Noin kym­me­nen vuot­ta sit­ten koin kes­ken­me­non odot­ta­es­sa­ni tois­ta las­ta­ni, ai­van al­ku­ras­kau­des­sa. Tar­vit­sin ti­lan­tee­seen myös lääk­keel­lis­tä apua, jo­ten ha­keu­duin hoi­det­ta­vak­si asui­na­lu­ee­ni pie­neen sai­raa­laan.

Fyy­si­ses­ti kaik­ki meni hy­vin, mut­ta ko­ke­mus oli ko­lea. Vie­tin huo­nees­sa­ni yk­sin ai­kaa, pa­le­lin ja tä­ri­sin. Mie­he­ni oli ke­sä­töis­sä kau­ka­na, ei­kä pääs­syt tu­ek­se­ni. Sai­raan­hoi­ta­ja toi huo­nee­see­ni me­tal­li­äm­pä­rin, jota hän ke­hot­ti käyt­tä­mään ai­na, kun tu­li­si tar­ve käy­dä ves­sas­sa. Sään­nöl­li­sin vä­li­a­join hän kävi kat­so­mas­sa, joko kes­ken­me­no oli lo­pus­sa.

Jos­sain vai­hees­sa hoi­ta­ja il­moit­ti äm­pä­riä tut­kies­saan, et­tä nyt oli tul­lut ”oi­ke­an­lais­ta ma­te­ri­aa­lia”. Hän ker­toi, et­tä täl­lä ma­te­ri­aa­lil­la oli ol­lut jo ih­mi­sen muo­to: kä­det ja ja­lat oli­vat ero­tet­ta­vis­sa. Hän ei näyt­tä­nyt ma­te­ri­aa­lia mi­nul­le vaan meni huo­neen yh­tey­des­sä ole­vaan ves­saan ja huuh­te­li tuon ”ma­te­ri­aa­lin” vie­mä­riin.

Koen, et­tä konk­reet­tis­ten toi­men­pi­tei­den osal­ta mi­nua hoi­det­tiin asi­al­li­ses­ti. Su­rus­ta tai me­ne­tyk­ses­tä ei kui­ten­kaan pu­hut­tu mi­tään. Ku­kaan ei ky­sy­nyt, mil­tä täl­lai­nen asia tun­tuu. En osaa sa­noa, oli­ko kipu kova, mut­ta tuos­ta ti­lan­tees­ta jäi hy­vin val­ju muis­to. Vai­kein­ta oli se, mi­ten pien­tä ih­mi­sen al­kua koh­del­tiin.

Pian sain lu­van läh­teä sai­raa­las­ta ko­tiin. Ko­ke­muk­sen jäl­jil­tä mie­li oli tur­ta ja au­tio. En muis­ta hoi­ta­jien kas­vo­ja, en huo­net­ta­kaan, mut­ta kuu­le­ma­ni sa­nat – "oi­ke­an­lais­ta ma­te­ri­aa­lia" – ne muis­tan tar­kal­leen. Yri­tin ha­kea niil­le se­li­tys­tä: Tämä on heil­le ru­tii­nia. He hoi­ta­vat niin mo­nen­lai­sia po­ti­lai­ta. Eh­kä he ei­vät huo­man­neet, et­tä tämä ei ol­lut toi­vot­tu ras­kau­den­kes­key­tys. Mut­ta oli­si­vat­ko ky­sei­set sa­nat sil­loin­kaan oi­ke­an­lais­ta hoi­toa?

Kes­ken­me­no­ko­ke­muk­sia on var­maan­kin yh­tä mon­ta kuin on kes­ken­me­no­a­kin. Asia nou­si jul­ki­seen kes­kus­te­luun, kun Eli­na Sahlg­ren kir­joit­ti Hel­sin­gin sa­no­mien mie­li­pi­de­o­sas­tol­la 16.9. omas­ta kes­ken­me­no­ko­ke­muk­ses­taan. Sahlg­ren­kin oli ko­ke­nut, et­tä hän jäi kes­ken­me­non ai­heut­ta­man hen­ki­sen ki­vun kans­sa yk­sin. Hän kir­joit­taa, et­tä fyy­si­ses­ti kes­ken­me­no hoi­det­tiin asi­an­mu­kai­sel­la ta­val­la, ei­kä hoi­dos­ta ol­lut huo­maut­ta­mis­ta.

Vie­lä­kään en ole löy­tä­nyt se­li­tys­tä sa­noil­le, joi­ta mi­nul­le sa­not­tiin vuo­sia sit­ten kes­ken­me­no­ti­lan­tees­sa. En­kä sil­le, et­tä ih­mi­sen al­ku, joka oli mi­nul­le lap­si, huuh­del­tiin kuul­te­ni vie­mä­riin. En miel­lä ras­kaus­viik­ko­ja mit­ta­rik­si sil­le, mil­loin meis­tä tu­li­si pu­hua ih­mi­si­nä, vaik­ka ihan pie­nen pie­ni­nä ih­mi­si­nä.

Kun kes­ken­me­non het­kel­lä pu­hu­taan ras­kaus­ma­te­ri­aa­lis­ta, tuol­la sa­nal­la ai­van kuin kiel­le­tään pie­nen ih­mi­sen ar­vo. Se ei myös­kään si­säl­lä aja­tus­ta su­rul­li­ses­ta me­ne­tyk­ses­tä. Mi­ten loh­dul­lis­ta oli­si ol­lut, jos hoi­ta­ja oli­si pu­hu­nut lem­pe­äs­ti sii­tä, et­tä pie­ni ih­mi­nen on jät­tä­nyt tä­män elä­män jo en­nen syn­ty­mään­sä, ja sa­mal­la oli­si kää­ri­nyt pie­nen vaik­ka­pa puh­taa­seen pa­pe­riin tai kan­kaa­seen.

Hel­sin­gin sa­no­mien mie­li­pi­de­o­sas­tol­le tuli pian Eli­na Sahlg­re­nin kir­joi­tuk­sen jäl­keen asi­an­tun­ti­jan vas­taus, jos­sa hän ker­toi, et­tä kes­ken­me­no­jen hoi­dos­ta on ole­mas­sa kan­sal­li­set asi­an­tun­ti­ja­ryh­män laa­ti­mat suo­si­tuk­set vuo­den 2013 äi­tiys­neu­vo­la­op­paas­sa. Sahlg­re­nin kir­joi­tuk­ses­ta käy il­mi, et­tei­vät suo­si­tuk­set ole tul­leet käy­tän­töön. Mi­ten­hän suo­si­tuk­set jal­kau­tui­si­vat myös sai­raa­loi­hin, jois­sa kes­ken­me­no­ja hoi­de­taan?

Kes­ken­me­nos­ta ei jää­nyt mi­nul­le pel­koa, ei suur­ta ah­dis­tus­ta­kaan, vaik­ka niin­kin oli­si voi­nut käy­dä. Päi­vät vain oli­vat sen jäl­keen val­ju­ja, jo­ten­kin vä­rit­tö­miä. Oli aa­vis­tuk­sia su­rus­ta, enem­män se­lit­tä­mä­tön­tä hai­keut­ta. Jon­kin ver­ran oli it­se­syy­tök­siä – oli­ko­han va­ro­vai­nen tram­po­lii­nil­la hyp­pi­mi­nen­kin ol­lut lii­kaa?

Lap­sen koh­das­ta mi­nul­la on loh­dul­li­nen nä­ky­mä: Ju­ma­la, joka hä­net loi, ot­ti var­mas­ti hä­net huo­maan­sa. ”Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.” (Ps. 139:16.)

Ni­mi­merk­ki "Kes­ken­me­non ko­ke­nut"