Monet lapset odottavat juuri nyt malttamattomina suviseuroja. Jo joulun jälkeen on ehkä alettu laskea, paljonko vielä on aikaa suviseuroihin.
Entä jos lapsi joutuukin pelkäämään suviseurojen ja opistoseurojen ihmispaljoutta? Niin monia outoja kasvoja, itseä kohti kääntyviä katseita, kyselyjä, kiusaamista. Surua, valvottuja öitä ja miettimistä, miten uskaltaa kulkea siellä kavereiden tai pikkuveljen kanssa.
Erilainen ulkonäkö herättää huomiota kaikkialla. Lapsi yrittää peitellä kasvojaan, kääntää katseille vain sen "normaalin" puolen kasvoistaan. Pojan kasvoissa oli hänen syntyessään jättiluomi, joka peitti puolet kasvoista. Nyt monien isojen leikkausten jälkeen kasvoissa on pahoja arpia.
Tätä painajaista meidän perheessä on eletty monet vuodet pienen pojan rinnalla kulkien. Lapsi ei osaa kaikille vastata, hakee turvaa vanhemmista. äidin tai isän taakse on turvallista piiloutua uteliailta katseilta.
Vanhempana on ollut vaikea katsoa pojan pahaa oloa, kun ei ole voinut auttaa muutoin kuin kannustamalla ja rohkaisemalla. Kun ei voi itse ottaa hänen taakkaansa kannettavakseen.
Monet suviseurat olemme kuunnelleet kotona, kun lapselle on ollut helpompi niin. Koko perhe on saanut nukkua levollisesti eikä ole tarvinnut herätä öisin lukemattomia kertoja pojan kerratessa unissaan päivän pelottavia tapahtumia.
Me vanhemmat näemme pienessä pojassamme taivaan Isän täydellisen luomistyön erilaisista kasvonpiirteistä huolimatta.
Nimimerkki äiti
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys