Uskovaisten nuorten keskellä elää vahvana iltakyläperinne. Sana kyläpaikasta kiirii, ja kimppakyydit kuljettavat kaupan kautta perille. Iltakyläkämpän sijainnin voi päätellä esimerkiksi täydestä parkkipaikasta, rappukäytävään kantautuvasta puheensorinasta ja kovilla pakkasilla huurteisista ikkunoista.
Useimmiten oven avautuessa törmään kasaan erikokoisia kenkiä. Ne antavat viitteitä ihmisten määrästä ennen kuin astun peremmälle. Joidenkin kengät oppii tunnistamaan – niiden vakiokulkijoiden. Tervehdysten jälkeen katse kiertää istuimia ja lattiaa – pitää miettiä, mille neliölle mahtuisi istumaan. Joskus on pienempiä kyliä, joissa kaikille riittää istuimia. Mukavaa on, että pienessä porukassa syntyy usein syvällisiä keskusteluja.
Kun olen asettunut omalle paikalleni, on mukava kohdata tuttuja katseita ja joskus uusiakin. Minulle on merkityksellistä se, että kahvittelun ja pelailun lomassa aidosti pysähdytään kuulumisten äärelle. Hyvä on puhua myös uskosta, jakaa porukalla ajatuksia elämän tärkeimmistä asioista. Se on sellaista vertaistukea.
Toivoisin, että uskonasioista puhuttaisiin useamminkin. Tuntuu turvalliselta kuulla ajatuksia, jotka rohkaisevat omaa uskoa. Mutta pakottamalla ei synny keskustelua – tarvitaan oikeanlainen tilanne, avoimia keskustelijoita, rohkeutta ja kiinnostusta puhua uskosta. Joskus uskon vahvistukseksi riittää se, että näkee ympärillään muitakin uskovaisia nuoria. Heitä, jotka haluavat käydä seuroissa ja elää niin kuin uskovat. Silloin, kun oma usko tuntuu heikolta, tulee halu hakeutua uskovaisten joukon keskelle. Siinä on hyvä olla.
Parhaimmillaan iltakylissä syntyy antoisia keskusteluja, joita käydessä uskon päämäärä saa kirkkaamman sävyn. Toisilta saa myös vastauksia omiin kysymyksiin – opetellaan yhdessä uskonaakkosia. Kaikista parasta on lähteä sieltä a-kirjaimesta: että uskotaan yksinkertaisesti, armon voimalla. Niin kuin oltaisiin aina ekaluokkalaisia, joiden tarvitsee tukeutua toisiinsa. Uskonasioissa meidän ei tarvitsekaan päästä ensimmäiseltä luokalta toiselle. Riittää, että elää ja uskoo samalla tavalla – uskoa suojelevia rakkauden neuvoja kuunnellen.
Jumalan voimalla ja matkaystävien tuella voivat askeleet taivastiellä tuntua ajoittain höyhenenkeveiltä ja oma paikka uskovaisena maailmassa turvalliselta, rakkaudessa elämiseltä. Ilon keventämissä askelissa on helppo tarttua matkaystävän käteen – pysytään tässä, tässä on hyvä olla.
Mariella Kreivi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys