Luonto on ollut aina lähellä sydäntäni. Olen harrastanut valokuvausta reilut 10 vuotta. Se merkitsee minulle paljon. Luontovalokuvaus on tärkeää minulle siksi, että luonnossa pääsen rauhoittumaan ja näkemään erilaisia ilmiöitä ja eläimiä.
Tässä postauksessa palaan kuvien kautta kuvaushetkien äärelle. Ajattelen, että jokainen kuva kertoo tarinan. Lähde mukaan luontoretkelle!
Viikon mittainen reissu Norjaan oli erään kesälomani kohokohtia. Maisemat olivat vuoristoiset lähes koko matkan, ja kilometrejä kertyi asuntoautolla lähes 2 000! Reissulla saatiin siis ajokokemusta reippaasti, ja vuoristot jäivät erityisesti mieliimme. Kävimme myös lintusafarilla. Opas ajelutti meitä saaren ympäri, ja näimme siellä muun muassa lunneja.
Hiekkaranta Norjassa. Tätä kuvaa katsellessa tulee mieleen Ihana rauhan ranta -Siionin laulu.
Tämä kuva on otettu Norjan vuoristoilta 10 kilometrin vaelluksen päätteeksi.
Revontulet Ylitorniossa. Kuvasin upeita revontulia useita tunteja. Niitä kuvataan pitkällä valotuksella, noin 5–20 sekunnin ajalla, riippuen revontulien voimakkuudesta. Näin kuvaan saadaan mukaan revontulien eri värisävyjä. Revontulet näyttäytyvät yleensä vihreän tai violetin sävyisinä.
Yksinäinen joutsen Liminganlahdella ilta-auringossa.
Sumuyö Limingan lakeuksilla. Ajellessani kotia kohti jäin kuvaamaan mahtavaa sumua. Kuva on otettu yöllä noin kello 4.
Auringonlaskua Limingan tupoksessa.
Mökkireissulla piipahdettiin Ruotsissa. Käytiin kallioisella Luppioberget-vuorella, jossa on muun muassa sodanaikaisia bunkkereita.
Talvinen Kuopio. Kuvaustilanteessa pakkanen paukkui -15 asteessa. Puijon valot valaisivat talvista latua.
Peltotie Limingassa talvisessa asussaan. Löydätkö oksien muodostaman sydämen?
Teksti ja kuvat: Matias Haaraniemi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys