Leena Saraste
Haudalta lähti kaksi sanomaa. Toisen sanoman uskojat kertoivat eteenpäin viestiä, että Jeesus oli ylösnoussut ja avannut tien taivaaseen kaikille häneen uskoville. Tie iankaikkiseen elämään on auki.
Toisen sanoman uskojat kertoivat valheen viestiä siitä, että Jeesuksen ruumis varastettiin ja hän on kuollut. Tähän sanomaan uskovilla iankaikkinen elämä jää tyhjän päälle.
Pääsiäisen sanoma on yksinkertainen. On vain kaksi viestiä. Kumpaan sinä uskot?
Kuuntelen puolella korvalla toisen pääsiäispäivän radiojumalanpalvelusta. Aika nopeasti huomaan, että saarna kuulostaa tutulta. Miten sen voikaan tunnistaa niin nopeasti, että puhuja uskoo samalla tavoin kuin itse? Hymyilyttää. On vielä pysyvää ja muuttumatonta. Vanhin lapsenlapsemme Niiles tuumaa, että tuohan puhuu niinkuin seuroissa. Hänkin tunnistaa.
Tänä pääsiäisenä sain seurakaverikseni usein Liine-tytön. Hän oli aina valmis lähtemään mummun mukaan. Vaikka seurapenkissä oli paljon muutakin puuhaa ja näkemistä, oli tytön mieleen jäänyt kaikkein tärkein. Kun hyvästelin häntä, kysyin, mitä sinulle jäi tästä pääsiäisestä mieleen? Oletin, että vastaukseksi tulee suklaapuput ja retket ja muut hauskat jutut. Liine vastasi, että se, ettei Jeesus kuollut vaan meni taivaaseen. Ja jos uskoo, niin pääsee taivaaseen. ”Minä ainakin aion uskoa”, hän sanoi iloisin silmin. Siihen ei ole lisättävää eikä pois otettavaa.
Olemme retkellä, ja kodassa on paljon väkeä. Tulee hetken hiljaisuus ja yksi lapsenlapsistamme käyttää sen hyväkseen. Hän nousee seisomaan ja sanoo juhlavalla äänellä, onhan teillä kaikilla tiedossa, että minusta tulee isosisko? Äänessä on valtavasti ylpeyttä ja iloa.
Tänä pääsiäisenä on ollut vieraita. Kuinka suurelta lahjalta tuntuvat lapset ja heidän perheensä. Hyvästelyt ovat aina semmoisia hetken pysähdyksiä. He lähtevät taas omaan elämäänsä – selviämään elämänsä iloista, vastuista, huolista ja murheistakin. On suuri lahja, jos voi jättää lapsensa Jumalan rauhaan. Se on enemmän kuin ”hei sitten”. Mitä se Jumalan rauhaan jättäminen oikeastaan tarkoittaa?
Siinä käy selväksi että molemmilla on rauha Jumalassa. Se on niin syvä rauha, että sen tunnistaa sellainenkin, joka ei itse omista uskon lahjaa. Siihen rauhaan eivät vaikuta tuntemiset eivätkä mielialat.
Tänä pääsiäisenä hyvästelen myös lapseni, joka uupui uskon tiellä. Hän halaa lämpimästi, puristaa lujaa. ”No hei sitten”, hän sanoo. Ensimmäisen kerran se tuntuu pahimmalta, ajattelen. En voi mitään sille, että vedet nousevat silmiini. Lapseni tunnistaa ajatukseni ja halaa vielä lujemmin. Siinä halauksessa puhutaan paljon ilman sanoja. Hän varmasti tietää, mitä äitinä tunnen ja mitä eniten toivon. Ja minä tiedän, ettei hänelläkään ole helppoa.
Pitkäperjantai pimentää kyllä auringon, mutta pääsiäisen valo voittaa sen pimeyden. Tähän perustuu koko uskomme ja elämämme. Ei meillä ole mitään hätää eikä pelättävää.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys