Ni­mi­merk­ki Ar­mon ja to­tuu­den hoi­det­ta­va­na

Ker­ron täs­sä omas­ta ko­ke­muk­ses­ta­ni ym­mär­tä­en et­tä maa­il­ma­ni ja ym­mär­ryk­se­ni voi­vat ol­la sup­pe­at­kin. Ko­ke­muk­se­ni on yh­den ih­mi­sen nä­kö­kul­ma ja ko­ke­mus, ja ajat­te­len, et­tä se on oi­keu­tet­tu sel­lai­se­naan.

Tänä ai­ka­na uu­ti­sot­si­kois­sa on hy­vin usein – jopa häi­rit­se­vän use­as­ti – ai­hee­na sek­su­aa­li­suus ja sen eri to­teut­ta­mis­muo­dot. Lä­hes päi­vit­täin siel­lä tör­mää sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien elä­mäs­tä ker­to­viin jut­tui­hin. Olen miet­ti­nyt et­tä jos suo­ma­lais­ten pa­ri­suh­tei­den "sek­su­aa­li­nen muo­to" tai "tapa elää" voi­tai­siin jo­ten­kin las­kea, oli­si­ko se ol­len­kaan sa­mas­sa suh­tees­sa sii­hen näh­den, mi­ten asi­as­ta ny­ky­ään uu­ti­soi­daan. Ni­mit­täin niin pal­jon uu­ti­soi­daan sa­man su­ku­puo­len kans­sa elä­vis­tä ja elä­mi­ses­tä. Vai on­ko liik­keel­lä vain ää­ne­käs, aja­tuk­sil­leen oi­keu­tus­ta ja hy­väk­syn­tää ha­ke­va, kes­ke­nään sa­moin ajat­te­le­va ih­mis­jouk­ko?

Olen poh­ti­nut myös, et­tä sek­su­aa­li­suus on niin ää­ret­tö­män herk­kä ja hie­no­vi­rei­nen asia, et­tä me­ne­te­tään­kö jo sii­nä jo­tain tär­ke­ää, kun hen­ki­lö­koh­tai­nen suun­tau­tu­mi­nen kuu­lu­te­taan uu­ti­sot­si­kois­sa.

Suo­mes­sa ja maa­il­mal­la on pal­jon eri­lai­sia vä­hem­mis­tö­ryh­miä, osa eh­kä hii­pu­via ja osa vir­kei­tä, jot­ka an­sait­si­si­vat tul­la yh­tä lail­la kuul­luk­si ja näh­dyk­si kuin sek­su­aa­li­vä­hem­mis­töt. Tun­tuu suh­teet­to­mal­ta, et­tä jopa joku vi­ral­li­nen taho pa­neu­tuu pit­kik­si ajoik­si jo­hon­kin tiet­tyyn vä­hem­mis­tö­ryh­mään. Sa­maan ai­kaan joku toi­nen vä­hem­mis­tö­ryh­mä, vaik­ka­pa omi­nai­suuk­sil­taan jol­lain ta­val­la ra­joit­tei­nen, ki­pui­lee jos­sain toi­saal­la on­gel­mis­saan. Ylei­sen huo­mi­on kiin­nit­tä­mi­nen pie­nek­si het­kek­si hei­hin voi­si ol­la ar­vo­kas ja mer­kit­tä­vä apu heil­le.

En­tä minä? Olen miet­ti­nyt elä­mä­ni var­rel­la, olen­ko minä kiin­nos­tu­nut sa­mas­ta su­ku­puo­les­ta. Se ei kui­ten­kaan ole ol­lut py­sy­vä tun­ne, vaan usein on tun­tu­nut taas sil­tä, et­tä en ole sitä var­mas­ti. En­kä ker­ta kaik­ki­aan ha­lu­a­kaan ol­la, kos­ka se suun­taus tai aja­tus­mal­li ei synk­ro­noi mie­le­ni kans­sa.

Ta­ri­na­ni jat­kuu am­mat­ti­aut­ta­jal­la. Koen suo­ras­taan hen­ki­siä syn­ny­tys­ki­pu­ja käy­des­sä­ni läpi elä­mää­ni. Löy­tyy sol­mu, toi­nen, mie­len sot­ku, vää­rin­kä­si­tys. Ja sit­ten: suu­ri hel­po­tus.

Hel­pot­taa, kun kai­ken muun li­säk­si huo­maan asi­oi­den lä­pi­käy­mi­sen seu­rauk­se­na ole­va­ni sek­su­aa­li­sel­ta suun­tau­tu­mi­sel­ta­ni se, mitä olen ai­na haa­veil­lut. Edes­sä on­kin yh­täk­kiä reit­ti, joka näyt­tää sel­ke­äl­tä ja sel­vä­ra­jai­sel­ta. Eri­tyi­ses­ti vii­me ai­koi­na olen ko­ke­nut suur­ta iloa sii­tä, et­tei mi­nul­le ole mis­sään ikä­vai­hees­sa mil­tään ta­hol­ta eh­do­tet­tu joi­hin­kin on­gel­mii­ni rat­kai­suk­si elä­män­muo­toa, jos­sa sek­su­aa­li­suus koh­dis­tuu sa­maan su­ku­puo­leen. On ilo elää to­dek­si tur­val­li­sen, kris­til­li­sen avi­o­lii­ton tuo­maa rik­kaut­ta ja on­nea, jo­hon ei tar­vit­se ha­kea kel­tään hy­väk­syn­tää. Mut­ta tah­toa ja siu­naus­ta, nii­tä on tar­vit­tu ja tar­vi­taan pal­jon.

Olen poh­ti­nut, pe­rus­tan­ko nä­ke­myk­se­ni ja va­lin­ta­ni raa­ma­tun­koh­tiin, jois­sa asi­an voi ha­lu­tes­saan ym­mär­tää kah­del­la ta­val­la – var­sin­kin, jos asia on ir­ti Raa­ma­tun asi­ayh­tey­des­tä. Täl­löin­hän mah­dol­li­suus vää­rin ym­mär­tä­mi­seen on ai­na­kin 50 pro­sent­tia. Vai pe­rus­tan­ko va­lin­ta­ni nii­hin raa­ma­tun­koh­tiin, jois­sa asi­at on sa­not­tu yk­sin­ker­tai­ses­ti ja sel­ke­äs­ti? Raa­ma­tus­ta ei tie­ten­kään löy­dy jo­kai­seen yk­sit­täi­seen asi­aan sel­ke­ää kan­taa, mut­ta jo sen kir­joit­ta­mi­sen ai­ka­na on pu­hut­tu ties­tä ja mat­kas­ta ja ky­sel­ty suun­taa il­man val­mii­ta vas­tauk­sia.

Moni ih­mi­nen ki­pui­lee jos­sa­kin elä­män­sä vai­hees­sa jon­kun vai­ke­an on­gel­man ym­pä­ril­lä. Kun asi­at ai­ka­naan au­ke­a­vat, sel­vi­ä­vät ja muut­tu­vat, ai­em­man elä­män tuo­ma lei­ma voi tun­tua vai­ke­al­ta. Luot­ta­muk­sel­li­suus, hie­no­va­rai­suus ja ar­mol­li­suus ovat mer­kit­tä­väs­sä roo­lis­sa täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa.

Elä­mä vie mei­tä eteen­päin. Minä tar­vit­sin te­ra­pi­aa, moni ih­mi­nen ei. Sil­ti aja­tuk­siin voi tul­la elä­män­ko­ke­muk­sen myö­tä uu­sia nä­kö­kul­mia ja uut­ta ym­mär­rys­tä. Moni asia sel­vi­ää ja oi­ke­nee ai­van kuin it­ses­tään, osa ei.

Ju­ma­lan luo­mis­työ on ih­meel­li­nen, ja moni ky­sy­mys luo­ma­kun­nan ää­ret­tö­myy­des­sä jää vas­taus­ta vail­le. Ajat­te­len hei­tä, jot­ka pai­ni­vat ja ki­pui­le­vat sek­su­aa­li­seen suun­tau­tu­mi­seen liit­ty­vien asi­oi­den kans­sa, mut­ta sa­mal­la mat­kal­la koh­ti Tai­vas­ta on myös hei­tä, jot­ka ovat si­nut eri­lai­sen suun­tau­tu­mi­sen­sa kans­sa. He kaik­ki kat­so­vat kui­ten­kin pal­jon pa­rem­mak­si kär­siä vai­vaa yh­des­sä Ju­ma­lan jou­kon kans­sa kuin naut­tia syn­tie­lä­mäs­tä. Kär­siä vai­vaa, mut­ta myös ko­kea sy­vää on­nea, rau­haa ja iloa.

Näen täs­sä ajas­sa hy­vin pal­jon Noo­an ajan piir­tei­tä. Kun Ju­ma­la loi sa­teen­kaa­ren mer­kik­si lu­pauk­ses­ta, et­tei hän enää hu­ku­ta kan­sa­kun­tia, hän ei an­ta­nut ih­mi­sel­le lu­paa elää syn­nis­sä. Ru­koi­len, et­tä kaik­ki Ju­ma­lan lap­set jak­sai­si­vat tä­män ajan eri­lais­ten vir­taus­ten kes­kel­lä seis­tä suo­ra­na ja kat­sel­la evan­ke­liu­min voi­min koh­ti mää­rän­pää­tä, tai­vas­ta.