Nuorena aviovaimona koin uskoni vahvaksi. Olin vasta saanut parannuksen armon ja ihmettelin, miksi seuroissa puhutaan kiusauksista. En edes ymmärtänyt, mitä sellaiset ovat. Niin hyvä oli olla uskovaisena toisten joukossa. Aviopuolisonikin sai myöhemmin parannuksen armon.
Saimme ison perheen ja toivoimme, että me kaikki säilyisimme uskovaisina. Vähitellen lapset lensivät pesästä kukin omaan elämäänsä, omiin tehtäviinsä.
Vastikään juttelin uskosta luopuneen aikuisen poikamme kanssa. Hän halusi kertoa, mitkä asiat häntä monien uskovaisten toiminnassa ihmetyttävät. Hän kertoi panneensa merkille, että monilla uskovaisilla on kova tarve näyttää, että omistaa paljon maallista mammonaa, on hieno koti, kesäpaikka, kallis auto, iso vene ja silti kyltymätön rahan tekemisen pakko. Hänen mielestään kaiken maallisen tavoittelu menee joillakin jopa perheen hyvinvoinnin edelle. "Syntiä ei näytä joillekin olevan enää muu kuin alkoholin käyttö", poika sanoi.
Myös aikuinen tyttäreni on esittänyt minulle kritiikkiä uskovaisten toimintaan liittyen. Hän kertoi viestistä, joka hänelle oli lähetetty eräänä torstaina: "Sinun on leivottava perjantai-illaksi 100 pikkupullaa tai sunnuntaiseuroihin 150 korvapuustia." Kukaan ei kysynyt, voisiko hän leipoa tai sattuisiko hänellä edes olemaan töistä vapaata niin, että leipominen onnistuisi. Pahalta oli tuntunut, että häntä ei pyydetty vaan käskettiin. Hänelle tuli tunne, että hänestä ja hänen tilanteestaan ei välitetä.
Nuo lasteni kokemukset tekivät minut surulliseksi. Mikä meille on tärkeää? Ajattelen, että poikani esittämä huoli uskovaisten arvomaailmasta on syytä ottaa vakavasti. Välitämmehän lähimmäisistämme? Olemme armosta osallisia ja meidän tulisi olla armollisia toisiamme kohtaan. Kaikki kristillisyytemme työ on vapaaehtoista. On vapaus osallistua sen mukaan kuin näkee itselleen mahdolliseksi ja kohtuulliseksi. Tärkeää on sekin, että voi itse toivoa, mihin tehtävään haluaa rauhanyhdistyksen toiminnassa osallistua.
On kulunut 41 vuotta aikaa siitä, kun saimme mieheni kanssa parannuksen armon. Emme voineet suojella lapsiamme pahalta maailmalta. Emme voineet suojella itseämmekään. Tutuiksi tulivat vuosien mittaan kiusaukset ja koettelemukset. Uskovaisina olemme säilyneet vain evankeliumin uskomisen kautta. Osa lapsistamme on luopunut uskosta. Tuntuu käsittämättömältä, että he ovat halunneet sinne, mistä me halusimme pois.
Edellä kerrotut kuvaukset uskovaisten ihmisten toiminnasta eivät ole syy luopua uskosta. Vain synti voi viedä uskon. Mutta jos kohtaa uskovaisten joukossa jotain ikävää, se voi olla sielunviholliselle ase, jolla se saa uskon ja uskovaisten joukon näyttämään vähäarvoiselta.
Sielunvihollinen piirittää meitä kaikkia ja yrittää saada luopumaan uskosta. Uskovaiset ovat heikkoja ja syntisiä ihmisiä niin kuin muutkin. Ei ole olemassa muuta lääkettä kuin evankeliumin ehtymätön virta, joka upottaa kaikki pahat tekomme armon pohjattomaan mereen ja antaa voimaa uskoa ja toimia oikein. Evankeliumissa on Jumalan voima.
Toini Manninen
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys