Lapsuuteni sain viettää välittävien vanhempien ja eläväisen sisarusparven keskellä. Sain vanhemmiltani hoivaa ja huomiota.
Joka ilta, kun isä oli kotona, kävin sanomassa hänelle hyvää yötä. Isä silitti päätäni ja toivotti hyvät yöt. Myös äidin luona kävin, ja äiti vielä siunasi evankeliumilla hyvän yön toivotuksen jälkeen. Kotona oli turvallista olla.
Kun olin pieni lapsi, ihmisillä oli tapana käydä toisillaan kylässä. Kävimme vierailuilla isän ja äidin sukulaisilla ja joillakin perhetutuilla myös. Sosiaalista kanssakäymistä oli verrattain enemmän kuin tänä aikana – huolimatta nykyisistä teknologian mahdollistamista yhteydenpitotavoista.
Kyläilyreissut olivat mukavia. Naurettiin paljon, ja aikuiset kertoivat tarinoita ja juttuja. Kuuntelin niitä korva tarkkana. Isä oli hyvä tarinankertoja ja mukava juttuseuralainen. Hän sai helposti toiset nauramaan. Usein hänellä oli kuitenkin hoppu kotiinlähdön kanssa. Silloin tuntui, että jokin mukava ja leppoisa keskeytettiin liian varhain, vielä olisi ollut kiva kuunnella ja nauraa vedet silmissä.
Isä vei minut urheilukentän laidalle katsomaan potkupallo-ottelua. Se oli yhteinen juttu isän kanssa. Nautin isän seurasta, kun hän seisoi vieressä ja tarkkaavasti seurasi, piipustaan savuja siemaillen, kuinka "pojat" pelasivat. Kovasti innostuimme, jos kotikylän pojat saivat enemmän maaleja kuin vieraat.
Kävin isän kanssa myös metsäretkillä. Joskus teimme viikonlopun ajaksi metsään leirin, josta päivisin teimme pistohiihtomatkoja maastossa. Muistan, kuinka iltaisin sain kuunnella tarinoita nuotion hehkussa. Metsäreissun ruuat valmistimme myös tulella. Nukuimme laavussa, vaikka oli pakkanen. Rakovalkea laavun edessä lämmitti läpi yön. Nautin luonnossa olemisesta ja nautin, kun sain erityistä huomiota isältä.
Isä antoi minulle omalla jäyhällä, ehkä hieman aralla tavallaan huomiota – niin lapsuuden ja nuoruuden aikana kuin myöhemminkin.
Isä osoitti rakkautta omalla tavallaan. Hän ohjasi oikeudenmukaisuuteen, tasavertaisuuteen, anteeksiantamukseen, rehellisyyteen, myös optimistisuuteen. Isä opetti luottamaan tulevaisuuteen, että kaikki järjestyy, ajallaan.
Isän kuolemasta on jo kauan. Hän jätti hyvän perinnön. Olen kaikesta saamastani isälle kiitollinen ja muistan häntä lämmöllä ja rakkaudella. Ihana muisto, iltainen pään silitys.
Joitakin asioita olen kuitenkin hänen poismenonsa jälkeen paljon pohtinut. Miksi aika ajoin koen itsetuntoni hyvin heikoksi, herkästi itseäni syyllistän ja kritisoin? Miksi niin herkästi ajattelen olevani huonompi toista, tasavertaista? Miksi tunteeni vaihtuvat niin herkästi ilosta ja riemusta synkkyyteen? Miksi aika ajoin olen niin toivottoman epävarma, miksi en uskalla ratkaista asioita, tehdä päätöstä?
Miksi lapsena tunsin yksinäisyyttä, vaikka oli kavereita ja sisaruksia? Miksi lapsena koin tulleeni kiusatuksi? Miksi mieltäni ahdisti, miksi painoi outo möykky rintaani? Miksi "vedin roolia"?
Oliko lapsuuteni sittenkään onnellista ja turvallista? Oli, mutta koen, että jokin varjo kulki mukana. Ja tuo varjo on pitkä. Mikä loi varjon? Lapsuuteni ja nuoruuteni kodissa tätä varjoa loi ja toi alkoholiriippuvuus.
Myös siksi oli hoppu kyläreissulta kotiin. Myös siksi oli into lähteä metsäretkelle. Myös siksi oli mukava mennä potkupalloa katsomaan – jälkipelissä meni joskus aamu neljään. Sen vuoksi isä ei kaikkina iltoina ollut kotona, silittämässä pienen pojan päätä... Siksi vielä aikuisenakin koen sisälläni ristiriitaa. Onneksi tämän päivän yhteiskunta on niin hyvä, että näissäkin asioissa on mahdollista saada monilla keinoilla apua.
Tämä kaikki on ollut elämääni. Vaikka on ollut tuo varjo, olen saanut omistaa rakastavan isän ja saan yhä omistaa rakkaan äidin. Olen saanut itkeä ja iloita. Isä ohjasi oikeaan. Kun tuli anteeksipyydettävää, hän sanoi: "Saat anteeksi. Käy kuitenkin vielä äidin luona, hän voi siunata evankeliumilla, iankaikkisen elämän lohdutuksella."
Rakas isä, muistan sinua lämmöllä.
Nimimerkki Isän muisto
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys