Luot­ta­mi­nen Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen – on­ko se help­poa? Minä luu­len, et­tä ku­kaan ai­kui­si­kään eh­ti­nyt ei voi väit­tää, et­tä luot­ta­mus ei oli­si kos­kaan hor­ju­nut. Se ei ai­na ole help­poa, mut­ta jos­kus se on ke­vyt­tä, hel­pon­tun­tuis­ta.

Kun us­ko­vai­nen nuo­ri läh­tee ko­kei­le­maan sii­pi­ään, hän voi luot­taa, et­tä Ju­ma­la joh­dat­taa elä­mäl­le suun­nan.

Ju­ma­la, Sinä osoi­tit mi­nul­le as­ke­leet:

jo­kai­sen tä­hän päi­vään saak­ka.

Sinä sal­lit taak­ko­ja, mut­ta an­noit

myös voi­mia nii­den kan­ta­mi­seen.

Iloa Sinä an­noit so­pi­vas­ti

ja an­noit tai­toa ym­mär­tää,

kun oli ai­het­ta kii­tok­seen.

Ih­mi­nen te­kee elä­mään­sä var­ten suun­ni­tel­mia. Hän suun­nit­te­lee opin­to­ja, et­sii työ­paik­kaa. Hän suun­nit­te­lee pi­tem­män täh­täi­men asi­oi­ta ja seu­raa­vaa päi­vää. Us­ko­vai­nen suun­nit­te­lee, mut­ta luot­taa, et­tä Ju­ma­la an­taa suun­ni­tel­mil­le sii­vet, jos nä­kee hy­väk­si nii­den to­teu­tua.

Ju­ma­laan luot­ta­va saat­taa teh­dä roh­ke­al­ta­kin vai­kut­ta­via va­lin­to­ja. Esi­mer­kik­si sitä, et­tä us­ko­vai­nen saat­taa ly­hy­en­kin seu­rus­te­lun jäl­keen si­tou­tua – tah­to­en ra­kas­taa ai­na kuo­le­maan saak­ka – voi­daan häm­mäs­tel­lä. Mik­si hän ei us­kal­tai­si, jos rin­nal­la kul­ke­va ih­mi­nen tun­tuu Ju­ma­lan joh­dat­ta­mal­ta, it­seä var­ten luo­dul­ta? Ja se sama Ju­ma­la, joka osa­si luo­da näin pal­jon hy­vää, jat­kaa luo­mis­työ­tään edel­leen?

Mat­kal­la Sinä an­noit mo­nen­lai­sia as­ke­lia:

ke­vyi­tä, ras­kai­ta, toi­seen ih­mi­seen no­jaa­via.

Sinä an­noit as­kel­ten vie­rel­le toi­set:

ne oli­vat en­ke­lin as­ke­leet.

Ja ne muut, jot­ka sii­nä kul­ki­vat,

oli­vat ih­mi­siä, jot­ka niin hy­vin

so­pi­vat kul­ke­maan vie­rel­lä.

Ju­ma­la saat­taa joh­dat­taa sel­lai­sil­le­kin pai­koil­le, joil­le ih­mi­nen it­se ei oli­si löy­tä­nyt. Ja se pie­ni ih­mi­nen, jol­la on ih­mi­sen toi­veet, ei tie­dä, mikä pol­ku kul­loin­kin oli­si pa­ras kul­kea. Ih­mi­nen saat­tai­si usein va­li­ta tien­haa­rois­sa toi­sin. Myö­hem­min, kun elä­mää kat­soo taak­se­päin, voi aja­tel­la: Ju­ma­la tie­si pa­rem­min.

Kun Sinä näin hy­vin joh­da­tit,

ai­van tä­hän het­keen saak­ka,

en minä muu­ta voi kuin luot­taa,

et­tä Sinä olet edel­leen yh­tä tai­ta­va

suun­nit­te­le­maan as­ke­lia, nii­den suun­taa,

nii­den ke­veyt­tä ja ras­kaut­ta

ja etäi­syyt­tä mui­den as­ke­liin.

Saan ol­la sii­tä kii­tol­li­nen,

et­tä Sinä joh­da­tat mi­nua.

Elä­mä­ni on kai­kis­sa vai­heis­saan

ra­kas­ta­vis­sa ja tur­val­li­sis­sa kä­sis­sä.

Ma­riel­la Krei­vi