri­tyi­ses­ti näi­tä nuo­ria, et­tä he jak­sa­vat pi­tää us­ko­mi­sen ilon­sa myös lei­rin pää­tyt­tyä maa­il­man tuu­lis­sa. Suo hei­dän pi­tää vah­vis­ta­va yh­teys kes­ke­nään myös jat­kos­sa."